TUNNUSTUSKIRJOJEN LAUSUMIA PAAVISTA

 

1) ”I Ensiksi osoitamme siis evankeliumin perustella, että Rooman piispa ei ole jure divino (jumalallisen oikeuden mukaan) muiden piispojen ja kirkkoherrojen yläpuolella. Kristus nimenomaan kieltää apostoleja herroina hallitsemasta toisiaan (Luuk. 22:25 s.). Kun näet Kristus oli puhunut kärsimyksestään, apostolit alkoivat kiistellä juuri tästä kysymyksestä: kuka olisi johtaja ja ikään kuin poissaolevan Kristuksen sijainen. Tätä apostolien erehdystä oikaisten Kristus opettaa, että apostolien kesken ei tule olemaan herruutta eikä ylemmyyttä, vaan heidät lähetetään tasa‑arvoisina hoitamaan yhteistä evankeliumin virkaa. Siksi hän lausuu: "Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. Mutta älkää te niin, vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niin kuin nuorin, ja johtaja niin kuin se, joka palvelee."

 

Kuninkaiden ja apostolien vastakkainasettelu osoittaa, että herrana hallitseminen torjutaan. Sitä opettaa myös (Matt. 18:1‑4) vertaus, kun Kristus saman kinastelun yhteydessä asettaa heidän keskelleen lapsen. Näin hän havainnollistaa sitä, ettei palvelijoista toinen ole toisen herra, niin kuin ei lapsikaan ota tai vaadi itselleen mitään herran asemaa.

 

II Kristus lähettää apostolit matkaan tasavertaisina, erotusta tekemättä, kun hän lausuu (Joh. 20:21): "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." Hän sanoo lähettävänsä heidät itse kunkin, niin kuin hänetkin on lähetetty. Hän ei siis anna kenellekään etusijaa tai valtaa yli muiden.

 

III Paavali julistaa (Gal. 2:2‑6), että Pietari ei ole häntä vihkinyt eikä vahvistanut virkaan. Hän ei tunnusta Pietaria sellaiseksi, jolta virkaan vahvistamista olisi anottava. Nimenomaan hän torjuu sen ajatuksen, että hänen katumuksensa olisi riippuvainen Pietarin arvovallasta. Hänen velvollisuutensa olisi kuitenkin ollut tunnustaa Pietari esimiehekseen, jos Pietarilla olisi ollut se asema juro divino. Niinpä Paavali sanoo saarnanneensa evankeliumia heti, kysymättä Pietarilta neuvoa tai lupaa. Edelleen: (Gal. 2:6) "Ja nuo, joita jonakin pidettiin – millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön – nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään." Kun Paavali selvästi todistaa, ettei hän edes tultuaan Pietarin luokse halunnut tältä virkaan vahvistamista, hän siten opettaa, että viran arvovalta riippuu yksin Jumalan sanasta. Pietari ei ollut muiden apostolien esimies eikä vihkimystä tai vahvistamista virkaan ollut anottava yksin Pietarilta.

 

IV Paavali asettaa (1. Kor. 3:4‑8, 22) viranhaltijat yhdenvertaisiksi ja opettaa, että seurakunta on palvelijoita ylempi. Siksi Pietarille ei myönnetä ylivaltaa eikä herruutta seurakunnan ja toisten palvelijoiden yli. Näin hän lausuu: "Kaikki on teidän, niin Paavali, Keefas kuin Apolloskin." Se merkitsee: palvelijat, Pietarikaan, älkööt anastako herruutta tai mitään asemaa seurakunnan yläpuolella, älkööt myöskään rasittako seurakuntaa perinnäissäännöillä; älköön kenenkään arvovalta ohittako Jumalan sanan arvovaltaa, älköön pantako Keefaan auktoriteettia muiden apostolien auktoriteettia vastaan. Silloinhan oli tapana päätellä näin: kun kerran Keefas, ylin apostoli, noudattaa jotakin menettelytapaa, on myös Paavalin ja muiden sitä noudatettava. Tämän hiipan Paavali riisuu Pietarilta ja kiistää hänen erityisen arvovaltansa apostolien ja kirkon keskuudessa. Ja Pietari sanoo (1. Piet. 5:3): "Älkää hallitko herroina seurakuntaanne."” (Paavin valta ja johtoasema 7-11. TK 1990, 285-286)

 

2) ”Siksi ei kirkkoa voi ikinä paremmin hallita ja varjella kuin siten, että me kaikki elämme yhden ainoan pään, Kristuksen, alaisina ja että kaikki piispat virkansa puolesta yhdenvertaisina, joskin lahjoiltaan erilaisina, pitävät kiinteästi yhtä ja pysyvät yksimielisinä opissa, uskossa, sakramenteissa, rukouksessa ja rakkauden teoissa. Pyhä Hieronymuskin kirjoittaa, että Aleksandrian papit kaikki yhdessä johtivat seurakuntia, niin kuin jo apostolit olivat tehneet ja sitten kaikki piispat koko kristikunnassa, kunnes paavi korotti päänsä kaikkia ylemmäksi.

 

Tämä opinkohta osoittaa väkevästi, että paavi on varsinainen Antikristus, joka on asettanut ja korottanut itsensä Kristuksen yläpuolelle ja häntä vastaan. Paavihan ei salli kristittyjen pelastua ilman hänen valtaansa, mikä ei kuitenkaan ole yhtään mitään, koska Jumala ei ole sitä säätänyt eikä käskenyt. Tämä juuri on, pyhää Paavalia lainataksemme, "itsensä asettamista Jumalan yläpuolelle ja häntä vastaan". Sellaista ei tee edes turkki eikä tattari, kuinka kauheita kristittyjen vihollisia he sitten ovatkin, vaan he sallivat jokaisen uskoa Kristukseen, jos haluaa, ja tyytyvät, kun saavat kristityiltä maallisen veron ja ulkonaisen kuuliaisuuden.

 

Mutta paavi ei salli kenenkään uskoa Kristukseen vaan vaatii kuuliaisuutta itseään kohtaan, jos on määrä pelastua. Siihen emme suostu, vaikka sen tähden olisi kuoltava Jumalan nimeen. Tuo kaikki johtuu siitä paavin vaatimuksesta, että hänet on tunnustettava kristillisen kirkon pääksi jure divino. Sen tähden hänen on ollut pakko asettua Kristuksen rinnalle ja yläpuolelle sekä vaatia, että häntä ylistetään ensin kirkon pääksi, sitten sen herraksi ja lopulta koko maailman herraksi, jopa maanpäälliseksi jumalaksi, kunnes hän viimein otti komennellakseen myös taivaan enkeleitä” (Schmalkaldenin opinkohdat II,4,9-13. TK 1990, 265).