VALENTIN ERNST LÖSCHER
Katsaus hänen elämäänsä ja teoksiinsa  Osa 1

Saksin vaaliruhtinaskunnan teologi Valentin Ernst Löscher (1673-1749) on erityisen mielenkiintoinen sen tähden, että hän eli ja vaikutti myöhäisen luterilaisen puhdasoppisuuden, pietismin ja varhaisen valistuksen välisenä murrosaikana. Yhtenä ajan oppineisuuden jättiläisistä hän oli kiinnostunut suuresta joukosta mitä erilaisimpia tieteellisiä aineita. Teologinen ja kirkollinen toiminta professorina Wittenbergissä ja superintendenttinä (vastaa suunnilleen piispaa) Dresdenissä tuli kuitenkin muodostamaan Löscherin keskeisen toimintakentän. Luterilaisen puhdasoppisuuden lipunkantajana Löscherillä oli monia kontakteja ajan johtaviin henkilöihin, ja hänen kirjeenvaihtonsa oli hyvin laaja. Löscher ja maan evankelis-luterilainen kirkko elivät myös poliittis-uskonnollisessa jännitekentässä Saksin vaaliruhtinaskunnan katolisen ruhtinashuoneen ja reformoidun Preussin välissä, joista jälkimmäinen osoitti yhä enemmän poliittisen herruutensa tässä Saksan osassa. Löscherin mielenkiintoinen elämä ja kattava kirjallinen tuotanto on tähän asti tullut vain muutaman harvan tieteellisen työn kohteeksi.

Käsissä olevassa kirjoitelmassa kosketellaan pääasiassa tapahtumia Löscherin elämässä ja hänen suhdettaan aikansa erilaisiin kirkollisiin suuntauksiin. Sen jälkeen selostetaan eräitä Löscherin kirjoituksia.

1700-luvun alku oli murrosaika Euroopassa. Sekä poliittisessa että kirkollisessa suhteessa ajalle leimallista oli sekä hajaannus että yhteyspyrkimykset. Westfalenin rauhaan sisältyi muun muassa, että myös reformoidut maat ja alueet saivat samat oikeudet, jotka luterilaiset olivat aiemmin saaneet Augsburgin uskonrauhassa.¹ Tällä oli erityinen merkitys saksalaisella alueella, jossa esimerkiksi Brandenburgin vaaliruhtinaasta oli jo vuonna 1613 tullut reformoitu, kun taas puhdasoppinen luterilainen vaaliruhtinaallinen Saksi oli juuri ennen vuosisadan vaihdetta todistanut kauhulla ja pelolla, miten heidän vaaliruhtinaansa siirtyi roomalaiskatoliseen kirkkoon, mikä liittyi personaaliunionin (personaaliunioni on kahden tai useamman valtion liittouma, jossa valtiot ovat itsenäisiä ja erillisiä, mutta niillä on yhteinen valtionpäämies, Wikipedia) solmimiseen Puolan kanssa.²

Kirkollista tilannetta monimutkaisti voimistuva ruhtinasabsolutismi (itsevaltius), johon sisältyi muun muassa kirkkojen alistaminen laajan sensuurin alaisiksi. Tämä koetteli kehittyvää pietismiä, mutta myös luterilaista ja reformoitua puhdasoppisuutta. Kun sitten valistusfilosofia tuli esiin, Saksassa varsinkin wolffilaisuuden (nimitys filosofi Christian Wolffista) muodossa, sai tämäkin usein kokea valtiovaltojen nyrpeyden.³

Valentin Ernst Löscher oli henkilö, joka oli itse murroskohdassa eri suuntausten välissä. Puhdasoppisena luterilaisena teologina ja kirkonmiehenä hän toteutti uskonpuhdistuksen ja 1600-luvun puhdasoppisuuden linjaa. Hän seisoi kokosydämisesti tässä traditiossa ja pyrki olemaan uskollinen sitä kohtaan. Mutta samanaikaisesti hän oli saanut voimakkaita vaikutteita pietismistä ja hänellä oli hyvin samanlaisia ajatuskulkuja kuin Philip Jakob Spenerillä Pia Desideriassa (suom. Kirkon uudistus – Pia Desideria). Mutta juuri tämä yhdistelmä johti hänet tuskallisen seikkaperäiseen erimielisyyteen Hallen pietismin kanssa, taisteluun, joka kesti useiden vuosikymmenien ajan.⁴

Puhdasoppisena wittenbergiläisteologina Löscher edusti tieteellisestä oppitraditiota. Hän aloitti ensimmäisen teologisen aikakauslehden ja käytti siinä apuna suurta joukkoa merkittäviä työtovereita, joiden itsestään selvä johtaja hän oli. Löscherin kirjasto käsitti noin 60000 nidettä – yksi aikansa huomattavimmista kirjakokoelmista. Hän oli myös hyvin perehtynyt sen sisältöön. Klassiset ja modernit kielet, historia, numismatiikka (rahatiede), filosofia sekä teologia olivat Löscherin erikoisalueita. Hänen kirjallinen tuotantonsa oli erikoisen kattava.⁵

Käytännöllisenä kirkonmiehenä Löscher vaikutti neljäkymmentä vuotta Dresdenissä. Hän oli superintendentti vaaliruhtinaallisessa pääkaupungissa ja siten ylihovisaarnaajan jälkeen saksilais-luterilaisen kirkon arvostetuimman viran haltija. Ylikonsistorin (kirkon ylin hallintoelin) jäsenenä hänen oli usein pakko käydä kovaa kamppailua vastakkainasettelussa katolisen ruhtinashuoneen, yhä enemmän pietismistä vaikutteita saavan kirkollisen hallinnon ja oman puhdasoppisuuden sitoman omantuntonsa kanssa. Useissa tilaisuuksissa Löscher joutui hyvin lujille, mutta hänen onnistui pitää pintansa.⁶ Saarnaaja Löscher arvosteli useissa tilaisuuksissa vaaliruhtinas August Väkevän irstailevaa, Ludwig XIV:tä jäljittelevää hovielämää. Suunnattomia summia tuhlattiin Dresdenin tekemiseksi barokin tyyssijaksi, samalla kun ruhtinashuone ei vähääkään epäröinyt ottaa tätä varten rahaa köyhiltä ja kärsiviltä pakolaisilta, joita tähän aikaan pakeni joukoittain Itävallasta katolista vastauskonpuhdistusta. Löscher ei voinut muuta kuin protestoida sellaisia vääryyksiä vastaan. Tämä aiheutti hänelle monia ikävyyksiä ja esivallan epäsuosion. Mutta poliittisten syiden tähden hallitsija pidättäytyi ryhtymästä vakavissaan toimiin itsenäistä ja suorapuheista superintendenttiä vastaan.⁷