PÄÄSIÄISSAARNA

Jürgen Diestelmann, pastori, Saksa

 

”Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. Ja he sanoivat toisilleen: ’Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?’ Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. Mutta hän sanoi heille: ’Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niin kuin hän teille sanoi’. Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.” (Mark. 16:1-8)

 

Pääsiäinen on meille kristityille Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen juhla. Se on juhla, jossa kaikuu pääsiäisriemu, riemulaulu ristiinnaulitun Vapahtajan voitosta pimeyden valloista. Tämä pääsiäisriemu kaikuu kaikkialla maailmassa, missä kristityt juhlivat pääsiäistä, niin päiväntasaajan polttavassa auringossa kuin Etelänapamantereen jäisessä ilmassa. Se ei ole riippuvainen säätilasta, siitä lupaavatko säätieteilijät meille kirkasta vai pilvistä säätä. Herran syvän alennuksen jälkeen pitkäperjantaina kuulemme nyt, että hän elää, että hän on noussut ylös. Nyt me saamme pääsiäisenä laulaa iloisesti Hallelujan.  

 

Tietyssä mielessä on silti oikein odottaa tähän juhlaan ihanaa, loistavaa säätä. Ylösnousemuksen sanomastahan täytyisi koko Jumalan luomakunnan tulla iloiseksi ja juhlia sitä. Niin valtava on tämä sanoma! Toisina vuosina, kun pääsiäinen on todellakin valjennut säteilevänä kevätpäivänä, saatamme kokea niin. Silloin ehdottomasti koko luonto tuntuu osallistuvan Herran ylösnousemuksen juhlimiseen.

 

Mutta mitenkä oli tuona aamuna, kun naiset tulivat Jeesuksen haudalle? Heitä ei taatusti askarruttanut säätila. Heillä ei aluksi ollut mitään loistavasta juhlasta ja suuresta pääsiäisilosta. Naiset kuulivat ensimmäisinä pääsiäissanoman. Uskollisina ja hurskaina he pitivät Vapahtajastaan kiinni myös tämän kuoltua. Meidän miesten täytyy häveten tunnustaa, että naiset ovat siinä paljon meitä edellä. He reagoivat usein aivan toisin kuin me miehet. Opetuslapset pysyttelivät joka tapauksessa vielä lamaannuttavassa tuskassaan lukittujen ovien takana. He eivät nähneet enää mitään tulevaisuuden mahdollisuuksia. Silti Herra oli valtuuttanut ja lähettänyt heidät apostoleinaan julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan. Miten se voi tapahtua epätoivossa ja ilman rakkautta ja uskollisuutta Vapahtajaa kohtaan, kun kuoleman pelon annetaan horjuttaa itseä?

 

Naiset eivät anna uskonsa järkkyä niin helposti kuin me miehet. Sen tämä pääsiäiskertomus sanoo aivan selvästi, olkoonkin että he eivät vielä olleet pääsiäisuskon täyttämiä. Pitkäperjantain hirvittävä tapahtuma löi täydellisesti leimansa samalla tavalla kaikkiin, miehiin ja naisiin. Mutta naisilla, jotka sapatin päätyttyä lähtivät varhain pääsiäisaamuna liikkeelle, ei ollut sydämissään muuta kuin yksi ajatus: löydämmekö Vapahtajan vielä pitkäperjantain katastrofin jälkeen.

 

Kaikki oli tullut niin käsittämättömäksi. Eivätkö he kaikki olleet panneet toivoaan tähän Jeesukseen? Myös tänä päivänä monet ihmiset kysyvät, kun tapahtuu katastrofeja: Jumala, missä sinä olet, missä sinä olit. Onko Jumala hylännyt meidät, kuten Jeesus itse ristinpuulla viime hetkinään vielä psalmin sanoilla rukoili, huusi ja vaikeroi?

 

Tämä oli naisten sisäinen tila pääsiäisaamuna. Se kuuluu pääsiäisaamun todellisuuteen! Se on jotakin aivan muuta kuin keväinen pääsiäistunnelma. Tämä on se todellisuus, miten Jumala toimii. Myös nuo hurskaat naiset kokivat, että Jumala on käsittämätön toiminnassaan. Heidän ajatuksensa, ”mistä me löydämme kuolleen Vapahtajan”, ei vienyt heitä eteenpäin.

 

Meidän ihmisperäiset kuvitelmamme Jumalasta ovat järjen mukaisia. Niissä kaiken täytyy tapahtua loogisesti ja järkeenkäyvästi. Radiossa keskusteltiin hiljattain Jeesuksen ristinkuolemasta. Eräs keskustelija järkeili: Jeesus ei voi olla Jumalan Poika ja hänen ristinuhrinsa ei voi olla lunastusuhri, sillä ei ole toki välttämätöntä, että Jumalalle on annettava sellainen verinen uhri. Niin, se kuulostaa loogiselta, se kuulostaa järjen mukaiselta. Ja kuitenkin se sivuuttaa kokonaan todellisuuden. Todellisuus on tuo suuri kauhistuminen siitä, että tämä katastrofi tapahtui todellisesti.

 

Tähän naisten mielialaan pääsiäisaamuna kajahtaa sana: ”Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä.” Näin enkeli puhui naisille. On oikein etsiä ristiinnaulittua. Hän on meidän pelastuksemme. Hän on kuollut ristillä, että hän kantaisi syntimme ja tempaisisi meidät kuoleman turmiosta. Hän elää ja mekin saamme elää. Siksi meidän tulee etsiä häntä, mutta ei kuolleitten joukosta eikä Golgatan haudasta.

 

Hän on noussut kuolleista, että meidän sydämemme löytäisivät hänen luonaan rauhan, anteeksiantamuksen ja armon. Juuri sen tähden sydämemme täytyi pitkäperjantaina tulla niin kauhistuksen ja tuskan koskettamaksi, koska hän, Vapahtajamme, on se, joka siellä ristillä riippui. Mutta kauhistumisemme ei voi perustua ainoastaan tähän katastrofiin, vaan ennen kaikkea siihen, että tämä tuomio, joka hänen ylitseen kävi, oli ja on tuomio meidän synneistämme. Näin Jumala tuomitsee meidän syntimme ja ottaa ne kuitenkin itse päälleen ristille. Siksi on oikein etsiä ristiinnaulittua.

 

Mutta älä etsi Vapahtajaasi inhimillis-loogisista mietiskelyistä. Sillä vielä paljon käsittämättömämpi on tapahtunut: Hän on noussut kuolleista. Niinpä naisille, jotka tahtoivat pysyä uskollisina Herralle kuolemankin yli, sanotaan: ”Menkää ja sanokaa hänen opetuslapsilleen. Hän menee teidän edellänne Galileaan. Sanokaa se hänen opetuslapsilleen, hänen lähettiläilleen. Sanokaa se apostoleille, joiden tunnustuksen varaan Herra tahtoo perustaa kirkkonsa.” Kirkko saa nyt ylösnousseen Herransa valtuuttamana julistaa: Herra on noussut ylös. On varmaa, että opetuslapset myös kohtasivat sen jälkeen Herransa. He saivat puhua hänen kanssaan. Hän lähetti ja valtuutti heidät uudelleen. Mutta ensiksi he olivat saaneet tämän sanoman uskollisilta, hurskailta naisilta, jotka ensimmäisinä katselivat sitä paikkaa, jossa hän oli maannut ja jossa enkeli heille nyt julisti: Hän ei ole täällä, hän on noussut ylös.  

 

Silmieni edessä on kuva, joka näytettiin kerran televisiossa, kun Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Se on kuva erään venäläisen kirkon pääsiäisjumalanpalveluksesta. Pääosa sinne kokoontuneista oli naisia. Tietysti oli myös venäläisiä miehiä, jotka eivät olleet vielä sydämessään irtautuneet kirkon uskosta ja jotka kävivät toisinaan salaa kirkossa. Mutta nämä naiset, jotka olivat nähtävissä tuossa pääsiäisjumalanpalveluksessa Venäjällä, palavat pääsiäiskynttilät kädessään, olivat ikään kuin noiden hurskaiden naisten vertauskuva. He olivat ne, jotka välittivät ja säilyttivät pääsiäisuskon kirkolle.

 

”Hän menee teidän edellänne, kuten hän on teille sanonut.” Tämä naisten piti kertoa. Hän menee myös meidän edellämme, kuten hän on sanonut. Hän on tämän maailman loppuun asti läsnä kirkossaan. Täällä hän elää ja lahjoittaa meille, uskovilleen, uuden elämän. Hän kulkee edellämme pyhän sanansa ja Pyhän Henkensä kanssa. Hän on luonamme pyhissä sakramenteissaan, kuten hän on sanonut. Hän elää – meillä ei ole mitään kuollutta Vapahtajaa.

 

Meidän täytyy nykyään sanoa ja tunnustaa selvemmin tämä: Jeesus elää. Tämä juuri siksi, että välillä myös teologien suusta voidaan kuulla muuta, vaikka heidän tulisi olla asiasta paremmin selvillä. Jeesus on noussut ylös. Hän on jättänyt haudan. Hän on se, josta jo profeetta ennusti: ”...meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä” (Jes. 53:4). Sen hän teki, kun hän kuoli ristillä. Mutta nyt Kristus on ylösnoussut. Hän on noussut ylös kolmantena päivänä ja kulkee nyt itse omiensa edellä. Me saamme seurata häntä, emmekä ainoastaan maallisen elämämme tiellä, jolla hän jo nyt ylenpalttisella armollaan tekee meidät onnellisiksi ja virvoittaa meitä, vaan aina taivaalliseen kirkkauteen saakka.

 

Käsittämätön ja ihana on siis tämä pääsiäissanoma. Keskelle meidän ajatuksiamme ja mietiskelyjämme siitä, miksi Jumalan toiminta on niin käsittämätöntä, tulee tämä sanoma: Herra on ylösnoussut. Hän antaa meille uuden toivon. Vaikka me emme sitä järjellämme koskaan käsitäkään, niin saamme kuitenkin uskoa ja ottaa sen vastaan. Hän puhuu sen meille sanansa kautta. Pyhällä alttarilla hän on läsnä kaikkein pyhimmässä sakramentissa ja tulee luoksemme täynnä armoa. Siinä koemme erityisen selvästi, että hän totisesti elää ja lahjoittaa meille osallisuuden elämäänsä.

 

Siksi riippumatta siitä, onko ihana kevätilma vai sataako ja myrskyääkö, pääsiäinen pysyy pääsiäisenä, Herramme ylösnousemuksen juhlana. Ja riippumatta siitä, antaako Jumala elämäämme hyviä ja onnellisia päiviä vai johtaako hän meidät hädän ja ahdistuksen kautta, hän on ja pysyy ylösnousseena Herranamme, joka on kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Siksi yhdymme koko uskovan seurakunnan kanssa maan päällä pääsiäisen riemulauluun ja ylistämme Ylösnoussutta! Herra on ylösnoussut! Hän on totisesti ylösnoussut! Halleluja. Aamen.

 

Saarna pidetty 1. pääsiäispäivänä 15.4.2001 Braunschweigissa. Suomennos: Hannu Lehtonen. Lyhennelmä.