ENKELIEN YLISTYSLAULU

Martti Luther
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 6/2006


”Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ’Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!’” (Luuk. 2:13-14)

Jouluevankeliumissa kerrotaan ensiksi, miten Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja syntyi neitsyt Mariasta tähän viheliäiseen maailmaan (Luuk. 2:1-7). Se on kirjoitettu ja sitä saarnataan joka vuosi kristikunnassa sitä varten, että käsittäisimme sen hyvin sydämissämme ja oppisimme sydämestämme kiittämään Jumalaa tästä armosta ja suurenmoisista hyvistä teoista, jotka Hän tällä Poikansa syntymällä on meille osoittanut.

Tämän kertomuksen jälkeen seuraa enkelin taivaallinen saarna, jonka välityksellä tämä syntymä julistettiin paimenille suuren kirkkauden valaistessa ketoa. Merkillistä on, että Jumala sivuuttaa Jerusalemin suuret herrat ja lähettää taivaasta ihanan sanoman alas köyhien paimenien luokse kedolle. Pyhä enkeli nöyryyttää itsensä Herransa Kristuksen esimerkin mukaisesti eikä pidä halveksittavana sitä, että hänen on pidettävä niin suloinen saarna köyhille paimenille. Tämä saarna pysyy ja sen täytyy pysyä kristittyjen keskuudessa maailman loppuun asti.

Tästä kertomuksesta me opimme, että enkelit ovat hyviä henkiä, joissa ei ole mitään kopeutta. Siksi kaikkien niiden, jotka luulottelevat olevansa oppineita, pyhiä ja suuria herroja, olisi oikein ottaa vaari heidän esimerkistään. Heidän tulisi oppia siitä, etteivät kopeile taidostaan, viisaudestaan, vallastaan ja muista lahjoista eivätkä sen vuoksi halveksi muita. Sillä jos lahjat tulisi käyttää kopeuteen, niin olisi rakkailla enkeleillä ollut kylliksi syytä tehdä niin ja halveksia köyhiä paimenia. Mutta he eivät tee niin. Vaikka nyt paimenet ovatkin vähäpätöisiä, yksinkertaisia ihmisiä, eivät enkelit pidä itseään niin pyhinä ja korkeina, etteivät he olisi sydämestään halukkaita ja iloisia ilmoittamaan tämän sanoman heille.

Näin meidänkin tulee tehdä. Meidän tulee kaikessa nöyryydessä mielellämme käyttää lahjojamme toisten lohdutukseksi ja avuksi emmekä saa ketään halveksia. Tämä on Kristuksen esimerkin seuraamista. Hän ei halveksi ketään. Hän on taivaasta tullut alas tähän maailmaan köyhänä ja kurjana. Samoin hän tahtoo myös, että hänen ympärillään on köyhiä ja kurjia ihmisiä, jotka etsivät ja tarvitsevat apua. Sillä juuri sen tähden hänellä on Auttajan ja Vapahtajan nimi ja häntä sellaiseksi kutsutaan. 

Suuret herrat eivät arvele tällaista Vapahtajaa tarvitsevansa. Mutta köyhät paimenet tarvitsevat häntä. Siksi enkeli julistaa heille ensiksi tämän aarteen hyvin lyhyessä saarnassa, kuten olette kuulleet. Siinä hän osoittaa kaiken riippuvan siitä, että me iloitsemme tästä Vapahtajasta, joka lunastaa meidät synnistä, kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä. Sillä näin tämä saarna kuuluu: ”Älkää peljätkö. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.”

Nämä sanat eivät ole kasvaneet ihmissydämessä, sillä viisaimmatkaan ihmiset maan päällä eivät tiedä niistä mitään. Nämä ovat sitä vastoin taivaasta alas kaikuneita enkelin sanoja. Niistä mekin, Jumalan kiitos, olemme tulleet osallisiksi. Sillä kun kuulet tai luet tänä päivänä tätä saarnaa, on se sama kuin olisit kuullut sen itse taivaasta. Paimenetkaan eivät näet nähneet enkeleitä. He näkivät ainoastaan valon ja kirkkauden. Mutta enkelin sanat he kuulivat. Sinä kuulet ne yhä saarnassa, luet ne kirjasta, kunhan vain tahtoisit avata silmäsi ja korvasi, oppia tämän saarnan ja käyttää sitä oikein. 

Tämä saarna kuulostaa aivan toiselta kuin Mooseksen saarna, jonka tämä kuuli enkeleiltä Siinain vuorella. Tässä on näet aivan päinvastoin. Siellä ihmisten täytyi olla peloissaan. He eivät olleet varmoja hengestään ja elämästään salamoinnin, ukkosenjyrinän ja muiden kauhistuttavien asioiden edessä. Mutta tässä rakkaat enkelit saarnaavat, ettei tarvitse pelätä, vaan saa olla hyvillä mielin. Saa tulla uhmailevaksi ja omanarvontuntoiseksi niin paljon kuin ikinä voi lapsen tähden, joka on meidän Vapahtajamme, ja jonka enkelit tässä ristivät erityisellä nimellä kutsuen Häntä ”Kristukseksi, Herraksi”. 

Tällä nimellä he tarttuvat Raamattuun ja liittävät kaikki profeetat yhdeksi joukoksi. Sillä kaikki, mikä on kirjoitettu, tähtää siihen, että tulee toivoa ja odottaa tätä miestä, jota kutsutaan Kristukseksi. Laki näet ei voinut auttaa syntiä ja kuolemaa vastaan. Omat teot ja hurskaus eivät myöskään voineet auttaa. Se oli säästetty yksin Kristukselle, jonka oli määrä tehdä se. Siihen enkelit katsovat ja saarnaavat tässä: Tämä on se, joka tekee sen. Hänen luotaan jokainen löytää kaiken sen, mitä syntien anteeksiantamukseen ja iankaikkiseen elämään kuuluu.

Tämä merkitsee kaiken sellaisen opin ja uskonnon hylkäämistä, jonka välityksellä ihmisiä halutaan johtaa iankaikkiseen elämään ilman Kristusta. Sillä jos sen on määrä olla tämä Kristus, niin se ei ole oleva hänen äitinsä Maria, pyhä Pietari eikä pyhä Paavali. Augustinus, Bernhard, Franciscus tai Dominicus sääntöineen eivät myöskään ole se. Ja kuitenkin tähän saakka on ihmisiä paavikunnassa neuvottu turvautumaan pyhien esirukouksiin, munkkilaisuuteen ynnä muuhun.

Mutta miten se sopii yhteen tämän enkelin saarnan kanssa? Miten se sopii yhteen kauniin virren kanssa: ”Laps kaunis, piltti pienoinen” (Vanha virsikirja 19:2)? Siinä me laulamme Herramme Kristuksen kunniaksi ja itseämme, paavia ja kaikkia tekopyhiä syyttäen: ”Jos hän ei tullut olisi, niin ihmissuku hukkuisi.” Jos me olemme hukassa ilman Kristusta, niin täytyy myös munkin sääntöineen ja papin messuineen olla hukassa. Sillä se, joka mainitsee kaikki, ei sulje ketään pois. Mutta jos he aikovat tulla autuaiksi, eivät he voi tulla sellaisiksi munkkikuntien, paastojen ja rukousten avulla vaan ainoastaan Kristuksen välityksellä, jolla on nimi Autuaaksitekijä tai Vapahtaja.

Tämä enkelin saarna on ollut myös paavikunnassa, ja kaikkialla Saksassa on joka vuosi laulettu tätä kaunista virttä ”Laps kaunis, piltti pienoinen”. Mutta kukaan ei ole ymmärtänyt sitä. Syy: uskolliset saarnaajat ovat puuttuneet. Jos nyt saarnatuoli on, mutta se kuorsaa, niin että se ei herätä eikä selitä sanaa, niin tuo saarna kyllä luetaan ja lauletaan, mutta ymmärtämättä siitä mitään. Meidän täytyy näet tunnustaa, että meillä on paavikunnassakin ollut kaste, sakramentti, evankeliumiteksti, Isä meidän, uskontunnustus ja kymmenen käskyä. Paavilaisilla on ne vielä tänäkin päivänä kuten meillä, lukuun ottamatta sitä, että he ovat muuttaneet Herran ehtoollisen ja väärentäneet hänen testamenttinsa. Mutta tämä kaikki on unessa heidän luonaan. Heillä on se, mutta he eivät tiedä, mitä heillä on. He eivät näet lohduta itseään sillä, kuten kristittyjen sellaisella aarteella pitää itseään lohduttaa. He elävät sitä vastoin suruttomina eivätkä yhtään mieti, mitä kaste, evankeliumi, Isä meidän ja uskontunnustus ovat. Siksi he eivät myöskään tiedä, mitä he siitä laulavat tai sanovat.

Missä on siis vika? Siinä, että saarnatuoli, jonka täytyy avata ihmisten korvat ja herättää sana, niin että he ymmärtävät, mitä he kuulevat, lukevat tai laulavat, on vaiennut. Se, jonka on herätettävä muita, ei saa nukkua, vaan hänen on oltava valpas ja reipas. Muutoin unelias saarnaaja voi muuttaa pirteän kuulijan yhtä uneliaaksi kuin itsekin on. Näin tapahtui paaville. Hän on istunut ruusutarhassa ja paratiisissa, ts. kaikessa rauhassa ja yltäkylläisyydessä. Siksi hän on nukkunut kuorsaten ja antanut tämän ihanan saarnan niin täysin vaipua, että vaikka he siitä laulavat ja lukevat kuten me, eivät he silti tiedä tai ymmärrä siitä mitään. Paavilaisille tapahtuu kumpikin. Evankeliumista he lukevat, että Vapahtaja on syntynyt. Kirkossa he laulavat: jos tämä lapsonen ei olisi syntynyt meille, hukkuisimme kaikki; pelastus on meidän kaikkien. Mutta kuitenkin he jatkuvasti huutavat avuksi neitsyt Mariaa, paastoavat, viettävät kuolleiden pyhimysten juhlapäiviä, käyvät pyhiinvaelluksilla, tilaavat ja kuulevat messuja jne. Tämä tarkoittaa sitä, että tehdään muita vapahtajia, tämä pieni laulu tai virsi käännetään nurinniskoin ja tämän Vapahtajan eli lapsosen paikalle asetetaan neitsyt Maria ja muita pyhiä, vieläpä köyhiä ja kurjia ihmistekoja.

Siksi meidän on hyvin tarpeellista rukoilla sydämestämme Jumalaa, että Hän antaisi valppaita saarnaajia, jotka herättävät ja selittävät meille nämä sanat, niin ettemme ainoastaan kuule ja lue niitä, vaan myös ymmärrämme ne. Mutta missä sellaisia saarnaajia ei ole, siellä tapahtuu kuten paavilaisille. Heillä on evankeliumi, kaste, sakramentti jne., mutta he eivät ymmärrä siitä mitään. Siksi sana ”kaste” tai ”sakramentti” on heille aivan kuin aarre, joka jollakulla on talossaan, mutta josta hän ei hyödy, koska se on häneltä kätkössä.

Enkelin saarna on kyllin selkeä ja ymmärrettävä: teille on syntynyt Vapahtaja. Mutta vaikka se olisi kuinka selkeä ja ymmärrettävä, on se kuitenkin paaville ja hänen joukolleen käsittämätön. Muutoin he eivät käskisi ihmisiä huutamaan pyhiä avuksi, ostamaan ihmistekoja ja ansioita ja etsimään muita vapahtajia, vaan he tyytyisivät tähän Vapahtajaan. Mutta kun Jumala antaa valppaan ja reippaan saarnaajan, joka kykenee oikein herättämään ja selittämään kuulijoiden sydämille näitä sanoja, se saa tästä enkelin saarnasta suuriarvoisen taidon. Niin hän kykenee tarkasti tuomitsemaan ja arvostelemaan kaikenlaiset muut väärät opit ja henget. Perkeleen ei myöskään ole mahdollista johtaa häntä harhaan niin erikoisella tavalla, etteikö hän tätä käsitä, tunne ja näe tämän sisimpään, vaikka tämä on hyvin kavala ja viekas. Siksi Paavali kerskaa ja sanoo: ”hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.” (2. Kor. 2:11)

Meidän ei siis tarvitse tehdä lisäksi muuta kuin verrata kaikenlaista oppia – olkoon juutalaista, turkkilaista, paavilaista tai minkä nimistä sitten onkin – enkelin saarnaan, pitääkö se yhtä tai sopiiko se yhteen sen kanssa. Paavikunnalla on valtavan paljon jumalanpalvelusten loistetta sekä paljon suuria, hyvältä näyttäviä tekoja. Mutta kuka ei näe, että se kaikki on epäjumalanpalvelusta, koska he pitävät näitä jumalanpalveluksia vapahtajanaan? Tai siis he luottavat niihin, ikään kuin Jumala olisi mielistynyt niihin, ja he voisivat siten saavuttaa Hänen armonsa ja tulla taivasten valtakuntaan. Mutta enkeli saarnaa tässä, että vain Jeesus-lapsi eikä kukaan muu on Vapahtaja. Sen tähden me voimme syyttää totuudellisesti paavia ja piispoja siitä, että heidän oppinsa ja elämänsä on väärä. Sillä heidän elämänsä ja oppinsa ei sovi yhteen tämän enkelisaarnan kanssa. Se joka pitää kiinni tästä enkelin saarnasta ja tuomitsee sen mukaan, ei voi erehtyä eikä mennä harhaan, mitä tahansa hän sitten ottaakin tuomitakseen. Sen tähden kiittäkäämme Jumalaa tästä armosta ja pyytäkäämme sydämestämme Häntä varjelemaan meitä, niin ettemme päästä silmistämme ja sydämistämme tätä lapsosta ja autuasta valoa, joka loistaa kirkkaana meille vastoin kaikkia perkeleen petoksia ja maailman kavaluutta. Niin me vaellamme turvallisin mielin ja kykenemme heti helposti arvostelemaan kaikki muut sen vastaiset opit vääriksi. Meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin sanoa: Enkeli ei saarnaa niin, että minun, sinun tai jonkun luodun teot olisivat meidän Vapahtajamme. Hän neuvoo meidät sitä vastoin lapsen luo, josta hän sanoo: ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” Hän on tehnyt ja suorittanut kaiken, mikä koskee meidän autuuttamme. Tahdon uskoa enkeliopettajaa ja pitää kiinni hänen saarnastaan enkä kuulla yhtään mitään muuta, joka toisin kuuluu.

Tämä on kallisarvoinen enkelin saarna, johon useat tuhannet muut enkelit yhtyvät aloittaen kauniin musiikin. Kuten tämä saarna on mestarillinen saarna, niin sitä seuraa myös kaunis ja mestarillinen laulu, enkelien laulu, jonka kaltaista ei ole koskaan ennen kuultu. Se kuuluu näin:

”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”

Tässä laulussa on kolme osaa tai säkeistöä. Ensimmäistä säkeistöä emme saa ymmärtää ainoastaan niin, että se opettaa, mitä meidän tulee tehdä. Koska Vapahtaja on syntynyt, niin tästedes me ylistämme ja kunnioitamme Jumalaa. Ikään kuin enkelit sanoisivat: ennen tämän lapsen syntymää asiat olivat toisin. Maailmassa ei ollut mitään muuta kuin pelkkää jumalanpilkkaa ja epäjumalanpalvelusta. Sillä se, mikä on Kristuksen ulkopuolella ja ilman häntä – olkoon kuinka erinomaista ja suurta tahansa – ei ole mitään muuta kuin epäjumalanpalvelusta. Mutta sen että Jumala olisi Jumala, ts. että ihmiset pitävät ja kunnioittavat Häntä Jumalana, täytyy tapahtua yksin tämän lapsen välityksellä. Sillä ainoastaan siinä me voimme tuntea ja olla varmat, että Jumala on armollinen, laupias ja hyväntahtoinen Jumala, että Hän ei säästänyt ainosyntyistä Poikaansa, vaan antoi hänen tulla ihmiseksi meidän tähtemme. Tämä sanomaton, suuri hyvä teko pakottaa ja ajaa sydämet siihen, että ne aukenevat oikeassa rakkaudessa, luottamuksessa ja toivossa Jumalaa kohtaan ja ylistävät ja kiittävät Häntä siitä.

On kyse siitä, että Jumalaa kunnioitetaan oikein korkeudessa. Se ei tapahdu ulkonaisilla teoilla, ne eivät voi nousta taivaaseen. Se tapahtuu sydämellä, joka nousee ja kohoaa itsensä yläpuolelle maasta korkeuteen armollisen Jumalan ja Isän puoleen kiittäen Häntä sydämellisellä uskalluksella. Tällainen hedelmä seuraa siitä, mitä enkelit laulavat

Siellä, missä Jeesus-lasta ei tunneta, ei ole mahdollista voida oikein kunnioittaa Jumalaa. Näinhän koko maailma, myös hänen oma kansansa, oli täynnä epäjumalanpalvelusta, kun hän tuli. Yksi teki sitä, toinen tätä. He pystyttivät niin paljon jumalanpalvelusta, kuin heillä oli vuoria ja kauniita puita maassaan, kuten profeettojen kirjoista nähdään. Sellainen oli hieno epäjumalanpalvelus, kun he etsivät Jumalaa vakavissaan, uhrasivat, paastosivat ja vahingoittivat siten ruumistaan. Mutta siten ei palveltu mitään muuta kuin perkelettä ja omia ajatuksia. Niille annettiin Jumalalle kuuluva kunnia. Tämä on mitä suurin häpeä ja pilkka, ja se aiheutuu siitä, ettei tunneta Kristusta. Tästedes se, Jumalan kiitos, lakkaa, kuten enkelit laulavat, kun ihmiset eivät enää kunnioita perkelettä tai itseään vaan Jumalaa korkeudessa.

Sitten on eräs toinen, vielä karkeampi häpeä, se että kunnioitetaan rahaa, kultaa ja senkaltaisia asioita. Maailma on täynnä myös sellaista epäjumalanpalvelusta. Sillä kuninkaat, ruhtinaat ja porvarit seuraavat karkeaa epäjumalaa, häpeällistä mammonaa, kurjaa sijaisauttajaa, jonka varaan he kaiken laskevat. He saattavat samalla laulaa ja puhua oikeasta Vapahtajasta, Jeesus-lapsesta, mutta he halveksivat häntä. Osasta tulee vieläpä niin mielettömiä ja tyhmiä, että he vainoavatkin häntä eivätkä tahdo kärsiä häntä. Näin Jumalaa pilkataan ja hänelle osoitetaan epäkunnioitusta kaikkialla sekä hienolla epäjumalanpalveluksella, ts. omalla vanhurskaudella ja pyhyydellä, että karkealla epäjumalanpalveluksella, kun Jumalaa halveksitaan ja riiputaan kiinni mammonassa.

Mutta nyt – rakkaat enkelit laulavat –, tilanne muuttuu, koska tämä valo loistaa maailmassa. Sillä nyt ihmiset eivät enää etsi omaa pyhyyttään eikä vanhurskauttaan. He eivät turvaa isään eikä äitiin, ei kultaan eikä rahaan. Sitä vastoin he ottavat tämän ainoan Vapahtajan vastaan ja pitävät hänestä kiinni koko sydämestään. Silloin aletaan kunnioittaa Jumalaa oikein, Hänet tuntea, Häntä ylistää ja kiittää.

Tämän kunnian Aadam menetti paratiisissa synnin välityksellä. Sillä meidän kaikkien luonnossa riippuu kiinni tämä kirottu ominaisuus, että jokainen haluaisi mielellään saada kunniaa. Katsottakoon paavia ja piispoja. Heillä on rahaa ja tavaraa kylliksi. Mutta Jumalalle he eivät anna kunniaa eivätkä edistä Hänen sanaansa. Ja miten moiset suuret herrat, joilla on niin suuri kunnia ja valta, voisivatkaan niin tehdä? Onko olemassa yhtään talonpoikaa, joka osaa soittaa säkkipilliä ja joka ei mielellään haluaisi itseään kehuttavan. Jos aivan arvottomista, vähäpätöisistä asioista halutaan saada kunniaa ja mainetta, kuinka paljon enemmän se tapahtuu silloin, kun ollaan tekemisissä suurten asioiden, kuten vanhurskauden ja pyhyyden, hyvien tekojen ja kunniallisen elämän kanssa? Siinä perkele tuskin sallii noiden ihmisten antaa kunniaa Jumalalle, sillä he aikovat pitää sen itse. 

Ihmissuku on myrkytetty tällä kirotulla kunnianhimolla, kun perkele sai paratiisissa aikaan sen, että Aadam ja Eeva tahtoivat olla niin kuin Jumala. Tämä kunnianhimo riippuu yhä vielä meissä kiinni. Siksi kun Jumala antaa taitoa, rahaa, tavaraa, valtaa, kun Hän suo jollekin vaimolle kunniaa, jollekin neidille kauniin vyön tai takin, tahtovat he saada kehuja siitä.

Mutta koska tämä valo, Jeesus-lapsi, loistaa nyt maailmassa, laulavat enkelit, että Jumala on tullut kunniaansa. Sillä kaikki, jotka ottavat hänet vastaan, sanovat: kaikki minun vanhurskauteni, pyhyyteni, viisauteni, taitoni, rahani, valtani ei ole mitään, mutta Jeesus-lapsi on kaikki kaikessa.

Näin Jumala tulee kunniaansa, kun Hän yksin on meidän voimamme, pelottomuutemme, ilomme, guldenimme ja taalarimme (Lutherin ajan rahoja), ja me perustamme koko sydämestämme kaiken varmuutemme, lohdutuksemme, pelottomuutemme ja ilomme yksin Häneen. Niin voidaan sanoa mammonalle, jota koko maailma palvelee ja kunnioittaa jumalana: ”Minä en ole oppinut saamaan sinusta muuta lohdutusta kuin, että jos minulla on sinut, minä syön sinusta ja puen sinusta välttämättömän tarpeen mukaan, ja myös muille, joilla ei sinua ole, saan aikaan syömistä ja päälle pantavaa. Muutoin toivon sinut olemattomaksi.” Samoin taidolle: ”Olen oppinut, Jumala on antanut minulle terävän järjen. Tahdon käyttää sitä Jumalani kunniaksi ja lähimmäiseni parhaaksi. Mene sitä siis toimittamaan. Mutta minun lohdutukseni, pelottomuuteni ja iloni ei voi olla rahani eikä taitoni vaan Herrani Jeesus, Jumalan Poika.”

Tämä on Jumalan oikeaa kunnioittamista ja sitä, että Hänen annetaan tulla kunniaansa ja majesteettiinsa, niin että sanotaan: ”Rakas Herra Jumala, se mitä meillä on ja mitä me käytämme, on kaikki sinun. Me emme ole sitä tehneet, Sinä olet antanut sen meille. Mutta erityisesti on Sinun tekoasi ja laupeuttasi, että me pääsemme perkeleen vallasta ja olemme tulleet synnistä vapaiksi. Sen tähden kuuluu kunnia siitä yksin Sinulle, ei minulle jne.” Jumala tahtoo, että me koristamme Hänet tällaisilla ruusuilla, että annamme kunnian kokonaan Hänelle, luovumme kaikesta omasta kunniasta ja kiitämme Häntä sekä pienemmistä että suuremmista lahjoista.
Tähän laulun osaan tai säkeistöön rakkaat enkelit kokoavat kaiken sen, mitä me olemme ja mitä meillä on, mutta erityisesti hengelliset lahjat ja jumalanpalveluksen, joka tarkoittaa vanhurskautta, pyhyyttä, viisautta ja hyviä tekoja. Ja he käskevät meitä, ettei meidän tule pitää niitä täällä alhaalla vaan lähettää ne ylös taivaaseen ja antaa yksin Jumalalle kunnia. Se tapahtuu – he laulavat – tämän lapsen välityksellä.

Maailma kääntää tämän laulun toisin päin, kuten nähdään. Koska näet ihmiset eivät tunne eivätkä piittaa tästä lapsesta, niin kaikki raivoavat ja riehuvat toisiaan vastaan ja tahtovat päästä korkealle. Talonpoika tahtoo porvariksi, aatelinen kreiviksi, ruhtinas keisariksi. Tämä on osoitus siitä, että he ovat Kristuksen ulkopuolella eivätkä tiedä hänestä mitään. Siksi he vääristelevät tämän enkelilaulun ja laulavat: ”Kunnia ja ylistys olkoon täällä maan päällä kultaisille guldeneille, taalareille, vallalleni, ihmissuosiolle, taidolle jne.” Laulakaa vain huoletta, hyvät veikkoset. Mutta mitä merkitystä sillä on? Siitä tulee aasin laulu, joka alkaa korkealta ja muuttuu kiljunnaksi. Sillä tämä on kunnian osoittamista maan päällä ihmisille ja mammonalle, vieläpä viheliäiselle perkeleelle alhaalla helvetissä, ei Jumalalle korkeudessa. Nyt seuraa toinen osa tai säkeistö. Se kuuluu näin:

”Maassa rauha ihmisten kesken.”

Tämä täytyy ymmärtää samalla tavalla kuin ensimmäinen. He toivottavat ja ennustavat, että tästedes niille, jotka tuntevat tämän lapsen ja ovat ottaneet hänet vastaan, tapahtuu, että onni ja rauha on oleva maan päällä. Sillä mitä on olla ilman Kristusta? Mitä muuta maailma on kuin viheliäinen helvetti ja perkeleen valtakunta, jossa ei ole mitään muuta kuin tietämättömyyttä ja Jumalan halveksuntaa, valheita, petoksia, ahneutta, ylensyömistä, juopottelua, haureutta, tappeluja ja murhia? Sillä niin tapahtuu maailmassa, että jos jotakin sanotaan mustaksi, sillä täytyy ymmärtää tarkoitettavan valkoista, jos ei tahdo tulla ihmisten pettämäksi ja harhaan johtamaksi. Maailmassa ei ole rakkautta eikä uskollisuutta, kukaan ei luota toiseen. Ystäviä täytyy epäillä yhtä paljon kuin vihollisia, ja toisinaan enemmän. Näin perkele hallitsee ja johtaa maailmaa.

Mutta aivan kuten enkelit lauloivat, että ne, jotka tuntevat tämän Jeesus-lapsen ja ottavat hänet vastaan, antavat Jumalalle kaikessa kunnian, niin he laulavat tässä. He toivottavat, vieläpä ennustavat ja lohduttavat, että perkeleen hirmuvallalle tulee nyt loppu ja kristityt saavat viettää keskenään hyvää, rauhaisaa ja tyyntä elämää. Kristityt auttavat ja neuvovat mielellään, estävät riitaa ja erimielisyyttä ja asuvat keskenään ystävyydessä. Tämän lapsen tähden heidän keskuudessaan on rauhaisa elämä ja suloinen sopu, jossa jokainen on toiselle mieliksi.

Tämä on seurauksena – enkelit sanovat – kun Jumala saa kunniansa ja Hänet tunnustetaan Herraksi, jolta me saamme kaiken. Silloin ihmiset ovat ystävällisiä toinen toistaan kohtaan. Kukaan ei vihaa, kadehdi eikä väheksy toista, vaan pitää toista itseään suurempana ja sanoo: ”Rakas veli, rukoile Jumalaa minun puolestani.” Silloin on oleva rauha ja yltäkylläisyys ja kaikki onni. Sillä rauha tarkoittaa heprean kielessä kaikkea hyvää.

Kristittyjen keskuudessa on oleva hyvä ja rauhaisa elämä, niin että kukin tekee sitä, mikä on toiselle mieluisaa ja välttää sitä, mikä on tälle epämieluisaa. Mutta ne, jotka eivät näin menettele, eivät kuule enkelien laulua, vaan he kuulevat suden, perkeleen, ulvontaa. Se laulaa heille: varasta, tee aviorikos, tapa jne. Tämä on perkeleen laulu helvetistä.

Mutta kristittyjen keskuudessa ei saa olla näin. Siinä tulee tapahtua siten, kuin enkelit tässä laulavat. He ilmaisevat hyvin oikean jumalanpalveluksen, sen miten Herraa tulee palvella. Ensiksi, että meidän tulee antaa kunnia taivaaseen ja ylistää ja kiittää yksin Jumalaa. Toiseksi, että meidän tulee elää maan päällä veljellisessä sovussa keskenämme eikä totella perkeleen turmiollisia yllytyksiä ja hirmuvaltaa. Rakkaat enkelit haluaisivat mielellään, että niin tapahtuisi kaikkialla maailmassa. Mutta he näkevät, että enemmistö ei tahdo menetellä Jeesus-lapsen kanssa siten, ja siksi maailmassa syntyy meteli. Sen vuoksi he laulavat kolmannen säkeistön:

”Joita (ihmisiä) kohtaan hänellä on hyvä tahto!”

Ikään kuin he sanoisivat: me tahtoisimme kyllä mielellämme kaikkien ihmisten kunnioittavan Jumalaa korkeudessa ja elävän rauhassa keskenään. Mutta on monia, jotka eivät välitä evankeliumista eivätkä ota tätä Poikaa vastaan, vaan vieläpä vainoavat häntä. Niin antakoon nyt Jumala kaikille hurskaille ihmisille iloisen ja hilpeän mielen, niin että he sanovat: ”Minulla on Vapahtaja, taivasten valtakunta on minun, Kristus, Jumalan Poika, on minun. Siksi vaikka minulle tehdään sen tähden vahinkoa, minua vainotaan ja minua tämän uskon ja tunnustuksen tähden ahdistetaan kaikella onnettomuudella, en tahdo kuitenkaan sen vuoksi tulla kärsimättömäksi enkä kiukkuiseksi. Tahdon sen sijaan säilyttää hyvän tahdon, eikä minun iloani ja riemuani, joka minulla on äsken syntyneestä Jeesus-lapsesta, saa mikään murhe, kärsimys eikä vaino – olkoon kuinka raskas ja suuri tahansa – estää eikä turmella.” Sellaista mieltä enkelit toivottavat kaikille uskoville, että nämä voivat säilyttää ilon murheessa ja laulaa perkeleen kiukutessa, että heillä on Kristuksessa rauha. Heidän kerskauksensa on Kristuksessa. He halveksivat kaikkea onnettomuutta ja lisäksi pilkkaavat perkelettä, kun tämä aiheuttaa heille lisää vahinkoa. He sanovat: ”Jos sinä, perkele, et voi tehdä mitään muuta kuin ahdistaa ruumistani, elämääni, omaisuuttani jne., niin voisit yhtä hyvin antaa sen olla, sillä et voi minua kuitenkaan vahingoittaa. Minulla on iankaikkinen Vapahtaja, joka antaa minulle ajallisista vahingoista iankaikkisen korvauksen.”

Tämä on kolmas osa, että omataan iloinen, hilpeä ja itsepintainen pelottomuus kaikkia meitä mahdollisesti kohtaavia kärsimyksiä vastaan ja sanotaan perkeleelle: Sinä et voi tehdä niin pahasti, että tuhoaisit minulta iloni, joka minulla on tämän lapsen välityksellä. Tämä on eudokia, ts. iloinen, rauhallinen, riemullinen ja rohkea mieli, joka ei paljoa välitä, menköön miten menee. Se sanoo perkeleelle ja maailmalle: ”Minä en voi luopua ilostani teidän tähtenne enkä myöskään tahdo olla huolissani teidän kiukkunne tähden. Menkää vain menojanne. Kristus tuottaa minulle enemmän iloa kuin te tuskaa.” Sellaista mieltä rakkaat enkelit suovat ja toivottavat meille laulullaan.

Maailma ei jäljittele tätä enkelien laulua vaan jumalansa, perkeleen laulua. Hän kääntää sen nurin niskoin, niin että se kuuluu: ”Kunnia perkeleelle helvetissä, rauhattomuus maan päällä ja ihmisille vastenmielisyys ja pelkkä haluttomuus.” Sillä hän ajaa morsiantaan, maailmaa, kiroamaan ja pilkkaamaan Jumalaa, vainoamaan Hänen sanaansa ja tuomitsemaan sen. Hän aikaansaa myös rauhattomuutta, eripuraa, erimielisyyttä, sotaa ja murhaa jne., niin että ihmiset toimisivat, ettei kenelläkään voisi olla yhtään iloista hetkeä eikä kukaan voisi huolen ja ahdistuksen tähden nauttia yhtään suupalaa hyvillä mielin. Tähän tuovat apunsa viheliäiset hurmahenget, jotka ovat perkeleen kita. He häpäisevät ja pilkkaavat väärällä opillaan taivaan Jumalaa.

Sitten vasta leikki alkaakin, kun perkele jatkaa häpeällistä huhuiluaan, usuttaa ruhtinaita ja herroja toisiaan vastaan, aiheuttaa kaikkea uskottomuutta ja rauhattomuutta, niin että toiselle puhutaan edessäpäin yhtä mutta takanapäin toista. Niin minä mielelläni haluan, laulaa perkele. Tämä on kunnian antamista perkeleelle helvetissä, rauhattomuuden aikaansaamista maan päällä ja ihmisten mielten tekemistä pelokkaiksi ja masentuneiksi. Tästä syystä on monia, joilla ei ole yhtään iloista hetkeä, vaikka Jumala antaa kaikkea kylliksi. He kulkevat jatkuvasti pää riipuksissa, vaikka heidän kellarinsa ja kirstunsa ovat täynnä. Heillä ei ole muuta kuin murhetta. Mistään asiasta he eivät kykene saamaan iloa. Silloin asiat menevät siten, kuin perkele toivoo. Hän ei soisi meille ihmisille mitään mielihyvää, joka meillä tulisi olla Jumalasta ja Hänen lahjoistaan. Sitä vastoin rakkaat enkelit laulavat ja toivottavat meille pelotonta mieltä, joka kykenee olemaan itsepintainen ja kerskaamaan myös silloin, kun käy huonosti, kaikenlaisessa onnettomuudessa ja ahdistuksessa.

Näin teillä, rakkaani, on pyhien enkelien laulu, jota ei mistään muista kirjoista löydä. Siinä he opettavat meille oikeaa jumalanpalvelusta, että me tunnemme Jumalan armon tässä lapsosessa, Hänen Pojassaan, kiitämme ja ylistämme Häntä sen tähden. Sitten myös elämme siten, että olemme ystävällisiä toinen toistamme kohtaan, ja lopuksi voitamme kaiken onnettomuuden kärsivällisyydellä, ja olemme iloiset ja hyvillä mielin tämän lapsosen tähden. Näin rakkaat enkelit ovat muotoilleet tämän iloisen ja lohdullisen laulun hyvin lyhyesti. Siitä selvästi huomaa, ettei se ole kasvanut eikä sitä ole tehty maan päällä, vaan se on tullut alas taivaasta. Herra Jumalamme auttakoon meitä Pyhällä Hengellään, että me säilytämme sen ja ojentaudumme sen mukaan, Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa, rakkaan Herramme kautta. Aamen.  


W2 13a, 65-77. Suomennos: Hannu Lehtonen


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus