Hans G. Wassermann,
Borås
Ilm. 20:1-7
Maailma näkee
kristityt esteenä moraalittomalle onnen paratiisille, jota he maan päälle
rakentavat. Toisaalla Jehovan todistajat ahdistelevat meitä valtakuntaansa
omilla laskelmillaan ja raamatunkäännöksillään. Emme ole itsekään säästyneet
vallalla olevien näkemysten vaikutuksilta ja virheiltä. Varsinkin uusin
raamatunkäännöksemme myötäilee
kiliasmia eli oppia tulevasta tuhatvuotisesta valtakunnasta. Tämän opin
kannattajat suosivat Ilmestyskirjan selityksessä tätä käännöstä, eli ensin
muutetaan Raamattu mieleiseksi ja sitten sanotaan, että näin se on. (Palaan
näihin virheellisiin Raamatun kohtiin tekstin yhteydessä).
Myös uusimmissa
Ilmestyskirjan selitysteoksissa kiliastit lupaavat täyttää olemassa olevan
eskatologisen eli lopun aikaa koskevan oppityhjiön, joka on ollut etupäässä
vapaiden suuntien erityismandaattina. Lupaus ammentaa oppinsa luterilaisesta
opista ja tunnustuksesta tyhjiön täyttämiseksi on jäänyt kuitenkin vain
tyhjäksi lupaukseksi, koska oppi on edelleen sama kuin vapailla suunnilla.
Samoin tunnustuskirjojen niukka mutta selkeä sanoma sivuutetaan hienovaraisesti
näiden opettajien arvovallalla.
Ratkaiseva
kysymys kuuluu, onko Jeesus Kristus voittanut ja sitonut perkeleen, hallitseeko
hän jo kaikkea taivaassa ja maan päällä? Vastausta hakiessaan he (kiliastit)
eivät katso Raamatun sanaan, vaan ympärillään olevaan maailmaan. Ja sitten
meihin säälien. Kuitenkaan evankeliumin iankaikkisenelämän sanoma ei sitoudu
ajan arviointeihin ja rajoituksiin, vaan se omistaa jo uskolla kaiken ja
iloitsee katoamattomasta lahjasta, jolla on voiton lupaus.
Siksi kysymme,
saako voittosanoma kaikua keskuudessamme, saako Jumalan voima, evankeliumi,
sitoa meidänkin aikanamme perkeleen ja hänen valheensa?
Jos näin ei
opeteta, himmentää ja huonontaa se Ristiinnaulitun täydellistä voittoa ja
evankeliumin kirkkautta, joka on kaiken opetuksen keskus ja Jumalan voima
vanhurskaudeksi ja viisaudeksi.
Ne, jotka
kannattavat oppia tuhatvuotisesta valtakunnasta, puhuvat mielellään tulevan
maanpäällisen rauhan valtakunnan suurista herätyksen mahdollisuuksista unohtaen
Paavalin teologian eli, mitä suurempi heikkous ja näennäiset tappiot, sitä
väkevämpi on evankeliumin voima. Tällaisessa rauhan valtakunnassa olisi myös
vaikea toteuttaa sitä lähetysnäkyä, joka lupaa, että “monen ahdistuksen kautta
meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan”, taivaassakin heistä sanotaan:
“nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat.” Oppiin
tuhatvuotisesta valtakunnasta on myös vaikea sovittaa vanhurskauttamisoppia,
että pelastus on yksin uskosta, ilman näkemistä.
Mutta kuitenkin
kiliastit kehottavat ja opettavat uskomaan tällaiseen näkyvään paratiisimaiseen
valtakuntaan, jossa elettäisiin märehtivien villipetojen parissa rauhan ja
kukoistuksen aikaa, syntisinä kirkastetuissa ruumiissa ja halutessa
näkymättöminä leijaillen ihmisten pariin, eräänlaisena eliittijoukkona, lähetystehtävissä,
säikytellen ihmisiä taivaan tielle. Ja kuitenkaan uutta luomista ei ole
tapahtunut, koska (Ilm. 20:7) perkele vielä päästetään villitsemään maan
kansoja, joiden keskuudessa Vapahtajan evankeliumi, joka sitoo saatanan,
torjutaan.
On myös vaikea
käsittää, että perkele, joka on luotu olento, hyökkäisi tätä rauhan valtakuntaa
vastaan, missä kaikkivaltias Herra on heidän kanssaan hallitsemassa. Eikö
Kristus ole Raamatun Herra ja Kuningas myös Ilm. 20:ssä? Samoin on vaikeaa
käsittää kiliasmin kannattajien opetusta, kun he sanovat että Jeesus Kristus on
avain ja punainen lanka kaikessa Raamatun opetuksessa, vaikka tämä lanka on
katkennut heti alkuunsa ihan juuresta heidän selityksessään Ilm. 20:een lukuun.
Otsikkokaan,
´tuhatvuotinen valtakunta´, ei ole Raamatun sanan mukainen, koska tekstissämme
ei todellakaan puhuta valtakunnasta, vaan tuhatvuotisesta ajasta, jolloin
perkele on sidottu. Tällaiset suuret symboliset luvut kuvaavat Raamatussa usein
pitkiä aikoja ja ajanjaksoja, joita ei ole tarkoitettu kirjaimellisesti
otettaviksi, vaikka kiliasmin kannattajat tässä opettavatkin harvinaisen
kirjaimellisesti.
"Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään" (Ilm. 20:1)
Tuhatvuotisenvaltakunnan
edustajat sanovat rintaäänellä, ettei tämä enkeli ole Jeesus, Isän lähettämä
Vapahtaja, eikä edes arkkienkeli, vaan tavallinen enkeli, joka saa tehtäväkseen
sitoa ylpeän perkeleen, jolle se on valtava nöyryytys.
Monet julistajat
kieltävät kiliasmin ja yhtyvät Lutherin näkemykseen, että Saatana sidottiin jo
ristillä, mutta tulkitsevat, että sitomisen suorittaa vain luotu enkeli
Kristuksen sijaisena.
Rohkenen
kuitenkin korostaa, että tämä taivaasta tulevan enkelin henkilöllisyys, valta
ja tehtävä on tämän kirjan avain, ja siksi se on ainoa tie päästä ymmärtämään
kirjan sanoma ja sen tuoma lohdutus.
1. Tiedämme,
että Raamatussa vanhan testamentin kertomuksissa, Jeesusta kuvataan monilla eri
enkeli-nimityksillä, kuten esimerkiksi Jaakobin siunatessa Efraimin ja Manassen
(1. Moos. 48:15-16): "Jumala, joka on minua kainnut syntymästäni hamaan
tähän päivään asti, enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta,
siunatkoon näitä nuorukaisia."
Luther opettaa:
"Tässä hän nimittää Herraa Kristusta erityisesti enkeliksi, ei niin
ymmärtäen, että hän luontonsa tai olemuksensa puolesta olisi enkeli. Olisihan
ilmeistä epäjumalanpalvelusta huutaa avukseen enkeliä ja rukoilla häneltä
siunausta. Hän siis näin avuksi huutaessaan tunnustaa, että tämä enkeli on
oikea, tosi Jumala. Enkeliksi taas hän nimittää häntä sen tähden, ettei hän
olemukseltaan aina ole pysyvä näkymättömänä Jumalana, vaan että hän on
lähetettävä maan päälle, tuleva meidän lihaamme ja uhrattava meidän syntiemme
edestä.
Niinpä
Kristuksen onkin tapana uuden liiton aikana sanoa: "Isä, joka on
lähettänyt minut," ja myös: "Samoin kuin Isä on lähettänyt
minut." Ja profeetta Jesajan Kirjassa sanotaan (Jes. 61:1):
"Herra on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä";
ja vielä (Jes. 63:9) "Hänen kasvojensa enkeli vapahti
heidät". Samoin Malakia nimittää Kristusta "liiton enkeliksi
(Mal. 3:1)
Nuo kaksi
nimitystä, Jumala ja enkeli, osoittavat siis kahta eri persoonaa, vaikka he
ovatkin yksi, jakamaton olemus. Enkelikin on tässä näet iankaikkinen, tosi
Jumala, muutoinhan Jaakob ei olisi häntä avuksi huutanutkaan, mutta enkelin
nimi hänellä on sen hänen virkansa ja kutsumuksensa tähden, jonka Isä
Pojallensa antoi." (Huonepostilla. s. 466-467)
Kaikki me
tiedämme, että ei mikään muu lunastushinta kelvannut sovitusuhriksi, kuin
Jumalan omaa olemusta oleva ainosyntyinen Poika. Siksi on vain yksi Jumalan
lupaama liiton enkeli, josta Mal. 3:1 jatkaa: “jota te halajatte”. Eli
hänen joka vapauttaa synnin ja perkeleen orjuudesta. Eikä tämä kasvojen enkeli
vain vapahtanut heitä, vaan Jesaja jatkaa: “Rakkaudessaan ja
sääliväisyydessään hän lunasti heidät" (Jes. 63:9). Hän lunasti
heidät!
Milloin tämän
kaiken piti tapahtua?
"Seitsemänkymmentä
viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus
päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen
vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja
kaikkeinpyhin voidellaan" (Dan. 9:24) Tässä Danielin profetiassa ja
sitä seuraavissa jakeissa 25-26 on määritelty voidellun eli Messiaan tulo, joka
yleisesti ymmärretyn laskun mukaan viittaa juuri siihen ajan jaksoon, jolloin
Jeesus aloitti julkisen toimintansa, joka vei ristille. Silloin Kristus
surmattiin ja synti sinetillä lukittiin, pahat teot sovitettiin ja
tuotiin ikuinen vanhurskaus. Tämä viittaa mielestäni juuri Ilm. 20:3:een, missä
tämä perkelettä voimakkaampi enkeli omalla ansiollaan ja voimallaan, ilman
apujoukkoja, heittää perkeleen syvyyteen ja sulkee ja lukitsee sen sinetillä.
2. Tälle
enkelille ei anneta, vaan hänellä on hallussaan syvyyden avain, eli valta josta
Jeesus sanoo Ilm 1:18: “minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” Perkeleellä
ei ole avaimia edes omaan valtakuntaansa. Ja maan päällä hänellä on valta vain
niihin ihmisiin, joita evankeliumi Jeesuksesta ei ole saanut vapauttaa. Hän on
ruhtinas, mutta aina Jeesuksen kohdatessaan sidottu.
"Kun väkevä
aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. Mutta kun
häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä
kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin"
(Luuk. 11:21-22). “Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää
hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää
tyhjäksi hänen talonsa” (Matt 12:29).
Kun Jeesus
karkottaa pahoja henkiä, tapahtuu juuri niin, että voimakkaampi saapuu
paikalle, karkaa perkeleen kimppuun, sitoo ja vie hänen aseensa ja riistää
häneltä saaliin, minkä vihollinen oli alistanut valtaansa. Sitominen ei tapahdu
aineellisilla, näkyvillä rautakahleilla, vaan Jeesuksen ansiolla ja
sovintouhrilla.
“Hän riisui
aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi;
hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun” (Kol.2:15). Käärmeen pää on
murskattu, perkele on voitettu ja sidottu. Täydellinen voitto on saavutettu,
mutta vihollista ei ole vielä tuhottu. Siksi perkele toimii yhä, ei
itsenäisesti, vaan Jumalan tarkassa valvonnassa.
Ilm.13.luvussa
pedolle annetaan valta herjata Jumalaa ja vaivata hänen seurakuntaansa 42
kuukauden ajan. Tarkalleen samalla aikamäärityksellä kuvataan Ilm. 12. luvussa
seurakunnan koko aikaa maailmassa. Ei mitään erillistä sitomisjaksoa herjaajan
toiminnalle, vaan peto saa vaikuttaa saman rajatun ajan maailmassa kuin
seurakuntakin
Ilm. 2:10:ssä
sanotaan: "Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on
heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle.”
Kuitenkin
perkele joutuu palvelemaan Herransa ja Luojansa pelastussuunnitelmaa kaikkine
pelotteluineen ja ahdisteluineen. Huolimatta siitä, että se raivoaa Herraansa
vastustaen, sen täytyy huomata tappionsa, että Jumalan valta ja armo Kristuksen
sovintoveressä kääntää hänen pahimmatkin juonensa ja tekonsa hyväksi työvälineeksi
Jumalan maailmanhallinnassa.
Vaikeampi on
ymmärtää sellaista rauhan valtakuntaa, jota kiliasmin kannattajat opettavat.
Jeesuksen on heidän mielestään, tultava vielä uudelleen ja paremmin sitomaan
perkele. Tällöin saataisiin sitten häiriintymättä tehdä lähetystyötä, ja
esteettömästi kuulla evankeliumin sanaa sekä kääntyä tai tehdä omakohtainen
ratkaisu, (kuten he asian usein ilmaisevat).
Siksi tämä
Jeesuksen voitto perkeleestä, joka on tapahtunut henkien maailmassa, pitää
sisällään paljon enemmän, kuin vain vapautua pahan vallasta, Jeesus sanookin:
“Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan
valtakunta tullut teidän tykönne” (Matt 12:28). Tärkeää ei siis ole vain
Jeesuksen voitto saatanasta, vaan lupaus osallisuudesta tähän voittoon. Ei siis
vain niin, että on olemassa valtakunta, vaan että se on tullut Jeesuksessa
tykömme. Se ei ole maailman suruttomaan menoon mieltynyt yhdyskunta. Eikä edes
paratiisimainen rauhan valtakunta, jossa tullaan uskoon kauniisti ja
arvokkaasti, ilman kyyneleitä ja synnin ahdistusta. Jumalan valtakunta on
ensisijaisesti sisäinen todellisuus. Jeesus sanoo, että “se on sisäisesti
teissä.” Se on vanhurskauden, ilon ja rauhan valtakunta Pyhässä Hengessä. Siinä
Jumalan tahto saa ohjata - ahtaallakin oltaessa.
Siksi tietoa ja
toivoa ei etsitä mistään kokemuksesta, tapahtumasta, tai tulevasta
valtakunnasta, vaan Jeesuksen jo loppuun suorittamasta sovituksesta ja
lunastuksesta. Lunastustyö irrottaa meidät menneisyydestä ja liian tarkoista
lopun ajan pohdinnoista katsomaan Kristukseen.
“Niin he
ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: ´Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen
rakennat Israelille valtakunnan?´ Hän sanoi heille: ´Ei ole teidän asianne
tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan,
kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun
todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan
ääriin saakka´” (Ap. t. 1:6-8).
Vaikka Jeesus
torjuu mahdollisuuden tietää ajoista ja hetkistä, on apostolien ajoista saakka
ihmisillä ollut valtava kiinnostus ja usko siihen, että nyt on päästy ihmislaskelmilla ja sensaatiomaisilla
profetioilla Jumalan salaisuuksien jäljille.
(esim.
laskettaessa Jeesuksen toista tulemusta ja tuhatvuotisen valtakunnan
perustamista.) Kuitenkin ne ovat toinen toisensa jälkeen osoittautuneet
perusteettomiksi laskelmiksi.
Jeesus
kääntääkin apostolien huomion pois heidän Israelin valtakuntaa kohtaan tuntemastaan
uteliaisuudesta ja arvailuista ja kohdistaa sen luvattuun Pyhän Hengen voimaan
ja lähetystehtävään. Pyhän Hengen voima on hänen kykynsä liittää ihmiset
ylösnousseen Kristuksen voittoon, niin että he voivat olla hänen edustajiaan
julistaen voittosanomaa syntinsä anteeksisaaneiden valtakunnasta, jossa on
syntien anteeksisaaminen lahjana. Kasteemme on siitä konkreettisena
muistutuksena. Kasteessa meidät tehtiin osallisiksi Kristuksen täydellisestä
sovituksesta, voitosta ja hallinnasta. Tätä seurakunta nyt maailmassa julistaa.
Luther sanoo:
"Me jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, ja elämme
hänen suojeluksessaan ja turvissaan, myöskin me olemme nyt hänessä ja hänen
kauttaan, perkeleen, synnin ja kuoleman valtiaita. Sillä Hän on tullut
ihmiseksi meidän takiamme, saattaakseen meidät tähän herrauteen. Lunastanut
meidät kalliilla verellään, pessyt ja puhdistanut meidät synneistämme ja
antanut sydämeemme Pyhän Hengen takeeksi perinnöstämme ja autuudestamme, ja
tehnyt meistä kuninkaita ja pappeja Jumalan edessä, siis Jumalan lapsia ja
perillisiä ja kanssaperillisiään” (Sana ja armo s. 49).
Tällainen
turvallinen luterilainen opetus "osallisuudesta Kristuksen voittoon ja
hallintaan" on muuttunut uuden raamatunkäännöksen myötä lohduttoman epäselväksi.
Vanha käännös (KR 38) kääntää Ilm. 20:6: "Autuas ja pyhä on se,
jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa." Uusi (KR 92) käännös
sen sijaan: “Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi
ensimmäisestä ylösnousemuksesta.” Vanha käännös sanoo autuaaksi ja pyhäksi
sitä, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Uudessa käännöksessä
sitä vastoin viitataan siihen tulevaan valtakuntaan, johon päästään
osallisiksi ensimmäisessä ylösnousemuksessa.
Niin kuin
kiliasmi erottaa meidät Kristuksen voitosta ja hallinnasta, niin kiliastit myös
tällä tulkinnallaan ja uudella raamatunkäännöksellä erottavat meidät kasteessa
saamiemme lahjojen osallisuudesta. Vanha käännös kääntää Room. 6:5:
"Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä
kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa." Uusi
käännös: "Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen
hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän." Kuten
huomaat, tässä uudessa käännöksessä sanotaan: “me myös nousemme niin kuin hän.”
Vanha käännös pitää meidät tiukasti kiinni Kristuksen kuoleman ja
ylösnousemuksen osallisuudessa. Uudessa käännöksessä yhteisen ylösnousemuksen
osallisuus tahdotaan muuttaa tulevaksi tapahtumaksi. Sillä viitataan siihen
kirkastettuun ruumiiseen tuhatvuotisessa valtakunnassa, jota he (kiliastit)
sanovat ensimmäiseksi ylösnousemukseksi. Kun taas vanha käännös turvallisesti
kiinnittää autuaat ja pyhät Kristukseen ansioon, eli niillä, joilla on osa
ensimmäisessä ylösnousemuksessa, on osa Hänessä, joka on Ensimmäinen
Ylösnousemus.
Raamatun
kannalta perustavin tosiasia kasteesta on, että se liittää meidät yhteen
Kristuksen pelastusteon, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kanssa.
"Kaste ja usko" on meidän osallisuuttamme Kristuksen kuolemaan ja
ylösnousemukseen.
“Ja Martta sanoi
Jeesukselle: ´Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi
kuollut. Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä
Jumalalta anot.´ Jeesus sanoi hänelle: ´Sinun veljesi on nouseva ylös.´ Martta
sanoi hänelle: ´Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä
päivänä.´ Jeesus sanoi hänelle: ´Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo
minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo
minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?´" (Joh.11:21-26).
Hartaana
juutalaisena Martta uskoi ylösnousemukseen, mutta se oli niin kaukana
edessäpäin. Se ei lohduttanut näin surun keskellä. Jeesus vastasi Martan
lohduttomuuteen julistamalla, että hän itse on ylösnousemus, hän itse on elämä.
Tämä on yksi voimakkaimmista Jeesuksen MINÄ OLEN-lauseista.
Jeesus liitti
ylösnousemuksen suoraan nykyhetkeen. Hän ei anna vain ylösnousemusta ja elämää,
vaan on itse niitä molempia. Hän ei sanonut, että se, joka on kuollut uskossa,
on tuleva jälleen eläväksi. Sellainen henkilö elää jatkuvasti huolimatta
ulkoisista kuoleman merkeistä.
Iankaikkinen
elämä on jo alkanut Kristuksessa. Jeesus ei puhunut ruumiillisesta kuolemasta.
Uskovankin osaksi se tulee, mutta kuolema on menettänyt merkityksensä sille,
joka on Kristuksessa. Se, joka uskoo, on kuoleman saavuttamattomissa.
Jumala…
"on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen
kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja
yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa”
(Ef. 2:5-6)
Vanha ihmisemme
on ristiinnaulittu ja sen mukana kaikki, mitä hänelle kuului. Vanhan ihmisemme
synnit on kaikki sovitettu. Me olemme haudatut Kristuksen kanssa ja
ylösnousseet hänen kanssaan. Tämä ylösnousemuselämä on kätketty Kristuksen
kanssa Jumalassa. "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin
etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla
puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan
päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen
kanssa Jumalassa" (Kol. 3:1-3).
Usko
ylösnousemuselämään Kristuksessa ei ole ihmislaskelmien eikä järkeilyn tulos,
vaan todistus "Kristuksen voitosta ja ylösnousemuksen voimasta."
Luther sanoo:
"On varmaa, että meidän, jos tahdomme viimeisenä päivänä ruumiillisesti
nousta autuuteen, on sitä ennen täällä maan päällä noustava ylös hengellisesti.
Apostoli liittää siis yhteen Herran Kristuksen ylösnousemuksen ja meidän
ylösnousemisemme niin, että me nousemme hänen ylösnousemuksensa voiman kautta
ja hänen esikuvansa mukaan, ensin sielumme puolesta syntisestä ja kirotusta
elämästä oikeaan, jumaliseen ja autuaalliseen elämään, ja sitten myös tästä
syntisestä ja kuolevaisesta ruumiista haudan kautta, ruumis kuolemattomana ja
kirkastettuna" (Hengellinen virvoittaja s. 243).
“Autuas ja pyhä
on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella
kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja
hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta” (Ilm. 20:6).
Autuaiksi ja
pyhiksi sanotaan niitä, joilla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, eli
elämä ja autuus ylösnousseessa Kristuksessa. Hän on kuollut ja ylösnoussut
meidän edestämme (2 Kor. 5:15). Ollessamme osallisia Hänen ansiostaan ja
ylösnousemuksestaan, saamme uskoa olevamme osallisia myöskin pyhien pappeudesta
- Jeesuksen ruumiin jäseninä, erottamatta niitä toisistaan. Ilm. 20:4 johdosta
monet haluavat viedä pappeuden, kuten ensimmäisen ylösnousemuksenkin, joko
tulevaan tuhatvuotiseen valtakuntaan tai ainoastaan taivaaseen, jossa
marttyyrit eli teloitetut sielut, hallitsevat Kristuksen kanssa. Kuitenkin Ilm.
6:9-11:ssä todetaan, ettei näillä marttyyreilla ole mitään näkyvää
hallintavaltaa, vaan heitä käsketään passiivisesti odottamaan siihen asti, kun
tapettaviksi joutuneiden luku on täysi. He ovat antaneet maan päällä hyvän todistuksen
valtakunnasta. Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He
eivät säästäneet henkeään, vaan olivat valmiit kuolemaankin. Tämä on sitä
valtakunnan hallinnan pysyvää seurausta, johon Jumalan lapset jo maan päällä
liitetään, kuten Johannes ahdistettuna ja vangittuna Patmokselta kirjoittaa: “Minä,
Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja
valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja
Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos” (Ilm. 1:9)
Mielestäni
osallisuus ensimmäiseen ylösnousemukseen merkitsee ennen kaikkea kristittynä
olemista, olemista yhteisessä pappeudessa, lähetystehtävissä. Johannes ei sano,
että hän on osallinen valtakuntaan vasta taivaassa tai tulevassa
kirkkauden valtakunnassa, vaan maan päällä samalla osallisena
ahdistukseen Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden.
Varman ja
näkyvän ulkonaisen tappionkin uhatessa Jeesus rohkaisee omiaan voitolla ja
lupaa elämän kruunun sille, joka on uskollinen kuolemaan asti. Sanasta saamme
lohduttavan kehotuksen katsoa taivaaseen ja nähdä, että uskovat kuoleman
voittaneet sielut eivät ole hukassa, vaan jatkavat elämää halliten Kristuksen
kanssa - rajan tuollakin puolen.
“Ja he veisasivat
uutta virttä, sanoen: ´Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen
sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut
Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja
kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja
papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä´ (Ilm. 5:9-10).
Samanaikainen
kuninkuus ja pappeus merkitsee tässä ensiksi samanaikaista hallitsemista ja
palvelemista. Maailmaa hallitsevat herrat pitävät kansoja valtansa alla. Näin
ei ole Jeesuksen armahtamien valtakunnassa. Siellä suurin on se, joka palvelee.
Se on Jeesuksen tahdon ja armon varassa elämistä, olosuhteista riippumatta
hänen edustajanaan maan päällä. Meille sanotaankin tässä Raamatun kohdassa selvästi,
että tämä hallinta tapahtuu maan päällä, ei kuitenkaan tulevassa
tuhatvuotisessa valtakunnassa eikä ensisijaisesti taivaassa.
Toiseksi tämä
käännös: "he tulevat hallitsemaan", on esimerkiksi Bibliassa
käännetty "me saamme vallita", ja useissa kreikankielisissä
käännöksissä: “he hallitsevat”, eli hallitseminen tapahtuu kaiken aikaa.
“Jeesukselta
Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen
ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät
synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen
ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti!” (Ilm.1:5-6).
Jeesus on
verellään vapauttanut meidät synneistämme, on tehnyt meidät
kuningassuvuksi ja Jumalan papeiksi. Kyllä tässä puhutaan selvästi Kristuksen
ansiosta. Tämä kaikki on tapahtunut maanpäällä. Pappeus ja kuninkuus
saatiin Kristuksen sovintoveressä ja se lahjoitetaan meille pyhässä kasteessa.
Otettuaan uskossa Kristuksen täydellisen voiton vastaan, he ovat saaneet saman
erikoisaseman kuin Jeesuksella Kristuksella on - he ovat kuningaskunta,
kuninkaallinen suku ja Jumalan papisto. He ovat saaneet saman papillisen
oikeuden kuin vanhalla Israelilla oli. Tämä on ehkä vielä selvemmin sanottu Pietarin
kirjeessä: “Mutta te olette ´valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä
heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja´, joka on pimeydestä
kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa” (1 Piet. 2:9).
Tässä on niin
selvästi ilmoitettu valtakunnan työ jako niille, jotka hallitsevat
kuninkaallisessa papistossa. Se on lähetyskäsky. Siinä lähettäjä on sama
perkeleen ja kuoleman voittanut ylösnoussut Jeesus, jolle on kaikki valta. Hän
kutsuu, Hän lahjoittaa kasteen ja uskon, Hän lähettää, sitoutuu hallintaansa ja
lupaa läsnäolonsa. Tämän lähetyskäskyn toteuttamisen Hän on jättänyt meille -
se on suurinta, mitä me pimeydestä kutsutut voimme toistemme hyväksi tehdä.
Lähetys on kutsujen jakamista Ylösnousseen valtakuntaan.
Kristus itse
tekee valtakuntansa työn mahdolliseksi. Hän lupaa läsnäolonsa ja rauhansa, ei
niin kuin maailma antaa eikä joskus lopun aikana, vaan nyt, kun häntä kipeimmin
tarvitsemme, monien ahdinkojen ja vihollisuuden keskellä. "Herra
ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista: hallitse vihollistesi keskellä" (Ps.
110:2). Ja 1 Kor.15:25: “Sillä hänen pitää hallitseman ´siihen asti,
kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle´." Vasta tämän
tapahduttua on hänen lähetystehtävänsä maan päällä päättynyt. Sen jälkeen tulee
Kristus näkyvänä voimassaan ja näyttäytyy kaikille, niillekin, jotka eivät
Häneen uskoneet.
"Katso, hän
tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet
lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa" (Ilm.1:7).
Tässä on
ensimmäinen Ilmestyskirjan monista Katso-huudahduksista. Kysymyksessä on
Kristuksen toinen tuleminen. Se viittaa selvästi lopun aikaan, jolloin kaikki
ihmiset saavat Hänet nähdä. (Ei vain joku kirkastettu eliittijoukko, joka uskoo
tulevaan maalliseen pappiskuninkaiden hallintaan ja sekoittavat sillä
hengellisen ja maallisen hallinnan toisiinsa ). Se on tuomion ja katkeran itkun
aika. Kaikkialla vaikeroidaan, koska armon ja pelastuksen aika on lopussa.
Siellä missä ristiä oli halveksittu ja pidetty halpana, ollaan osattomia siihen
näkymättömään hallintaan, jossa kuningasten Kuningas hallitsee sydämien
valtaistuimilla uskon kautta.
Todellisia
hallitsijoita ovat nyt uskovat, jotka Jeesus on kutsunut yhteyteensä. Me emme
aina tunne olevamme sillä taivaallisella tasolla, jolla apostoli Paavalin
hehkuvat sanat julistavat meidän olevan Efesolais- ja Kolossalaiskirjeissä.
Näissä hän vakuuttaa, että me olemme korotetut valtaistuimelle Jeesuksen kanssa
hallitsemaan, vihollisten polkeutuessa jalkoihimme. Mutta usko tarttuu
näihin Jumalan sanan opetuksiin ja rohkenee sanoa tunnetta valheeksi. Se
pitää totena evankeliumin sanomaa Kristuksesta, jolla on voima sitoa perkele
tänäkin aikana, ja voiton lupaus, joka koskee niin elämän kuin kuolemankin alueita.
Silloin ei
taivas ole meille olemassa vasta siitä hetkestä, jolloin menemme porteista
sisälle kaupunkiin, vaan siitä, jolloin ensi kerran pesemme vaatteemme ja
valkaisemme ne Karitsan veressä. Olkoon ajallinen elämä, mitä on ja käyköön
miten käy, ratkaisevinta on Kristuksen ansio. Se avaa meille uskon silmät ja
taivaan portit. Sinne meitä kantavat ylösnousseen iankaikkiset käsivarret:
"korkeammalla kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja
jokaista nimeä, mikä mainitaan ei ainoastaan tässä maailman ajassa vaan myös
tulevassa" (Ef. 1:21).
Esitelmä
Raamattu- ja tunnustuspäivillä Vaasassa 2.8.1997. Lyhennelmä.
- Hans Wassermann: Väärä tuhatvuotinen valtakunta
oppi irrottaa meidät Kristuksesta (6/97)