JOULUAATTO – AATAMIN JA EEVAN MUISTOPÄIVÄ

Juha Muukkonen, pastori, Tornio

 

Joku tarkkaavainen kalenterinlukija on saattanut joskus ihmetellä, miksi maailman ensimmäisten ihmisten, Aatamin ja Eevan, nimipäivää vietetään jouluaattona. Vastaus on yksinkertainen: Kristikunta on osannut yhdistää nämä ensimmäisen ihmissuvun aloittajat ja uuden ihmissuvun aloittajan, Jeesuksen Kristuksen, toisiinsa. Ennen Jumalan ihmiseksi syntymistä eletään vielä syntiinlangenneen ihmissuvun aikaa; joulupäivänä murtautuu maailmaan esille uusi sukukunta, jonka ensimmäinen edustaja on Herramme ja Vapahtajamme. Jeesus on uusi Aadam (Room. 5:12‑21, 1. Kor. 15:20‑23, 45‑49).

 

Jos Aadam on esikuva Kristuksesta, niin kenen esikuva Eeva sitten on Uudessa liitossa? Eeva kuvaa seurakuntaa. Miehen ja naisen välinen suhde on esikuva, malli, eli kreikaksi typos, Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta. Juuri siksi Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, että tuo kahden erilaisen sukupuolen välinen suhde heijastelisi ja toimisi jokaiselle kouriintuntuvana ja tuttuna esikuvana näkymättömän Jumalan ja Hänen oman kansansa välisestä suhteesta.

 

Toki näitä esikuvia on muitakin: esimerkiksi vanhemman – erityisesti isän – suhde lapseensa, isännän suhde palvelijaansa, kuninkaan alamaiseensa tai opettajan oppilaaseensa. Vanhempi‑lapsi ‑suhteen ohella miehen ja naisen välinen suhde on kuitenkin näistä suhteista kaikkein vahvimpia ja syvimpiä. Jos muutamme Raamatun opettamaa miehen ja naisen tehtävää, niin vääristämme samalla kaikkein perustavinta asiaa: Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta.

 

Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeen luvussa 5: ”Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niin kuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.”

 

Hengellisesti ajatellen naisen tehtävä on kyllä kadehdittava; hän saa istua Herran jalkojen juuressa kuuntelemassa (Luuk. 10:38‑42). Miehen tehtävänä sen sijaan on palvella ja luopua itsestään sekä omista tarpeistaan perhettään ja seurakuntaa hoitaessaan. ”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta” (Ef. 5:25).

 

Nykyisessä luopumuksen ajassa eläessämme on todettava suoraan, että sekä me miehet että naiset olemme raskaasti rikkoneet Jumalan meille antamaa tehtävää vastaan. Me miehet emme ole suostuneet palvelijan mielenlaatuun; luopumaan omasta mukavuudestamme ja omanvoitonpyynnistä perheemme ja seurakunnan hyväksi. Emme ole ottaneet vakavasti Jumalan sanaa: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä.”

 

Naiset puolestaan ovat suurin joukoin nousseet kapinaan Jumalan antamaa alamaisuuden tehtävää vastaan (1. Kor. 14:33‑38, 1. Tim. 2:9‑12). Kummatkin tarvitsemme parannusta tässä asiassa. Ja ylistys Herralle: Tunnustaessamme syntimme ja ne ristin juurelle hylätessämme osoittaa Herra vanhurskautensa ja armonsa ja vapauttaa meidät kaikesta syyllisyydestä ja tuomiosta.

 

Avain miehen ja naisen välisen (luomis)suhteen syvälliseksi ymmärtämiseksi on annettu jakeessa Ef. 5:32: ”… minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.” Salaisuushan tämä monille yhä on, kuten Paavali sen sanookin. Mutta Raamatun alkulehdiltä asti (1. Moos. 2:18‑25) jatkuu aina Ilmestyskirjan loppuun asti (Ilm. 22:17: ”Ja Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’”) selvä punainen lanka miehen ja naisen välisestä suhteesta Kristuksen ja seurakunnan välisen suhteen esikuvana eli typoksena.

 

Käsittelen seuraavaksi kohtaa, jota ei välttämättä tule heti ensimmäiseksi liittäneeksi tähän teemaan. Käytän tässä uutta kirkkoraamattua (1992), joka tässä kohtaa tuo – poikkeuksellisesti – edellistä kirkkoraamattua paremmin esille asian.

 

1. Moos. 2:18, 20b‑25: ”Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.’ ... Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania. Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: ‑ Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää.”

 

Paavali siis opettaa: ”’Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.” (Ef. 5:31‑32) Kun tutkimme Vanhasta testamentista tämän yhden lihan teologian juuria, tulemme keskelle Golgatan ristiä ja syntien sovittamista.

 

1. Moos 2:21‑22: ”Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.” Tässä on esikuva Golgatan tapahtumista. Jeesus vaivutetaan kuoleman uneen ristillä ja Hänen kyljestään, siitä valuvasta vedestä ja verestä (Joh. 19:34), rakennetaan Pojalle morsian eli seurakunta.

 

Vesi tarkoittaa niin puhdistavaa Jumalan sanaa kuin kastetta; veri puhdistavaa ja sovittavaa uhriverta sekä ehtoollista. Tästä Herrastamme otetusta ’kylkiluusta’ – Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta – synnytetään Herran maanpäällinen ruumis, seurakunta. Jeesus ihastelee tätä omaa kansaansa sanoin: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani!” (1Moos 2:23) Tässä on sopiva apu Herralle, josta Hän iloitsee ja jonka kautta Hän voi viedä pelastavan evankeliumin yli koko maan piirin.

 

Koska Herra on sinut sanan ja sakramenttien kautta uudestisynnyttänyt Pyhän Hengen voimalla, olet yhtä lihaa Hänen, Pelastajan, kanssa. Hän näkee sinut yhtä ihanana ja haluttavana kuin Aadam näki eteensä tuodun rihmankiertämääkään vailla olevan Eevan: vastaluotuna, täydellisenä ja äärettömän kauniina. Älä katso ja jää omiin synteihisi, ajatuksiesi, puheittesi ja tekojesi lankeemuksiin; Jeesuskin katsoo ja ihailee sinussa sitä uutta luomusta, jonka Hän itse on sinuun luonut ja synnyttänyt. Syntisi ja sydämesi pahuuden saat jättää Golgatan ristille, sinne ne kuuluvat.