Karismaattinen liike

Hannu Lehtonen, pastori

 

1. Pyhän Hengen kaste

 

Karismaattinen liike opettaa ns. Pyhän Hengen kastetta. Sillä tarkoitetaan uskovan erityistä kokemusta Pyhästä Hengestä. Sen tunnusmerkkinä on yleensä pidetty kielilläpuhumista.

Perinteisen karismaattisen/helluntailaisen kaavan mukaan ihmisestä tulee ensin uskova ja sen jälkeen myöhemmin hän saa kyseisen kokemuksen.

 

Oppi Pyhän Hengen kasteesta jakaa kristityt väistämättä A- ja B-luokkaan. A-luokan muodostavat ne, joilla on mainittu kokemus, B-luokan ne, joilla ei sitä ole. Raamatussa kristittyjä ei missään jaeta kahteen luokkaan, vaan sanotaan: “sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi ... ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1. Kor. 12:13).

 

Oppi Pyhän Hengen kasteesta pitää sisällään käsityksen, että yksinkertainen usko Jeesukseen Vapahtajana on tosin kristillisyyden alkuaste, mutta siitä on edettävä eteenpäin. Tämä merkitsee tosiasiallisesti poikkeamista raamatullisesta opista pelastuksesta yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta.

 

Karismaattisen liikkeen opetus Pyhän Hengen kasteesta ohjaa ihmisten mielenkiinnon Pyhään Henkeen Kristuksen sijasta. Tämä on täysin vastoin sitä, mitä Jeesus sanoo: “Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta” (Joh. 15:26); “Hän on minut kirkastava” (Joh. 16:14).

 

Oppi Pyhän Hengen kasteesta murentaa kristillisen kasteen merkityksen. Kasteen asetussanojen mukaan meidät kastetaan “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:19). Jeesus sanoo valalla vahvistaen, että kristillisessä kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä: “totisesti, totisesti, minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5). Apostoli Paavali vakuuttaa, että Pyhä Henki vuodatetaan kasteessa runsaasti kristittyihin: “mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta ... tämä sana on varma” (Tiit. 3:4-6,8). 

 

2. Merkit ja ihmeet

 

Karismaattinen liike painottaa ihmeitä ja merkkejä. Tunnettu amerikkalainen karismaatikko, John Wimber, on kirjoittanut kirjan Power Evangelism (suom. Voimaevankeliointi). Hänen yksi keskeinen ajatuksensa on, että jotta evankeliumin eteenpäinviemisessä olisi todellista ´poweria´, voimaa, sen täytyy tapahtua ihmeiden ja merkkien avulla. Pelkkä Jumalan sanan julistus on korkeintaan vajavaista evankeliointia.

 

Raamattu sanoo sen sijaan, että evankeliumi on Jumalan voima (Room. 1:16). Jumalan sana ei tyhjänä palaa (Jes. 55:11). Sana rististä on Jumalan voima ja Jumalan viisaus (1. Kor. 1:18,24). Raamatun ihmeet ja merkit on annettu evankeliumin vahvistukseksi ja todistukseksi (Hebr. 2:3-4).

 

3. Epävarmat merkit 

 

Karismaatikkojen markkinoimat merkit ja ihmeet eivät ole selviä ja ehdottomia todistuksia. Karismaattinen liike on syntynyt olennaisesti kielilläpuhumisen ympärille. Helluntailaisen “dogmin” mukaan jokainen kristitty, joka on saanut ns. Pyhän Hengen kasteen, puhuu kielillä. Kuitenkin todistettavasti “kielilläpuhumista” on tavattu myös mm. mormoneilla, spiritisteillä, huumausaineiden käyttäjillä jne. (V.C.Pfitzner, Pyhä Henki ja armolahjat 1980,134-135). Samanlaisia esimerkkejä on löydettävissä myös mm. “profetioista” ja “parantamisista”. Kaatamisista tai ns. Toronton siunauksen “eläintarhailmiöistä” voidaan sanoa suoraan, että niillä ei ole Raamatun kanssa mitään tekemistä.

 

Raamattu kertoo todella tapahtuneista ihmeistä ja merkeistä. Niitä voitaisiin mainita moniakin. Kaikki ne ovat vastaanväittämättömiä Jumalan todistuksia Hänen sanansa luotettavuudesta. Raamattu kertoo helluntain kieli-ihmeestä (Ap. t. 2:4). Kristityt puhuivat oikeita kieliä, joita he eivät ennestään osanneet. Se oli täysin ymmärrettävää niille, joiden äidinkieli se oli. Raamattu kertoo sairaiden parantamisesta ja jopa kuolleiden herättämisestä (Joh. 11; Ap. t. 9:40).

 

4. Mk 16:17-19

 

Karismaatikot vetoavat usein Markuksen evankeliumin loppuosaan: “Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat...” (Mk. 16:17-19). Tällä pyritään perustelemaan armolahjaopetusta.

 

Mainitun Raamatun kohdan käyttäminen osoittaa kuitenkin itse asiassa hämmästyttävää valikointia. Ovathan mainittuja merkkejä myös myrkkykäärmeiden nostelu ja kuolettavan myrkyn nauttiminen vaaratta. Apostoli Paavali selvisi vahingoittumattomana käärmeenpuremasta, mutta kuka karismaatikko haluaa osoittaa tällaisia merkkejä - lukuun ottamatta erästä yhteisöä USA:ssa, joka on kokouksissaan harrastanut hengenvaarallista peliä matelijoiden ja myrkkyjen kanssa.

 

5. Hyvästit ymmärrykselle?

 

Karismaattisuus merkitsee pääsääntöisesti hyvästejä ihmisen ymmärryksen painottamiselle. Karismaatikolle tunteet ja kokemukset ovat erittäin keskeisiä. Karismaattisissa kokouksissa ihmiset suggeroidaan tunnehurmaan, jossa ei tarvitse mitään ajatella tai arvioida. Ei ihme, että tämän seurauksena ihmiset saadaan uskomaan mitä hyvänsä ja tekemään mitä tahansa.

 

Raamatussa korostetaan kuitenkin päinvastoin voimakkaasti ihmisen ymmärryksen merkitystä. Tämä on hyvin olennainen asia juuri 1. Kor. 14:ssa, joka on karismaatikoille tärkeä Raamatun luku. “Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni” (1. Kor. 14:15). Ymmärryksen vähättely johtaa Jumalan kirjoitetun sanan vähättelyyn. Tunnekokemukset painavat enemmän kuin Jumalan sana.

 

6. Jatkuva ilmoitus

 

Rooman kirkko opettaa ns. jatkuvaa ilmoitusta. Se tarkoittaa, että Jumala täydentää Raamatussa antamaansa ilmoitusta myöhemmillä ilmoituksilla. Siksi Raamattu ei ole vielä Jumalan lopullinen ilmoitus ja kirkon oppeja voidaan perustaa myöhempään ilmoitukseen, josta Raamatussa ei välttämättä ole riviäkään.

 

Karismaatikot ovat samalla linjalla, vaikkakin hieman eri tavalla. Heidän mukaansa Jumala antaa uusia sanomia ja ilmoituksia näkyjen, sisäisen äänen, unien jne. kautta. Tottakai karismaatikot myöntävät yleensä, että Jumala puhuu Raamatussa ja että Raamattu on Jumalan sana ja sellaisena tärkeä kirja, mutta siihen lisätään heti, että Hän puhuu myös monilla muilla tavoilla. Mielenkiinto kohdistuu tähän uuteen ilmoitukseen. Tätä kautta Raamattu jää syrjään. Aletaan käytännössä ajatella, ettei Jumala puhukaan Raamatun kautta, vaan että Hän puhuu ihmisille suoraan ns. sisäisen sanan kautta.

 

Kristitty on kuitenkin sidottu Jumalan pyhään sanaan. Jeesus vakuuttaa, että hänen opetuslapsiaan ovat ne, jotka pysyvät hänen sanassaan (Joh. 8:31-32). Jumalan ilmoitus on päättynyt. Siksi nyt on pitäydyttävä apostoliseen sanaan (Joh. 17:20), Raamatun profeetalliseen sanaan (2. Piet. 1:19).

 

7. “Ei oppi, vaan kokemus”

 

Karismaattiselle liikkeelle on erittäin luonteenomaista opillisuuden vähättely. Eräät karismaattisen liikkeen johtajat sanovat suoraan, että he toivovat paavivetoista suurta maailmankirkkoa. On huomattava sekin, että karismaattinen liike vaikuttaa myös roomalaiskatolisessa kirkossa. Nykyajan ns. ekumeeninen liike ja karismaattisuus lyövät kättä toisilleen. Paavi Johannes Paavali II lähetti 9.11.1996 tervehdyksensä kansainväliseen kokoukseen kokoontuneille katolisille karismaatikoille. Tervehdyksessään paavi viittaa mm. kiertokirjeeseensä, jossa hän ilmoittaa uskovansa, että Jumala on valmistamassa suuren kevätajan kristikunnalle vuosituhannen vaihteen lähetessä. Samoin paavi on ehdottanut, että vuosi 1998 omistettaisiin erityisesti Pyhälle Hengelle. Paavi näkee selvästi, että karismaattinen liike hyödyttää Rooman kirkon valtapyrkimyksiä.

 

Opin vähättely selittyy helposti karismaattisuuden luonteesta käsin. Karismaatikoille kokemukset ovat kaikki kaikessa. Siksi oppieroista on turha liikoja murehtia. Kokemukset yhdistävät; liika opillinen niuhottaminen vain tukahduttaa “Hengen”.

 

8. Arvostelu kielletty

 

Karismaattisessa liikkeessä ilmenee taipumus kieltää karismaatikko-opettajien arvosteleminen ja arvioiminen Jumalan sanalla. Tällainen arvostelu on kiellettyä tai ainakin ei-toivottua. Amerikkalaisella Benny Hinnillä on omassa Floridan temppelissään jopa yksityinen “vartiokaarti”, jonka tehtäviin kuuluu huolehtia kriitikoista ja vastaanpullikoitsijoista (Christian News 24.6.1996).

 

Apostoli Paavali opettaa päinvastoin, että profeettoja on arvosteltava ts. että seurakunnalla on oikeus ja velvollisuus arvioida Raamatun valossa sitä, mitä sen opettajat opettavat. Apostoli Johannes taas kehottaa meitä: “Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta, sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan” (1. Joh. 4:1). Berealaiset eivät uskoneet Paavaliakaan koettelematta hänen opetustaan Raamatun valossa (Ap. t. 17:10). Jos ei mitään koetella, joudutaan suden suuhun.

 

9. Apostolin virka

 

Karismaatikot eivät yleensä kiinnitä huomiota apostolien erityisasemaan uuden liiton kirkossa. Saatetaan puhua “apostolin armolahjasta”, joka voi olla joillakuilla tänä päivänä eli että apostoleja olisi nykyäänkin. Tämä on väärin. Pietari sanoi valittaessa uutta apostolia Juudaksen tilalle: “Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kansssamme ... tuleman hänen ylösnousemuksensa todistajaksi meidän kanssamme” (Ap. t. 1:21-22). Paavali sanoo, että Kristuksen kirkko on perustettu apostolien ja profeettojen perustukselle, kulmakivenä itse Kristus Jeesus (Ef. 2:20). Me olemme kristittyinä täysin riippuvaiset Jumalan sanasta, joka meille on annettu apostolien ja profeettojen kautta. Tämä ilmoitus on valmis. Se päättyy Ilmestyskirjaan. Apostolinen aika on ohi, mutta meillä on apostoliset kirjoitukset Raamatussamme.

 

Apostolit itse korostavat kirjoituksissaan omaa erikoisasemaansa. Paavali puhuu “apostolien tunnusteoista”, jotka hän oli Korintossa tehnyt (2. Kor. 12:12). Yhden Raamatun kirjan nimenäkin on Apostolien teot. Apostolit laskivat julistuksellaan ja kirjoituksillaan pohjan uuden liiton kirkolle ja heidän kauttaan tapahtuneilla tunnusteoilla on evankeliumin sana vahvistettu (Mk. 16:20; Hebr. 2:4).

 

10. Karismaattisuus ja okkultismi

 

Äskettäin julkaistiin eräiden henkilöiden yhteinen julkilausuma ns. Toronton siunauksesta (Perusta 5/1996, s. 256-257). Julkilausumassa tuomitaan kyseinen ilmiö ja sanotaan mm.: “Vakaumuksemme mukaan Toronto-ilmiö ja uudemmat, rinnakkaiset vaikutukset ovat osa Jumalan sallimaa eksytystä (Mk. 13:22) ja valmistavat kristikuntaa luopumukseen. Ilmiöt eivät ole Pyhästä Hengestä, vaikka monet niin uskovatkin. Ne ovat toisaalta peräisin ihmisen sielun mekanismeista, toisaalta riivaajasta eli saatanasta. Kohtaamme niissä myös voimistuvan okkulttisen karismaattisuuden”.

 

Karismaattisuuden yhteys okkultismiin (salatiede) on ilmeinen ja käy yhä ilmeisemmäksi, kuten kyseinen julkilausumakin todistaa. Korealainen Paul Yonggi Cho on tunnettu julistaja, kirjoittaja ja karismaatikko. Chon teologiaa on moni arvioinut okkultistiseksi. Cho opettaa ns. visualisointia: ihminen esim. visualisoi eli kuvittelee mielessään menestyvän kirkon tai aviopuolison kasvot ja tämä näky sitten muuttuu lopulta todeksi. Tämä muistuttaa läheisesti ns. positiivista ajattelua, jota meilläkin markkinoidaan. Yhteys Chosta muihin karismaatikoihin kulkee mm. seuraavaa reittiä: Cho - C. Peter.Wagner (Fuller-instituutti, USA, Kirkon kasvu-liikkeen pesäpaikka) - John Wimber - “Toronton siunaus” - karismaattiset ryhmät eri puolilla maailmaa.   

 

11. Lopuksi

 

Kukaan Raamattuun uskova kristitty ei kiellä Jumalan ihmeitä ja voimaa. Mutta tästä ei seuraa, että karismaattinen liike pitäisi muitta mutkitta tunnustaa Jumalan erityiseksi uudistusliikkeeksi. Kirkon historia opettaa, että uutuus merkitsee pääsääntöisesti harhaanmenoa. Onkin syytä miettiä, miten on mahdollista, että kirkko on vuosisatojen ajan tullut toimeen ilman karismaattista liikettä. Mistä on nyt vasta hiljattain löytynyt uusi valo?

 

Kaksi todistusta kristikunnan opettajilta. Kirkkoisä Augustinus (354-430) sanoo selittäessään 1. Johanneksen kirjettä: “´Pyhä Henki tuli niiden päälle, jotka uskoivat; ja he puhuivat kielillä´, joita he eivät olleet opetelleet ´sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi´. Nämä olivat siihen aikaan tarvittuja merkkejä. Sillä silloin tarvittiin tuo Pyhän Hengen todistus kaikilla kielillä sen osoittamiseksi, että Jumalan evankeliumin tuli kulkea kaikilla kielillä koko maailmaan. Tämä tapahtui todistukseksi ja se lakkasi” (Augustinus, Homilia in 1. Joh. VI,10).

Martin Chemnitz (1522-86) opettaa: “Muiden ihmelahjojen ohella apostoleilla oli myös tämä: heidän kätten päällepanemisensa kautta sairaat paranivat (Mk. 16:18) ja Pyhä Henki annettiin uskoville sellaisten lahjojen kuin kielten ja profetian (Ap. t. 19:6) ulkoisessa ja näkyvässä muodossa. Mutta tämä apostoleille annettu etuoikeus vahvistaa oppi oli ainoastaan ajallinen”. (Chemnitz, Ministry, Word and Sacraments. An Enchiridion 221, tr. L. Poellot).

 

 

 

- Hannu Lehtonen: Karismaattinen liike (6/96)