MUUT LEHDET:

 

TUNNUSTELE PISTIMELLÄ

 

Kirkon johto terävöittää äänensävyä niitä kohtaan, joilla on perinteinen virkanäkemys. Vuonna 2001 piispainkokous päätti, että pappisvihkimystä hakevat miehet vihitään yhdessä vihkimystä tavoittelevien naisten kanssa, mikäli sellaisia on saatavilla. Tämä oli ollut jo jonkin aikaa käytäntönä. Nyt on otettu askel eteenpäin. On päätetty, että kukaan pappi ei voi kieltäytyä tekemästä yhteistyötä naispuolisten virkatoverien kanssa. Mikä on syynä siihen, että tällä tavalla rikotaan lupaus kunnioittaa vähemmistön vakaumusta ja omaatuntoa?

 

Päätöksen perustana ollut raportti oli tarkoituksenhakuinen tuote. Sitä tulee tarkastella enemmänkin työkaluna tietyn linjan ajamiseksi kuin asiallisena lausuntona. Olisi piispojen aliarvioimista uskoa, että tämän tyyppinen dokumentti käänsi heidän myötätuntonsa naispappien puolelle. Kysymys on aivan yksinkertaisesti vallasta.

 

Ponsi kotipaikkaoikeudesta vanhauskoisille hyväksyttiin samanaikaisesti naispappeuden kanssa vuonna 1986. Tuolloin vastustajat olivat kyllin vahvoja lähestulkoon estämään riittävän enemmistön saavuttamisen. Vastustajia oli huomattavan paljon ja oli myös taistelutahtoa. Näin vahvaa vähemmistöä ei voi kohdella miten tahansa. Arkkipiispakin alleviivasi tarvetta estää kirkon hajoaminen.

 

Vähitellen vastustus on vähentynyt. [...] Herätysliikkeistä ei ole enää pelkoa, ja siten suuri osa organisoidusta vastarinnasta on murtunut. Ei ole mikään sattuma, että muuttunutta kirkollista maantiedettä, jota havainnollistavat Seppo Suokunnaan johtaja-aika suomenkielisessä evankeliumiyhdistyksessä (SLEY) ja vastaavasti Göran Stenlundin ruotsinkielisessä evankeliumiyhdistyksessä (SLEF), seurasi em. vuoden 2001 päätös.

 

Vanhauskoisten alistuminen uuteen tilanteeseen raivasi vuorostaan väistämättömästi tietä seuraavalle askeleelle. Valtaa on kaikkina aikoina harjoitettu sen periaatteen mukaan, jonka Lenin muotoili näin: ”Tunnustele pistimellä. Jos kohtaat terästä, peräänny. Jos kohtaat pehmeyttä, jatka eteenpäin.” Luther-säätiötä lukuun ottamatta, joka kokoaa ainoastaan osan vanhauskoisista, ei mitään järjestäytynyttä liikekannallepanoa ole tapahtunut eikä mihinkään kurinpidollisiin toimenpiteisiin piispoja kohtaan ole ryhdytty. [...] Olisi todellakin merkillistä, jos piispoilta olisi jäänyt käsittämättä nämä heikkouden merkit, ja he olisivat jättäneet etenemisen sikseen.

 

Arkkipiispa Paarma kommentoi raporttia, johon piispat tukeutuivat sanomalla, että ongelma on osoittautunut odotettua vähäisemmäksi ja että on erityyppisiä naispappeuden vastustajia. Niille, jotka uskovat, että kaikessa tässä on kysymys pyrkimyksestä ymmärtää toinen toistaan, löytää keinoja yhdessä elämiseksi ja osoittaa kristillistä rakkautta, näyttää johtopäätös, johon on tultu, yllättävältä ajatellen näitä sanoja. Eikö voitaisi jatkaa kuten ennen, jos ongelmat ovat näin vähäisiä? Sille, joka oivaltaa, että kysymys on vallasta, johtopäätös on sitä vastoin täysin johdonmukainen. Näin vähän ongelmia aiheuttavien vastustajien ylitse voidaan ajaa ilman, että se tuo mukanaan mitään vakavia ongelmia.

 

Tärkeä elementti piispojen toimintatavassa on ollut se, että samanaikaisesti, kun he sulkevat oven konservatiiveilta, he pitävät sen hieman raollaan. Joku kandidaatti päästetään silloin tällöin läpi, kun naispuolisia kandidaatteja ei ole saatavissa ja kenelläkään naispapilla ei ole avustamisvuoroa. Sillä tavalla voidaan seuloa pois potentiaalisesti vaarallisia kandidaatteja sekä pitää toisia toiveikkaina piinapenkissä ja houkutella heitä yhteistyöhön. Mutta parasta kaikesta: vanhauskoisten keskuuteen kylvetään toivoa – toivoa, joka on sidottu piispojen hyväntahtoisuuteen. Piispat näet pelkäävät, että nämä tahot ottavat pappisvihkimyksen omiin käsiinsä. Mutta jos heidät saadaan uskomaan, että on olemassa muita ratkaisuja, tämä riski tulee mahdollisimman pieneksi. Pitämällä tätä oljenkortta esillä saadaan heidät heikentymään vähitellen ja suutelemaan piiskaa pitelevää kättä.

 

Niiden suositusten mukaan, jotka on hyväksytty, siirrytään nyt kuitenkin kuulustelemaan kandidaattien yhteistyöhalukkuutta. Saamme nähdä, mitä seurauksia tästä on. Parhaassa tapauksessa useat konservatiiveista heräävät näkemään omien piispojen tarpeen. Mutta uni voi olla niin syvää, ettei tahdota mielellään herätä, erityisesti jos piispojen uusi linja toimii joustavasti.

 

On nostettava hattua vihollisilleen. He ovat taitavampia strategeja kuin me.

 

Joakim Förars

Kristet Perspektiv 1/2006

Kirjoituksen lyhentäen suomentanut ja toimittanut Hannu Lehtonen.