Beetlehemin matkan syy ”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. ” (Luuk. 2:1-5) Kaikki evankelistan lausumat on annettu niin ilmeisellä huolella ja tarkkuudella, ettei ole mitään syytä epäillä hänen mainintaansa, sen lisäksi, että inspiraatio tekee tekstistä oikean. ”Tapahtui niinä päivinä”, Herodes Suuren, Juudean kuninkaan päivinä. Keisari Augustukselta, joka hallitsi 30 eKr – 14 jKr, kävi käsky, että koko maailma – koko hänen hallintovaltansa alainen Rooman valtakunta – joka käytännöllisesti ottaen sulki sisäänsä koko tunnetun maailman, oli merkittävä luetteloihin. Kaikki ihmiset, jotka kuuluivat valtakuntaan, oli määrä rekisteröidä, luultavasti verotusta varten, tai yleisiä tilastollisia tarkoituksia varten. Tämän kaltaisia henkikirjoituksia tehtiin noina aikoina usein, yksittäisissä maissa ja maakunnissa kerran vuodessa. Henkikirjoitus, johon tässä viitataan, oli epätavallinen sen tähden, että se koski koko valtakuntaa, sekä kuningaskuntia että maakuntia. Ajankohta määritetään vielä tarkemmin lausumalla, että tämä luetteloon merkitseminen, joka oli ensimmäinen laatuaan, tehtiin – pantiin tosiasiallisesti toimeen – kun Kyrenius tai Quirinius oli Syyrian, Rooman maakunnan, käskynhaltijana, johon Juudea kuului Arkhelauksen kuoleman jälkeen. Kun käsky oli pantu näkyville tai julistettu Palestiinassa, että kaikki ihmiset oli rekisteröitävä sillä tavalla kuin keisarin käskyssä oli kuvattu, asukkaat valmistautuivat täyttämään käskyn. He menivät kukin omaan kaupunkiinsa, siihen kaupunkiin, josta heidän esivanhempansa olivat kotoisin. Niiden joukossa, jotka valmistautuivat rekisteröintiä varten, oli myös Joosef, Nasaretin kaupungista Galileasta. Koska hän oli Daavidin, suuren Israelin kuninkaan, huonetta ja sukua, hän teki matkan yli kukkuloiden ylös Daavidin kaupunkiin, jota kutsutaan Beetlehemiksi. Hän ei mennyt yksin. Vähän aikaisemmin hän oli viettänyt häitään Marian kanssa, joka oli samasta kaupungista syntyisin oleva neitsyt, jonka kanssa hän oli ollut kihloissa. Mariaa kutsutaan tässä hyvin täsmällisesti hänen kihlatuksi vaimokseen, sillä vaikka häät oli vietetty, avioliiton täyttymys ei ollut tapahtunut (Matt. 1:24,25). Marian synnyttämisen aika oli lähellä, mutta keisarin käskyä täytyi noudattaa, ja sen vuoksi he uskaltautuivat Beetlehemin matkalle. Huomaa: Haggain profetian mukaan (Hagg. 2:6,7) kaikki kansat pannaan liikkeelle, kun maailman Toivo syntyy. Augustuksen käsky oli myös muotoiltava siten, että sekä Joosef että Maria olivat läsnä Beetlehemissä tuolloin, koska Messiaan oli määrä syntyä Beetlehemissä (Miik. 5:2). Beetlehem, leivän talo, on sopiva nimi Lunastajan synnyinpaikalle, koska Elämän Leipä tuli maailmaan tuossa pienessä kaupungissa (Joh. 6:35). Vapahtajan syntymä ”Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.” Luukkaan kertomus inkarnaation ihmeestä on äärimmäisen yksinkertainen. Tämä on erityisen maininnan arvoista, koska se auttaa tukemaan sitä tosiasiaa, että kertomus on Pyhän Hengen inspiroima. Jos hän olisi kirjoittanut siten kuin tavallinen inhimillinen kirjoittaja kirjoittaisi, hänet olisi luultavasti temmannut ihmeen sanoinkuvaamaton kirkkaus, ja hän olisi julistanut voitonriemuisilla ylistyslauluilla tapahtumasta, joka on maailman historian keskipisteessä. ”Tapahtui”, Luukas vain toteaa, ja silti koko Vanha testamentti on näiden sanojen takana. Se edusti vanhan maailman tuhansien uskovien toiveen ja kaipauksen suurta täyttymystä, ei ainoastaan Juudeassa vaan kaikkialla, missä profetiat olivat tulleet tunnetuiksi. Kun he olivat Beetlehemissä, johon kaupunkiin Jumala oli johtanut heidän askeleensa niin erikoisella tavalla, tapahtui, että Marian synnyttämisen aika tuli luonnon järjestyksen mukaan. Enkelin lupaama Poika syntyi. Maria itse otti tämän ihmeellisen lapsen ja huolehti heti hänestä. Koska Maria oli köyhä ja poissa kotoa, hänellä ei ollut tarpeellisia vaatteita. Niinpä hän kääri hänet saatavissa oleviin vaateriepuihin ja teki hänelle vuoteen seimeen, ulos talliin, jonne he olivat vetäytyneet. Heille ei näet ollut heille sijaa majatalossa, aidatussa alueessa, jota käytettiin majoituspaikkana itämaisissa kaupungeissa. ”Jotkut myös kiistelevät syntymätavasta, että Maria synnytti hänet ilman, että oli siitä tietoinen ja kivutta. Se tapahtui hänen rukoillessaan, ja hän iloitsi suuresti. En torju heidän hartauttaan, koska se on ehkä keksitty yksinkertaisten kristittyjen vuoksi. Mutta meidän tulee riippua kiinni evankeliumissa, joka sanoo, että hän synnytti hänet, ja uskonkohdassamme, jossa me tunnustamme: ’syntyi neitsyt Mariasta’. Tässä ei ole mitään petosta, vaan, kuten sanat kuuluvat, todellinen syntymä… Evankelista osoittaa, että he olivat Beetlehemiin tullessaan kaikkein alhaisimmat ja halveksituimmat. Heidän oli pakko antaa myöten jokaiselle, kunnes heillä talliin osoitettuina oli eläinten kanssa yhteinen majapaikka, yhteinen pöytä, yhteinen huone ja yhteinen vuode.  Samanaikaisesti monella pahalla ihmisellä oli kunniapaikka majatalossa, ja he sallivat kunnioittaa itseään herrana. Kukaan ei siellä tajua tai tiedä, mitä Jumala tekee tallissa… Voi, mikä pimeä yö oli Beetlehemin yllä tuolloin, kun kaupunki ei tiennyt mitään Valosta! Kuinka väkevästi Jumala osoittaa, ettei hän anna arvoa sille, mitä maailma on, mitä sillä on ja mitä se tekee; ja toisaalta, maailma osoittaa, kuinka se ei alkuunkaan ymmärrä eikä tajua, mitä Jumala on, mitä hänellä on ja mitä hän tekee.” (Luther, W2 11,123, 121) Huomaa myös: jumalihminen, joka tässä makaa meidän edessämme, on samanaikaisesti ehdoton ihme ja verraton apu: Jumala ja ihminen, vanha ja uusi liitto, taivas ja maa kohtaavat köyhässä seimessä. Se, joka joko salaisesti tai avoimesti kieltää tämän totuuden, ei voi koskaan ymmärtää joulujuhlan merkitystä – ehkei koskaan kokea todellista jouluiloa. Samoin: maailman Vapahtajan alhainen syntymä sopii tarkoin yhteen hänen valtakuntansa luonteen kanssa. Tämän valtakunnan alkuperä ei ollut maailmasta; yksi sen perustavista laeista on itsensä kieltäminen ja toisten palveleminen rakkaudesta; sen päämäärä on tulla suureksi alentumalla ja voittaa taistelemalla. Kaikki tämä on esitetty tässä silmiemme eteen. Sanoma paimenille ”Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.’” Samalla seudulla, Beetlehemin kaupungin läheisyydessä, oli paimenia. He olivat ulkona kedolla. On epäolennaista, olivatko he taivasalla vai majoissa. On mahdollista, että he olivat rakentaneet alkeellisen suojan koleaa yöilmaa vastaan. He valvoivat yön vartiovuoroja, huolehtivat vuorotellen laumasta, etteivät jotkut lampaista joutuisi eksyksiin tai petojen viemiksi.  Nämä laumat ovat hyvinkin saattaneet kuulua niihin, joita ajettiin kiirettä pitämättä ylös Jerusalemiin käytettäväksi uhreina temppelissä, kuten eräs raamatunselittäjä on huomauttanut. Tilanteessa ei ollut mitään epätavallista eivätkä paimenet olleet taikauskoisessa mielentilassa. Huomaa: se seikka, että laumat olivat yöllä ulkona taivasalla eivätkä aitauksessa tai lammastarhassa, ei kumoa Vapahtajan syntymän perinteistä ajankohtaa, jonka piispa Liberius selkeästi määritti vuonna 354. Ei ole mitenkään epätavallista, että ruoho on parhaimmillaan joulukuun lopulla.   Kun paimenet, jotka kuuluivat maan köyhiin ja alhaisiin, olivat näin paneutuneina ammattinsa harjoittamiseen, Herran ihme tapahtui Beetlehemissä, josta heidän oli määrä kuulla ensimmäisinä uutiset. Huomaa: kansan suuria ja mahtavia ei oltu valittu ihmeellisten uutisten vastaanottajiksi, vaan alhaiset kedon paimenet, samoin kuin ei ylpeästä Jerusalemista vaan pienestä Beetlehemistä tuli Herran syntymäpaikka. Heille annettiin yhtäkkiä yliluonnollinen ilmoitus. Herran enkeli kohtasi heidät, hän seisoi heidän edessään tai heidän yläpuolellaan. Se oli odottamaton ilmestys tumman yön hiljaisuudesta, tähtikirkkaan taivaan alla. Samanaikaisesti Herran kirkkaus enkelin kasvoista ja hahmosta valaisi paimenia ympäröivän alueen. Hän oli lähettiläs taivaan suuresta loistosta. Paimenet pelkäsivät suuresti. He olivat kauttaaltaan peloissaan. Syntinen ihminen ei voi kestää pyhän Jumalan läsnäolon valoa. Sitä paitsi enkelin ilmestymisen äkillisyys yllätti heidät; heidän aistinsa eivät voineet vähitellen valmistautua siihen ilmestymiseen, joka heitä kohtasi. Enkelin sanoma oli kuitenkin rauhoittava. Heidän ei tulisi antaa periksi pelolle tai pysyä sen vallassa, sillä hänellä on sanoma, joka on olemukseltaan koko evankeliumi. Hän ilmoittaa heille suuren ilon sitä varten, että heidän sydämensä täyttyisivät tuolla ilolla. Eivätkä nämä ihmeelliset uutiset rajoitu vain heihin, vaan ne on tarkoitettu ja ne julistetaan kaikille ihmisille. Ilmaus on niin yleinen, ettei sitä tule soveltaa vain Israelin kansaan, vaan varsinaisesti kaikkiin maailman kansoihin. Ja nyt enkelin ääni nousee iloisessa haltioitumisessa hänen ilmoituksensa huippukohtaan: ”teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Enkeli käytti ilmauksia, jotka olivat paimenille nuoruudesta saakka tuttuja. He olivat tottuneet niillä ilmaisemaan toivonsa Israelin pelastuksesta. Vapahtaja merkitsee sellaista persoonaa, joka täydellisesti vapahtaa meidät kaikesta pahasta ja vaarasta ja joka on ikuisen pelastuksen aikaansaaja. Kristuksen eli Messiaan tulemista juutalaiset odottivat kiihkeästi kaivaten. Hänessä ja hänen välityksellään todelliset uskovaiset Israelissa odottivat valtakuntaa, joka kestäisi halki ikuisuuden. Huomaa: Tässä ilmaistaan selvästi äsken syntyneen vauvan tosi inhimillisyys ja tosi jumalallisuus, kun enkeli kokoaa yhteen vanhat profetiat kutsumalla Beetlehemiä Daavidin kaupungiksi. Lisäksi: Kristus syntyi todelliseksi ihmiseksi puhdistaakseen ja pyhittääkseen syntisen sikiämisemme ja syntymämme. ”Auttaakseen meidän köyhää, kurjaa syntymäämme Jumala on lähettänyt toisen syntymän, jonka tuli olla puhdas ja tahraton, jotta se puhdistaisi meidän epäpuhtaan, syntisen syntymämme. Tämä siis on Kristuksen, Herran, Jumalan ainosyntyisen Pojan, syntymä. Ja tästä syystä hän ei tahtonut antaa hänen syntyä syntisestä lihasta ja verestä; vaan hänen tuli syntyä neitsyestä… Tämän enkeli tahtoo sanoa näillä sanoilla: teille on syntynyt… Se tarkoittaa: Kaikki, mitä hän on ja mitä hänellä on, on teidän, ja hän on teidän Vapahtajanne; ei ainoastaan että pidätte hänet sellaisena, vaan että hän voi vapauttaa teidät synnistä, kuolemasta, perkeleestä ja kaikesta onnettomuudesta; vaikka hän onkin niin suuri, on hän syntynyt teille ja on teidän kaikkineen, mitä hänellä on.” (Luther, Walch2, 11, 2022, 2023) Lopuksi: Huomaa sana ’teille’. ”Ikään kuin hän sanoisi: Tähän saakka te olette olleet perkeleen vankeja. Hän on vaivannut teitä vedellä, tulella, rutolla, miekalla, ja kuka voi kertoa kaikkea onnettomuutta… Ja kun hän on kiduttanut sielua ja ruumista, uhkaa sen jälkeen ikuinen kuolema. Teille on Vapahtaja syntynyt, enkeli sanoo, teille, joita pidettiin tämän vaarallisen, pahan ja myrkyllisen hengen vankeina, joka on maailman ruhtinas ja jumala. Sanan ’teille’ tulisi epäilemättä tehdä meidät onnellisiksi. Sillä kenelle hän puhuu? Puulle tai kivelle? Ei, ihmisille, eikä vain yhdelle tai kahdelle, vaan kaikille ihmisille… Me tarvitsemme häntä, ja meidän tähtemme hän on tullut ihmiseksi. Sen tähden meidän ihmisten sopii vastaanottaa hänet iloiten, kuten enkeli tässä sanoo: Teille on syntynyt Vapahtaja.” (Luther, W2 13a, 59, 60.) Ettei paimenia ohjattaisi väärään suuntaan tai etteivät he menisi harhaan ylikansoitetussa kaupungissa, enkeli antaa heille erityiset ohjeet, miten he voivat löytää lapsen ja tunnistaa hänet heti. Hänet löydettäisiin käärittynä kapalovaatteisiin ja makaamassa tallin seimessä. Nuo ohjeet olivat niin selkeät ja tarkat kuin mitkään, mitä voitiin antaa, koska ei olisi toista lasta sellaisissa köyhissä ja alhaisissa olosuhteissa kuin tämä lapsi, maailman Vapahtaja. Enkelin ylistyshymni ”Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ’Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!’ Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: ’Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti’.” Ensimmäisen enkelin sanoma oli huipentunut ylistyslauluun ja riemuun. Mutta hänen ylistyslaulunsa oli vain alku sille kertosäkeelle, joka laulettiin Beetlehemin kedolla ja joka on siitä lähtien vyörynyt voitonriemuisena sävelaaltona yli koko maailman. Sillä tuskin oli lähettiläs lopettanut ilmoituksensa, kun taivaallinen kuoro, suuri paljous taivaallista sotaväkeä, ilmestyi yhtä äkillisesti kuin ensimmäinen enkelikin oli tullut. Heidän ilonsa maailman Vapahtajan ihmeellisestä syntymästä oli niin suuri, ettei edes taivaitten taivas voinut pitää sitä kaikkea sisällään. Heidän oli välttämätön pakko tulla alas ja juhlia tapahtumaa, joka on ehdottomasti ainutlaatuinen maailman historiassa, ja laulaa ylistyslaulullaan Jumalalle usko ihmissydämiin. Heidän ihana hymninsä, jota sittemmin ovat laulaneet ja kaiuttaneet miljoonat uskovat kristityt, jotka ottivat Beetlehemin vauvan vastaan Vapahtajanaan, voidaan jakaa kahteen tai kolmeen osaan tai säkeistöön, pienen eron mukaan kreikan tekstin lukutavassa. Kunnia Jumalalle korkeuksissa, hänelle, jonka asunto on hänen iankaikkisen majesteettisuutensa ja kunniansa mukaisesti kaiken yläpuolella, korkeuksissa, ylimpänä yli kaikkien luotujen maailmankaikkeudessa. Kaikki kunnia ja ylistys lunastustyöstä kuuluu yksin hänelle, joka on pelastuksen aikaansaaja ja täyttäjä, hänelle, joka ”oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan” (2. Kor. 5:18, 19). ”Sellainen hedelmä seuraa – enkelit laulavat – ja nyt on mahdollista, että Jumalaa kunnioitetaan korkeuksissa. Ei ulkonaisilla teoilla; ne eivät voi nousta taivaaseen, vaan sydämellä, joka ylentää itsensä maasta korkeuteen, tällaisen armollisen Jumalan ja Isän puoleen kiittäen ja sydämellisesti häneen luottaen.” (Luther, W2, 13a, 71) ”Ja maan päällä rauha”, Rauhanruhtinaan (Jes. 9:5) tulemisen tuomana. Aadamin ja kaikkien hänen jälkeläistensä rikkomus oli tuottanut heidän päälleen Jumalan vihan; Jumalan ja ihmisen välillä oli jatkuvan vihollisuuden ja sodan tila synnin tähden. Mutta Vapahtajassa ja hänen kanssaan taistelu on loppu. Hän on palauttanut oikean, asianmukaisen suhteen Jumalan ja ihmisen välille. ”Mutta aivan kuten enkelit lauloivat, että ne, jotka tuntevat tämän Jeesus-lapsen ja ottavat hänet vastaan, antavat Jumalalle kaikessa kunnian, niin he laulavat tässä. He toivottavat, vieläpä ennustavat ja lohduttavat, että perkeleen hirmuvallalle tulee nyt loppu ja kristityt saavat viettää keskenään hyvää, rauhaisaa ja tyyntä elämää. Kristityt auttavat ja neuvovat mielellään, estävät riitaa ja erimielisyyttä ja asuvat keskenään ystävyydessä. Tämän lapsen tähden heidän keskuudessaan on rauhaisa elämä ja suloinen sopu, jossa jokainen on toiselle mieliksi.” (Luther, W2, 13a, 74) Tämä rauha on hyvän tahdon ihmisille. Se vakuuttaa kaikkia ihmisiä Taivaallisen Isän hyvästä tahdosta seimen vauvassa ja hänen kanssaan. ”Tämä on kolmas osa, että omataan iloinen, hilpeä ja itsepintainen pelottomuus kaikkia meitä mahdollisesti kohtaavia kärsimyksiä vastaan ja sanotaan perkeleelle: sinä et voi tehdä niin pahasti, että tuhoaisit minulta iloni, joka minulla on tämän lapsen välityksellä. Tämä on eudokia, ts. iloinen, rauhallinen, riemullinen ja rohkea mieli, joka ei paljoa välitä, menköön miten menee. Se sanoo perkeleelle ja maailmalle: ’Minä en voi luopua ilostani teidän tähtenne enkä myöskään tahdo olla huolissani teidän kiukkunne tähden. Menkää vain menojanne. Kristus tuottaa minulle enemmän iloa kuin te tuskaa.’ Sellaista mieltä rakkaat enkelit suovat ja toivottavat meille laulullaan.”  (Luther, W2, 13a, 76) Huomaa: ”Tämä enkelilaulu on kuuluisan Gloria in excelsis –hymnin (Kunnia Jumalalle korkeuksissa) perussävel. Tätä hymniä käytettiin jo toisella tai kolmannella vuosisadalla kreikkalaisessa kirkossa, ja siitä se siirtyi latinalaiseen ja anglikaaniseen kirkkoon sekä muihin kirkkoihin todellisesti katolisena, klassisena ja kuolemattomana hurskauden muotona, kaikuen iästä ikään ja sukupolvelta sukupolvelle. Pyhä runous syntyi uskonnon mukana, ja Kirkon runous on kaiku ja vastaus enkelien runouteen ja musiikkiin taivaassa. Mutta riemuitsevan Kirkon jumalanpalvelus taivaassa, kuten tämä enkelien laulu, koostuu ainoastaan ylistyksestä ja kiitoksesta, ilman mitään pyyntöjä tai anomisia, koska kaikki tarpeet on silloin täytetty ja täydellinen pyhyys ja autuus on niellyt kaiken synnin ja kurjuuden. Niinpä kristillisen runouden ja jumalanpalveluksen ihana päämäärä on tässä ennakoituna sen alussa ja ensimmäisessä ilmenemisessä.” (Schaff, Commentary, Luke, 39) Paimenten vierailu ja palvominen ”Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.” (Luuk. 2:15-20) Luukkaan syntymälaulu ei ole vielä päättynyt; hän kertoo eräistä joulukristityistä, ja kertomuksen vaikutusta lisää sen suuri yksinkertaisuus. Tuskin olivat enkelit lähteneet kedolta palatakseen takaisin taivaaseen, kun paimenet alkoivat puhua toinen toisilleen, toistaen sanoja uudelleen ja uudelleen, kuten ihmisillä on tapana heidän olleessaan suuren mielenliikutuksen vallassa. Tulkaa, menkäämme, he huutavat. He tahtovat mennä oikotietä, he tahtovat mennä lyhintä tietä Beetlehemiin. Aikaa ei ole hukattavissa. He tahtoivat nähdä tämän asian. He tahtoivat katsoa omin silmin tätä ihmettä. Ei varmistaakseen enkelin sanoman oikeellisuuden; ei, he olivat vakuuttuneita siitä, että hänen sanomansa oli totta. Sen kysymyksen ratkaisi enkelin julistus. Asia, ihme, on tapahtunut; Herra on tehnyt sen meille tiettäväksi. He uskoivat sanan, joka oli saarnattu heille. He luottivat evankeliumin sanomaan. Enkelin sanoman sisältö oli heille tosiasia. Luottamus – ei tunteisiin eikä luuloihin, vaan varmaan evankeliumin sanaan – se on uskon olemus, jota Jumala kaikkina aikoina vaatii. Ja he sovittivat tekonsa sanoihinsa. He tulivat kiiruhtaen ja löysivät kaiken juuri sellaisena kuin enkeli oli heille kertonut. Tämä vahvisti heidän uskoaan ja täytti heidän sydämensä ilolla. Siellä oli Maria, äiti, siellä oli Joosef, kasvatusisä ja siellä oli lapsi, tuo ihmelapsi, jonka nimi on Ihmeellinen. Hän makasi tallin seimessä, kaukalossa. Ja nyt joulu-uskovaisista tuli joulun lähetyssaarnaajia. Kristityn on mahdotonta olla antamatta todistusta sanoin ja teoin uskosta, joka elää hänen sydämessään, kun hän on nähnyt ja löytänyt Jeesuksen, Vapahtajan, evankeliumista. He ilmoittivat sen asian, joka oli heille kerrottu, kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ihmeellisen sanoman, jonka he olivat saaneet, enkelin sanojen vahvistuksen mitä täsmällisimmällä tavalla. Kertomus aiheutti Beetlehemissä seuraavana päivänä suuren hälyn ja herätti paljon kiinnostusta. Kaikki ihmiset, jotka kuulivat siitä, ihmettelivät. Hämmästely oli yleinen, ensimmäinen seuraus evankeliumin sanomasta. Tämä oli seuraus kaikkialla, minne paimenet tulivat ja toistivat kertomuksensa. Vain Maria mainitaan poikkeuksena. Ihmettelyn sijasta hän piti tiukasti kiinni sanoista, vartioiden niitä tarkasti pyhänä aarteena ja tutkistellen niitä sydämessään. Mark sanoo hyvin: kaikki ihmiset ihmettelivät, mutta Maria ajatteli kaikkia niitä ihmeellisiä asioita, jotka olivat tapahtuneet hänelle ja paimenille. Tämä erottelu täytyy tehdä tänäkin päivänä. Moni ihminen hämmästyy evankeliumikertomuksen kauneudesta, ja hän ilmaisee näkemyksensä sen mukaisesti. Harva kuitenkaan ottaa aikaa mietiskelläkseen pelastuksemme suuria tosiasioita, tutkistellakseen niitä sydämessään, tarkastellakseen niitä joka puolelta, että hän löytäisi näiden ilmaisten aarteiden kaiken kauneuden. ”Hän tahtoo, ettei hänen sanansa vain häilyisi kielellä, kuten vaahto veden pinnalla tai kuola suussa, joka sylkäistään pois. Hän tahtoo sitä vastoin, että se painettaisiin sydämeen ja pysyisi sellaisena merkkinä, jota ei kukaan voi poistaa, aivan kuin se olisi siinä kasvanut sen luonnollisena osana, jota ei voi hävittää.” (Luther, W2, 13a, 81) Sillä välin paimenet jatkoivat työtään levittäen uutista ihmeellisestä vauvasta, ja kun he olivat tehneet kaiken, mitä heidän sydämensä käski heidän tehdä, he palasivat arkiseen työhönsä.  He olivat olleet Jumalan lähettiläitä, kuten kaikkien todellisten kristittyjen tulisi olla. He olivat ihmeellisen pelastussanoman lähettiläitä. Mutta he eivät luulotelleet olevansa enemmän kuin heidän asemansa salli. He kiittivät ja ylistivät Jumalaa, että heidän oli armollisesti suotu kuulla heidän pelastustaan koskeva sanoma. Se, mitä he olivat nähneet ja kuulleet tuona yönä, oli kaiverrettu heidän sydämiinsä taivaallisin valokirjaimin. Näin tulisi olla kaikkien Kristukseen, Vapahtajaan, uskovien laita, sillä heitä on siunattu yhtä paljon kuin paimenia. Heidän ulkonaisessa käytöksessään ja esiintymisessään ei näytä olevan paljon eroa heidän ja maailman lasten välillä. He huolehtivat kutsumustyöstään eivätkä häpeä, jos Herra on antanut heille alhaisen aseman elämässä. Mutta heidän sydämessään on kirkas valo ja elämä. Keskellä päivän hellettä ja uurastusta he riemuitsevat Jumalassa, Vapahtajassaan, joka on vapauttanut heidät kaikesta tämän maallisen elämän taistelusta ja vaivasta ja avannut heille taivaan autuuden. Popular Commentary of the Bible. New Testament. Vol. I. Suomennos: Hannu Lehtonen

Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus