TODELLINEN RAKKAUS
Apostoli Johanneksen päivä (3. joulupäivä)

Ville Melanen, pastori, Puskin, Venäjä
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 6/2006


”Mutta sen hän sanoi antaakseen tietää, minkäkaltaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Ja tämän sanottuaan hän lausui hänelle: ’Seuraa minua’. Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’ Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’ Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi.” (Joh.21:19-24)

Kolmannen joulupäivän saarnateksti mainitsee kaksi apostolia. Jeesus on vähän aiemmin kysynyt Pietarilta, onko Hän Pietarille rakas. Hän aloittaa kysymykset nimittämällä Pietaria Simoniksi, Johanneksen pojaksi. Hän ei puhu Pietarista eli siitä kalliosta, josta hän puhui Pietarin uskontunnuksen jälkeen. Pietari oli se, joka sanoi Jeesusta elävän Jumalan Pojaksi, kun Jeesus kysyi apostoleilta, kenenä he Häntä pitävät. Tässä tapaamisessa Pietari saa kysymyksiin vastaamisen jälkeen apostolin tehtävänsä takaisin. Pietari oli jo aikaisemmin saanut syntinsä anteeksi, koska hän oli katkerasti katunut raskasta syntiään. Pietari oli kieltänyt tuntevansa Jeesuksen, mutta Jumalan armosta hän oli saanut nousta tästä synnistään. Nyt hän sai tunnustaa rakkautensa Vapahtajaansa kohtaan. Tästä raamatunkohdasta ymmärrämme, ettei anteeksiantamus välttämättä tarkoita sitä, että kaikki asiat täällä ajassa korjaantuvat ennalleen. Pietarin kohdalla oli kysymys apostolin vastuullisesta tehtävästä. Pietarilla oli hengellinen virka, joka vaatii paljon. Vaikka Pietari ei olisi saanut takaisin apostolin virkaansa, hän silti olisi ollut vapaa tekemästään synnistä. Jeesus oli hänen suurenkin syntinsä sovittanut Golgatalla. Hän oli saanut anteeksi. Kristus kuoli myös hänen tähtensä. Pietarin viranhoidon jatkoa oli syytä harkita. Jeesus päätti, että hän sai uudelleen virkansa takaisin. Jeesus sanoi Pietarille: ”Ruoki minun lampaitani.” Simonista, Johanneksen pojasta tuli jälleen Pietari.

Viettäessään pyhää ehtoollista ennen Jeesuksen kuolemaa apostolit olivat Herransa kanssa koolla. Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen sakramentin, ja Hän käski heidän viettää sitä usein. Silloin Jeesus antoi nimenomaan apostoleille tehtävän toimittaa tätä sakramenttia ja sillä ruokkia Hänen lampaitaan. Siksi apostolinen virka on välttämätön ehtoollista vietettäessä. Muille ei ole tätä tehtävää annettu. Viettäessämme Pyhää ehtoollista noudatamme Kristuksen käskyä ja otamme ehtoollisen vastaan niiden paimenten kautta, jotka on Herran käskyn mukaisesti vihitty ja asetettu virkoihinsa. Muita paimenia emme tarvitse. Niitä paimenia, jotka eivät pitäydy Jumalan sanaan ja sen mukaiseen tunnustukseen, me kartamme. Heitä Kristus ei ole käskenyt kaitsemaan laumaansa.

Ensimmäisellä ehtoollisella oli paikalla myös Juudas Iskariot, johon saarnatekstissämme oleva Johanneksen kysymys liittyy. Johannes kysyi: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” Juudaksen ehtoollisella oloon liittyy erilaisia kysymyksiä. Miksi Juudas sai olla paikalla, vaikka oli kavaltaja ja epäuskoinen? Tarkoittaako se, että ehtoollinen pitäisi jakaa kenelle tahansa ihmiselle? Eikö Jeesus tiennyt minkälainen ihminen Juudas on? Pietari sanoi Tiberiaan järven rannalla: ”Herra, sinä tiedät kaikki.” Kyllä Jeesus tiesi, minkälainen mies Juudas oli. Hän tiesi Juudaksen olevan kavaltaja. Olennaista on meidän kannaltamme huomata se, että Juudaksen ja Jeesuksen lisäksi muut eivät tienneet. Vain Jumala tietää sydämemme tilan. Hän näkee uskomme tai epäuskomme. Häneltä emme voi salata mitään – emme edes hävettävimpiä tekojamme. Jos apostolit olisivat tienneet Juudaksen olevan kavaltaja, heidän ei olisi tarvinnut kysyä. Juudas oli muille apostoli, veli veljien joukossa. He eivät tienneet hänen huonoa taloudenhoitoaan eivätkä epäuskoaan. Heille hän oli yksi muiden uskovien kanssa, jotka kuuntelivat Jumalan sanaa ja seurasivat Jeesusta. Apostoleilla ei ollut syytä kieltäytyä ehtoollisyhteydestä veljen kanssa.

Juudaksen kohdalla kävi niin kuin joillekin on käynyt. Juudas nautti ehtoollisessa tuomion. Ehtoollinen tulee ottaa vastaan uskolla uskon vahvistukseksi, ei epäuskossa tuomioksi. Juudas teki itse ratkaisunsa. Paimenelle kuuluu vastuu antaa ehtoollista Herran omiksi tunnustautuville. Sitä varten Jeesus on käskenyt kerran Pietaria ja sen jälkeen monia muita ruokkimaan Hänen lampaitaan. Jeesus ei ole käskenyt ruokkimaan niitä, jotka väärillä opetuksillaan ja synnillisellä elämällään rikkovat Kristuksen kirkon yhteyttä. Kristus on käskenyt päästämään ihmiset synneistään, mutta myös sitomaan syntejä. Ehtoollinen on kallis armon ateria, taivaallinen ateria, joka tulee tänne kurjuutemme keskelle meitä ravitsemaan, mutta se ei ole mikä tahansa ateriahetki, johon koko maailmalla tulee olla vapaa pääsy. Ehtoollisella tunnustetaan oikeaa uskoa, muistetaan Jeesuksen Golgatan kärsimyksiä koko maailman edestä, vahvistutaan ja virvoitutaan Kristuksen tosi ruumiista ja verestä, kiitetään ja ylistetään Jumalaa. Ehtoollinen on matka-ateria, joka tarjotaan Herran omiksi kastetuille ja oikeaa uskoa tunnustaville.  

Johanneksesta oli tullut Jeesukselle läheinen opetuslapsi. Johanneksen evankeliumissa ja kirjeissä meille todistetaan Jumalan suuresta rakkaudesta. Monelle rakkaus merkitsee romanttista suhdetta kahden ihmisen välillä – ei enää välttämättä ainoastaan miehen ja naisen välistä. Rakkaus ymmärretään himoiksi ja haluiksi ja niiden tyydyttämiseksi. Maailma tarjoaa erilaisia ”rakkauspalveluja”, mikä tarkoittaa lähinnä kuudennen käskyn rikkomista eli huoruuden harjoittamista. Yleinen rakkauskäsitys on pinnallista ja rakkaus saatetaan ymmärtää hyvin hetkittäiseksi. Miehen ja naisen välinen avioliitto on suuri siunaus. Siihen kuuluu oikea rakkaus, kun eletään yhteydessä Jumalaan kuunnellen Hänen tahtoaan ja kysyen Hänen armoaan. Kyse ei ole vain ruumiillisten himojen ja halujen tyydyttämisestä, vaan kyse on suhteesta, jossa eletään Jumalan edessä. Rakkaus ei ole silloin ainoastaan ihmisten välistä, heikkoa ja vajavaista, vaan sellaista, josta puhutaan 1. Korintolaiskirjeen 13. luvussa: ”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.” (1. Kor. 13:4-8)

Tällä raamatunkohdalla on pyritty selittämään aviopuolisoiden välistä rakkautta varmaankin monien häiden yhteydessä. Monen on helppo antaa erilaisia lupauksia hääpäivänä, kun ei eletä vielä arjessa. Jos ymmärrämme tämän kohdan meille annettuna ohjeena, se on pelkkää lakia, josta kauneus on poissa. Sillä me emme ole pitkämielisiä emmekä lempeitä. Me kadehdimme, kerskailemme, pöyhkeilemme, käyttäydymme sopimattomasti, katkeroidumme, muistelemme kärsimäämme pahaa, iloitsemme vääryydestä emmekä totuuden kanssa, rakkautemme ei peitä pahuutta, ei usko, toivo eikä kärsi kaikkea, mitä pitäisi. Meidän rakkautemme on häviäväistä. Mutta rakkaus, todellinen rakkaus, on juuri sellaista, josta apostoli on meille Pyhän Hengen johtamana kirjoittanut. On olemassa todellista rakkautta, joka pystyy tuohon kaikkeen, täydelliseen elämään. Samasta rakkaudesta, josta 1. Korintolaiskirjeen 13. luku puhuu, meille kerrotaan 1. Johanneksen kirjeen neljännessä luvussa: ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme Hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:9-10)

Jumala rakasti meitä luotujaan niin paljon, että Hän oli valmis kovaan ratkaisuun. Jumalan oli uhrattava oma Poikansa voidakseen upottaa Häneen vihansa kaikkea syntiä ja saastaa vastaan. Siksi koko maailma sai Beetlehemin ensimmäisenä jouluna Jeesuksen. Hänessä on pelastuksemme. Beetlehemin armonlapsi säteili rakkautta ja hyvyyttä neitsyt Marialle, kasvatti-isä Joosefille, kedon paimenille ja myöhemmin monille muille. Beetlehemin armo säteilee meille Jumalan armoa. Jumala on luonamme, Hän on lähellä. Missä Jeesus kulkikaan, siellä ihmiset saivat olla armolähteen äärellä. Jeesuksen tie vei täällä aina Golgatalle asti. Siellä jos missä tapahtui todellinen rakkauden teko. Siellä Jeesus taistellen, kärsien ja kuollen murskasi Saatanan vallan, vapautti synnin orjat vapaiksi ja aukaisi tien taivaaseen. Golgatalla meitä todella rakastettiin. Siellä meille kadotetuille ja synnin myrkyn nielleille hankittiin pääsy rakastavan Isän kotiin.

Jumalan rakkaus on totta. Jumala on näyttänyt meille Sanassaan ja monissa teoissaan rakkautensa. Jumala on meidät pelastanut. Herra on käskenyt kastaa meidät ja opettaa meitä pitämään kaikki, mitä Hän on käskenyt pitää. Kasteessa olemme tulleet osallisiksi Beetlehemin armosta. Pimeyteemme on syntynyt iankaikkisen elämän valo, matkamme on kääntynyt kadotuksen tieltä taivaan tielle. Olemme tulleet kasteessa osallisiksi myös Golgatan armosta. Siinä me olemme kuolleet ja ylösnousseet yhdessä Kristuksen kanssa uuteen elämään. Jeesus kutsuu meitä kulkemaan taivaan tiellä ja kysyy meiltä monella tavoin langenneilta ja heikoilta, kuten Pietarilta: ”Olenko minä sinulle rakas?” Olkoon meidän vastauksemme samanlainen kuin Pietarin: ”Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas.”

Jumalan siunausta jouluusi!


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus