OIKEA JUMALAN TUNTEMINEN

”Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua pelättäisiin” (Ps. 130:4)

Oppikaamme siis esilläolevasta jakeesta tämä perussääntö: kun oppi syntien anteeksiantamuksesta, armosta tai sovituksesta on menetetty, seuraa ehdottomasti, että epäjumalanpalvelus hallitsee. Sillä kun armo on hukattu, häviää myös Jumalan pelko, profeetta sanoo. Mitä muuta Jumalan pelkääminen on kuin hänen palvelemistaan ja kunnioittamistaan? Mitä muuta kuin sen tunnustamista, että hän on hyvä ja siksi hänelle tulee olla kuuliainen? Tämän Jumalan minä menetin, kun olin munkki ja vaelsin luottaen omaan vanhurskauteeni. Minä voin todistaa sanalla ja teolla, ettei kaikkein täydellisimmästä lain vanhurskaudesta voi seurata mitään muuta kuin joko epätoivo, joka on harvinaisempi, tai ylimielisyys, joka on tavallisempi. Ihmisluonto ja perkele eivät näet voi välttyä olemasta ylimielisiä.

”Miten siis, eikö lakia ole täytettävä?”, sinä sanonet. ”Eikö hyviä tekoja ole tehtävä?” Varmasti on. Sillä sitä varten Jumalalla on kirkko maailmassa ja sitä varten hän on asettanut maalliset yhteiskunnat ja kodin, ettei mistään puuttuisi tilaisuutta tehdä oikein. Mutta kuka ei näkisi myös näitä tekoja mitä innokkaimmin tehdessään, miten paljon vielä jää jäljelle saastaisuutta varsinkin jos hän vie tekonsa Jumalan eteen? Siksi pääosa koko tehtävässä jää pelkälle laupeudelle, ja siihen me tartumme yksin uskomalla Kristukseen. Me, jotka tekojemme kautta olemme ”kelvottomia palvelijoita” (Luuk. 17:10), ”tulemme lapsiksi” (Joh. 1:12) armon kautta, joka on annettu Kristuksessa. Näin oikea Jumalan pelko, oikea jumalanpalvelus, oikea palvonta ja myös oikea Jumalan tunteminen perustuu yksin laupeuteen – siihen että me luotamme Jumalan olevan armollisen Kristuksen tähden. Tämän Jumalan palvelemisen kanssa kamppailee epätoivo ja ylimielisyys kovemmin kuin vesi ja tuli keskenään. Koska laki ohjaa joko epätoivoon tai ylimielisyyteen niin siksi on aivan oikein päätellä, ettei vanhurskautta eikä oikeaa jumalanpalvelusta synny lain kautta ja silti kymmenen käskyn lakia on noudatettava. ”Joka on johtaja, johtakoon toimellisesti” (Room.12:8); joka on alamainen, totelkoon. Tässä ovat ruhtinaan, opettajan, papin, hallitusmiehen, kansalaisen, palvelijan, palvelijattaren, isän, äidin, tyttären jne. olosuhteet ja persoonat aivan erilaiset. Mutta kunkin pitää elämänmuodossaan olla kuuliainen Jumalalle niin, että pyrkii tosissaan tekemään niin paljon kuin voi. Mutta koska nämä ovat lain tekoja, olemme niiden kautta vain palvelijoita ja saamme sopimuksen mukaisen luvatun palkan. Anteeksiantamuksen eli armon kautta meistä sen sijaan tulee Jumalan valtakunnan lapsia ja perillisiä. Siksi ne teot, jotka seuraavat, eivät tee perillisiksi tai lapsiksi, vaan perilliset ja lapset tekevät niitä kiittääkseen ja osoittaakseen kuuliaisuutensa.

Luther, Psalmin 130 selitys. WA 40.3, 357-359. Suomennos: Hannu Lehtonen.