Muut lehdet:
SUOMEN KIRKKO OSALLINEN RUOTSIN KIRKON SYNTIIN?


Risto Soramies

Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

Concordia 5/2009


Tänä adventtina Suomen kirkolta hävisi toivo siitä, että sen piispat kuuntelisivat Ylipiispan, Jeesuksen Kristuksen ääntä. Arkkipiispa Jukka Paarma vihki piispaksi Björn Vikströmin, joka on ilmoittanut kannattavansa homoliittojen siunaamista. Paarma ja kaikki piispamme tietävät, että tällainen siunaaminen on Raamatun mukaan mahdotonta. Kirkko, joka ei piittaa Jumalan sanasta, on tuhon oma.

Suomen kirkko osallistui samalla Ruotsin kirkon raskaaseen syntiin kutsumalla Vikströmin vihkimiseen äskettäin piispaksi vihityn Tuulikki Koivunen-Bylundin edustamaan Ruotsin kirkkoa, joka on päättänyt vihkiä ihmisiä sukupuolineutraaleihin "avioliittoihin" Kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Hän salli aikoinaan myös Upsalan tuomiorovastina Jeesusta pilkkaavan Ecce homo –kuvanäyttelyn tuomiokirkossa. Hän ei ole tehnyt tästä julkisynnistä julkiparannusta, vaan päinvastoin puolustanut sitä.

Yksitoista miestä kantaa päävastuun siitä, että Ruotsin kirkon synti on nyt meidänkin syntimme: Jukka Paarma, Gustav Björkstrand, Mikko Heikka, Eero Huovinen, Seppo Häkkinen, Kari Mäkinen, Simo Peura, Wille Riekkinen, Matti Repo, Samuel Salmi ja Björn Vikström – Suomen piispat. He eivät pelastaneet sielujansa eivätkä säästäneet laumaansa nuhtelemalla Ruotsin kirkkoa ja sen edustajia, vaan antoivat näille juhlallisen näyttämön esiintyä valheellisesti edelleen kristittyinä ja kristillisenä kirkkona.

Piispan velvollisuus on antaa selvä "pasuunan ääni". Vikströmin vihkiminen sotki viimeisenkin ymmärryksen siitä, mitä Jumala vaatii käskyssä "Älä tee huorin". Raamatun mukaan kaikki, mikä vähentää avioliiton pyhyyttä, on syntiä. Lutherin selitys 6. käskystä on yksiselitteinen.

Piispat Riekkinen, Heikka ja Vikström ovat julkisesti puolustaneet homoliittojen siunaamista. Muut piispat joko ovat heidän kanssaan samaa mieltä tai sitten pelkuruuttaan eivät uskalla julkisesti vastustaakaan, mitä julkinen asia vaatisi.

Mitä tekee kirkkokansa nyt, entä me papit? En ole eroamassa kirkosta vielä. Kehotan sen sijaan piispoja eroamaan. Tämä ei ole heidän kirkkonsa, koska he eivät pidä kirkkolakia ja kirkkojärjestystä noudattamisen arvoisina. Niissä kirkko sitoutuu Raamattuun ylimpänä ohjeenaan.

Vaikka jotkut piispamme ovat erinomaisia teologeja ja henkilökohtaisesti kunnon miehiä, he ovat menettäneet arvovaltansa. Piispan arvovalta perustuu siihen, että hän noudattaa Jumalan sanaa ja on valmis tarvittaessa kantamaan sen tähden osakseen tulevan ristin. Erehdyksiä ja lankeemuksia on siedettävä, muuten elämä ei ole mahdollista. Mutta nyt on kysymys tietoisesta päätöksestä toimia Jumalan sanan vastaisesti. Vaikenevat piispat taas eivät ole paimenvirkansa arvoisia. He ovat palkkapaimenia, jotka juoksevat pakoon komiteoiden selän taakse, kun pedot käyvät lampaiden kimppuun. Piispamme ovat puhumalla ja vaikenemalla saattaneet itsensä ja Suomen kirkon osallisiksi Ruotsin kirkon raskaasta synnistä.

Risto Soramies

Uusi tie 10.12.2009



Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus