LAKI JA EVANKELIUMI

Jumalan sana Raamattu asettaa lukijansa tiukan paikan eteen. Se sanoo lukijalleen: sinun on muututtava. Jumalan edessä kelpaa vain pyhä ja täydellinen. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." (1. Piet. 1:16). Tämä kaksiteräinen miekka tuo eteemme myös evankeliumin kalliit lupaukset. "Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta.’" (Room. 1:17)

Jumalan Sanassa on siis kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki kertoo millaisia me olemme: syntisiä. Evankeliumi lääkkeen tähän: Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa.

Pelastuskokemuksen ihanuuden jälkeen meille helposti käy Jumalan lain ehdottomuuden edessä seuraavasti. Raamatun Sana asettaa meille mitan, millaisia meidän pitäisi olla. Me lähdemme täyttämään tuota lain määräämää mittaa (saavuttaaksemme Jumalan hyväksynnän). Näin kävi minullekin. Kaikessa totta Jumalan edessä tekevänä lähdin ponnistelemaan, muuttamaan itseäni tuon mitan vaatimuksia täyttäväksi.

Jouduin lain alle. Luulen tämän kuuluvan Jumalan koulutussuunnitelmiin useimpien uskovien kohdalla. Näin Jumala opettaa meille konkreettisesti mitä Jumalan armo on. Ponnistelin ollakseni kunnon uskova. Tein niitä lain tekoja, joita Sana eteeni asetti. Ehdottoman rehellisenä halusin ja uskoin pystyväni täyttämään tuon mitan. Ja paljon hyvää pystyin tekemäänkin, joskin toisaalla huomasin epäonnistuvani raskaasti. Vuosia ponnistellen huomasin pikkuhiljaa pystyväni monissa kohdin parantamaan itseäni. Silti se oli kuin monesta reiästä vuotavan veneen paikkaamista. Juuri kuin sain ison reiän paikattua ja veneen pohjaa äyskäröityä tyhjemmäksi, oli jo pari uutta pientä reikää ilmaantunut lisää.

Yritin, sain voittoja, toisaalta lankesin. Petyin raskaasti ja masennuin. Taas yritin kovemmin, ja taas epäonnistuin. Uskovaisuuteni oli kiivasta ja kireää. Lopulta Jumalan Pyhä Henki laittoi sellaisiin ahdistuksiin, jossa Hän näytti, mitä minä uskovaisena olin ja ansaitsin, ja sain pienen hetken kokea helvetin tulen kuumuutta. Silloin lopen uupuneena jouduin antamaan periksi ja ottamaan Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa vastaan. Ilman ansioita. Yksin armosta.

Jumalan pyhyyden vaatimus on ilmoitettu laissa. Se on ehdoton. Pienen pienikin rike riittää, niin koko laki on rikottu. Kukaan ihminen ei pysty nousemaan vaelluksellaan Jumalan rinnalle pyhyydessä ja nuhteettomuudessa. Ja silti meitä yrittäjiä riittää. Yritämme tulla Jumalan edessä hyväksytyksi lain teoista. Ja Jumala armossaan sallii sen. Näin hän opettaa meitä. Hän nöyryyttää, jotta opimme. "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niin kuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niin kuin tuuli." (Jes. 64:6). Miten totta tuo on, kun Pyhä Henki saa avata silmämme.

Tuhlaajapoikavertauksessa Jumalan armon tunteminen tulee parhaiten esiin. Syvälle langennut poika näkee tilansa ja palaa katuen kotiin Isän luo. Rakastava armollinen Isä juoksee poikaa vastaan, sulkee syliinsä, pyyhkii kyyneleet poskilta, pesee puhtaaksi, pukee puhtaisiin vaatteisiin ja järjestää ilojuhlat. Isän kodissa nuhteettomasti elänyt veli ei ymmärrä Isän iloa ja tekoja. Armo on ympäröinyt hänet aina, eikä hän ole koskaan ollut sen ulkopuolella.

Jeesus sanookin: "Jolle on paljon anteeksi annettu, rakasti paljon. Joka vähän oli anteeksi saanut, rakasti vain vähän." (Luuk. 7:47)

Jumalan pyhän ja täydellisen lain tehtävä on siis ajaa meidät Kristuksen armon suojiin, sillä Kristuksessa asuu koko jumaluuden täydellisyys ruumiillisesti (Kol. 2:9). Laki tekee syntiseksi ja armoa tarvitsevaksi. Armo vapauttaa elämään, ja armahtamaan myös lähimmäisiämme. Eikä meidän tarvitse enää pelätä kelpaammeko Isän edessä, sillä armossa opimme kelpaavamme Kristuksen täytetyn työn tähden. Me olemme puettuja Kristuksen vanhurskauteen.

"Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut." (Gal. 2:20-21).

Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat." Me olemme pestyt ja puhdistetut Jeesuksen verellä, joka vuosi Golgatalla. Sieltä kuului myös Jeesuksen huuto: "Se on täytetty." Tähän sovitukseen meillä ei ole mitään lisättävää.

Ainoa ehto, jonka pelastukselle löydän Raamatusta on: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1. Joh. 1:9) Vain syntimme tunnustavina saamme tulla Jumalan eteen. Omavanhurskaat lähetään tyhjinä pois.

Jaakob kehottaakin meitä: "Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras." (Jaak. 5:16) Ja saamme tulla rohkein mielin Jumalan eteen. "Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on suuri pappi, Jumalan huoneen haltija, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen." (Hepr. 10:19 - 23).

Tästä asemasta saamme lähteä kulkemaan Jumalan Pyhän Hengen temppeleinä opetellen kuuntelemaan Hengen ohjausta. Saamme tehdä Jumalan ennalta valmistamia hyviä töitä, kun Pyhä Henki saa ohjata. Muutumme kohti Kristuksen kuvan kaltaisuutta. Pyhä Henki valmistaa meistä uskovista uutta ihmistä, Kristuksen morsianta. Kiitos Jumalalle hänen uskollisuudestaan.

Jumala puhui jo muinoin Habakukin kautta: "Vanhurskas on elävä Minun Uskollisuudestani." Jumalan uskollisuuteen mekin saamme luottaa.