Tervetuloa
ajankohtaista sivuillemme!
Tällä sivulla
julkaisemme ajankohtaisia kirjoituksia eri aiheista. Voit lähettää
kirjoituksia: pääsivun vasemmalla olevan palautetta valikon kautta.
Rovasti Matti Väisäseltä laaja
kastekirja
“Lukuisat ovat
olleet ne kerrat, kun työni on keskeytynyt ja paperini ovat kastuneet ilon
kyyneleistä. On vain täytynyt ylistää Jumalaa kasteen lahjasta ja jatkaa vasta
sitten..”
- Kasteessa
yhdistyvät näkyvä aine, vesi ja Jumalan sana. Näin Jumala näkyvällä tavalla
pesee synnit pois ja antaa ihmiselle Pyhän Hengen ja synnyttää hänessä uskon.
- Kyseessä ei ole
vain pelkkä lupaus armosta, vaan todellinen armonväline. Meille ei kasteessa
vain luvata Jumalan armoa, vaan se myös annetaan siinä Sanan ja uskon kautta.
- Pelastukselle on
kaksi ehtoa: kaste ja usko. Kumpikaan näistä ei ole ehdonvallan asia, josta
voidaan puhua tai olla puhumatta. Ilman näiden kahden tasapainoa ei ole
kokonaista evankeliumia eikä taivastietä osata neuvoa oikein.
- Kirkkomme
kasteteologiassa rationalismi ja reformoitu teologia ovat saaneet paljon pahaa
aikaan. Kun ihmisen oma järki alkaa, tiedostaen tai tiedostamatta, mestaroida
Jumalan sanoja, silloin ollaan väärällä tiellä.
Väisänen toivoo,
että hänen kirjansa voisi synnyttää rakentavaa keskustelua ja hengellistä
uudistumista Suomen kristittyjen keskuudessa.
Pyhä kaste
Raamatussa –kirjan
(419s.)on
julkaissut Suomen Luther-
säätiö ja sitä voi
tilata Luther-divarista,
kirjakaupoista tai
kirjoittajalta itseltään
hintaan 27 €.
Katkelmat
haastattelusta:Uusi Tie
15/2000
(O-P.Vainio)
KIRJA JOKA VOI TEHDÄ HISTORIAA!
”Elämän alkuperä tulee yhä hämärämmäksi ja sotkuisemmaksi”, otsikoi New York Times –lehti tiedepalstallaan 13.6.2000. Tiede synnytti 1800-luvulla evoluutioteorian. 2000-luvun tiede saattaa jälleen poistaa sen tieteen maailmasta. Kirjan ”Evoluutio – kriittinen analyysi” lukija saa evoluutionäkemykseen kriittisen näkökulman. Moderni tiede ei ole darvinismin avaintodistaja. Eri tahoilta tiedepiireistä kuuluu yhä useammin kriittisiä kommentteja sitä vastaan. Monien kohdalla darvinismiin liittyy maailmankatsomuksellisia tunteita, koska moderni maailma on kasvanut evolutionismin perustalle. Siksi joidenkin on vaikea hyväksyä sitä vastaan suunnattua kritiikkiä, vaikka se olisi luonnontieteellisesti hyvin perusteltua. Tämä ei kuitenkaan saisi vaimentaa asiallista evoluutiokritiikkiä. |
|
Kirjan tekijät vahvistavat tieteellisen pätevyytensä kiihkottoman, rehellisen, asiallisen ja tieteellisen täsmällisen tyylinsä kautta. Kirja avaa mahdollisuuden käynnistää jo pitkään odotetun asiallisen keskustelun darvinismin asemasta.
Tämän 327-sivuisen ja lähes 400 nelivärikuvaa ja piirrosta sisältävän kirjan taustalla on noin 15 vuoden työ. Kirjan valmisteluun on osallistunut kymmeniä asiantuntijoita Saksasta ja Suomesta.
”Kun tutustun evoluutioteoreettiseen ja sitä lähellä olevaan
uuteen kirjallisuuteen huomaan välttämättömäksi arvioida uudelleen teorian
yksinkertaiset perusteet. Näin voimme tehdä eron sen välillä mitä tiedämme ja
mitä vain luulemme tietävämme.” (Thomson
K.S., ”The Meanings of Evolution”, American Scientist, vol. 70,
September-October 1983, p.529)
Hinta 42 € + postikulut. Kirja tilattavissa Luther-divarista.
TAUSTAA 2, KEHITYSOPIN KULISSEISTA |
-kirja sisältää yli 40 artikkelia. Niissä käsitellään
aiheita, jotka ovat viime vuosina tulleet esille eri maissa tieteen
opetuksen ja uuden historiantulkinnan alueella. Artikkelit ovat
muutaman aukeaman mittaisia ja helposti ymmärrettäviä. Sisältö voi
antaa virikkeitä sekä koulun että kodin piirissä käytävään
keskusteluun elämän synnystä ja ihmiskunnan historiasta.
Kirjassa on laaja sanahakemisto, lähdekirjaluettelo ja linkkitietoja asiaan liittyviin lähdesivustoihin. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut Teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan professori Matti Leisola. Lankasidos/kartonkikansi, 240 sivua, A5. |
|
Hinta 10 € + postikulut. Kirja tilattavissa Luther-divarista |