SAARNAAJIEN TODISTUKSIA:

VEREN MERKKI

Jukka Jäntti, saarnaaja, Konnevesi

”Ja veren pitää oleman teille merkiksi huoneissanne, kussa te olette, että koska minä veren näen, niin minä menen teidän ohitsenne; ja ei pidä teille tuleman se rangaistus kadottamaan teitä, koska minä lyön Egyptin maata” (2 Moos.12:13).

Virheetön karitsa

Meidän autuutemme perustus on Kristuksen veressä ja hänen ylösnousemuksessaan. Tekstissä kerrotaan siitä, miten Jumala sääsi ja määräsi Moosekselle ja Aaronille karitsan uhraamisen. Sen piti olla virheetön karitsa. ”Karitsoista eli vohlista pitää teidän se ottaman” (2. Moos. 12:5). Tämän uhrattavan karitsan piti olla virheetön; viallisen uhrin, viallisen karitsan uhraaminen on Jumalalle, Herralle kauhistus. Se ei saanut siis olla viallinen vaan viaton eli virheetön karitsa. Tässä on kuvaus ja ennustus Kristuksesta. Tarkasti oli vielä huomioitava myös se, että tämän karitsan oli oltava vuoden vanha, varmaankin sen takia, että voitiin huomata, onko siinä virheitä. Tarkasti piti katsoa, että se oli virheetön. Ja tekstissä sanotaan merkillisesti, että se piti syödä kokonaan. ”Heidän pitää sinä yönä syömän lihaa tulella paistettuna ja happamatointa leipää; katkerain ruohoin kanssa pitää heidän sen syömän. Ei teidän pidä sitä syömän uutena eikä vedellä keitettynä mutta tulella paistettuna pään, jalkain ja sisällysten kanssa.” Koko karitsa piti syödä.

Koko Kristus vanhurskautenamme

Tässä on kuvaus Kristuksesta selvästi myös sikäli, että me tarvitsemme vanhurskaudeksemme ja autuudeksemme koko Kristuksen, niin kuin profeetta sanoo, että ”Herra on meidän vanhurskautemme”. Siis koko Kristus, ei mitään osaa hänestä, vaan kokonainen Kristus. Niinhän uskontunnustuksessammekin tunnustamme Kristuksen työn sikiämisestä alkaen. Me tarvitsemme autuudeksemme Kristuksen pyhän sikiämisen, syntymän, elämän, kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemuksen. Tarvitsemme koko Kristuksen hänen ylösnousemukseensa ja aina taivaaseen astumiseensa asti myös siksi, että se on todistus hänen haudasta ylösnousemisestaan ja Isänsä luo menemisestä. Se on todistus siitä, että hän täytti kaiken Isän tahdon, Jumalan vanhurskaan tahdon.

Kristuksen kärsimys

Karitsa piti tulella paistaa. Tässä on kuvaus Kristuksesta, että hänkin kypsyi meille elämän leiväksi Getsemanen tulessa. On sanottu, että Getsemane on verisauna. Ja tässä on nyt kuvaus siitä, että tästä saunasta on tullut vain yksi elävänä läpi, ja se on Jeesus Kristus. Jos me olisimme olleet tällaisessa tuskassa, niin silmän räpäyksessä olisi tullut varmaan kuolema. Jos hiki tulee verenä otsasta, niin ei ihminen elä. Kellään ei ole ollut sellaista tuskaa ja vaivaa kuin Kristuksella oli, kun ajatellaan, että hiki tulee veripisaroina päästä alas. Kristus paistettiin Jumalan vihan tulessa meidän syntiemme tähden. Häntä rangaistiin, ruoskittiin ja lyötiin; me olemme Kristuksen ristiinnaulinneet ristille, me olimme lyömässä vasaralla niitä nauloja ensimmäisenä hänen käsiinsä ja jalkoihinsa ja laitoimme piikkikruunun, orjantappurakruunun, hänen päähänsä, ja me olemme myös ruoskineet häntä. Tämä on meidän syntiemme tähden tapahtunut. Me olemme Kristuksen ristiinnaulitsemiseen osalliset, vaikka se juutalaisten kätten kautta tapahtui. Mutta me kaikki olemme syypäät aivan yhtä lailla kuin juutalaisetkin.

Hän rukoili Getsemanessa kärsimyksen maljan pois menemistä. Se oli todellinen tuska, valtava tuska, jonka hän koki ja tunsi siellä. Hän katui katkerasti meidän syntejämme. Me voimme joskus synnin polttaessa omaatuntoamme maistaa hieman sitä, kuinka katkeraa on katuminen. Me kyllä olemme maistaneet sitä vähän, mutta ei se ole sellaista kuin se, kun Kristus katui katkerasti Getsemanessa meidän syntejämme. Se oli todellista katumista, kun hän kantoi meidän syntejämme. Hän otti päällensä meidän syntimme ja tuli synniksi meidän edestämme, niin kuin Raamattu siitä puhuu. Häntä ei ainoastaan tehty syntiseksi, vaan vielä enemmän: hänet tehtiin synniksi. Hän rukoili kyllä maljan pois menemistä, mutta ”ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä” (Matt. 26:39), siis viimeinen tahto jäi vielä Jumalalle. Ja enkelit tulivat ja vahvistivat häntä tässä valtavassa kamppailussa. Meille ostettiin taivaspaikka Getsemanen yrttitarhassa, jossa Jeesus hikoili verta. Siellä alettiin jo synnyttää Jumalan lapsia. Ja me muistamme, että opetuslapset vain nukkuivat eivätkä pystyneet millään lailla auttamaan Jeesusta tässä lunastustyössä ja -tehtävässä. He vain nukkuivat. Rukoilemisen ansiotakaan ei jäänyt opetuslapsille, koska he vain nukkuivat. He eivät voineet mitenkään Jeesusta auttaa. Tässä puhutaan juuri näin sen takia, että meidän autuutemme riippuu yksin Kristuksesta, että ”hän sotki yksin Jumalan vihan viinikuurnan eikä kukaan kansasta hänen kanssansa” (Jes. 63:3). Näin Jeesus Kristus kypsyi tulessa meille elämän leiväksi. Jeesus sanookin: ”Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minun pitää antaman maailman elämän edestä” (Joh. 6:51). Elämänsä päivinä hän sanoi: ”Minä tulin, että heillä pitää elämä oleman ja yltäkyllä oleman” – ”meillä”, siis kaikilla hänen opetuslapsillansa ja meillä ja kaikilla ihmisillä, koska hän tuli kaikkia varten.

Karitsan veri

Heidän tuli ottaa verta ja sivellä sillä oven pihtipielet ja päälliset, ja lupaus kuului, että

”koska minä veren näen, niin minä menen teidän ohitsenne; ja ei pidä teille tuleman se rangaistus kadottamaan teitä”. Tässä huomaamme erittäin tärkeän kohdan. Tekstissä sanotaan: ”koska minä näen veren”, siinä ei sanota: ”koska minä näen sinun rukouksesi”, ”koska sinä olet katunut”, ”koska sinä olet ollut kirkkokuorossa tai kirkkovaltuustossa tai kirkkoneuvostossa”, ”koska sinä olet antanut lahjoituksia lähimmäiselle” tai ”koska sinä olet hartautta harjoittanut”, ”koska sinä olet lukenut Raamattua”, ”koska olet käynyt katsomassa sairaita ja vankeja”, ”koska sinä olet nälkäistä ruokkinut ja alastomalle antanut vaatteita”. Nämä kaikki kuuluvat kyllä kristilliseen elämän vaellukseen.

Tässä ei mainita sitäkään, että ”koska minä näen teidän uskonne”. Uskoakaan ei tässä mainita, vaikka sekin on tarpeellinen kyllä. Mooses pani pääsiäisen vieton toimeen uskon kautta, siis kuuliaisuudesta Jumalan sanalle, niin kuin Heprealaiskirje sanoo, mutta kuitenkaan teksti ei sano, että ”kun minä näen teidän uskonne, niin minä menen ohitse”. No se on varmasti sen takia, että meidän uskomme on vajaa – ei se riitä Jumalan edessä vanhurskaudeksi, koska me milloin epäilemme, milloin olemme murheellisia, milloin kapinoimme Jumalaa vastaan. Se on monella murheella ja perisynnillä sekoitettu. Ei sellainen kelpaa vanhurskaudeksi Jumalan edessä. Täydellisenä vanhurskautena täytyy olla Kristuksen veren vanhurskaus eli se veri, jolla hän eli täällä Jumalan vanhurskauden todeksi. Vanhurskautenamme pitää olla viattoman ja tahrattoman Uhrikaritsan veri, jolla verellä hän jo elämässään oli tehnyt täydelliseksi Jumalan vanhurskauden täyttämisen. Tämän veren piti vuotaa ristillä, ja se vanhurskauttaa ihmiset ja vanhurskautti meidät kaikki, ja kun Jumala nyt näkee tämän veren, niin hän näkee meidät siinä vanhurskautettuina, pyhinä, autuaina ja synnistä puhdistettuina, vapahdettuina ja päästettyinä. Siis hän ei näe meitä armahdettuina syntisinä. Jumala ei siis näe myöskään syntisinä, koska hän katsoo Poikansa verta. Hän katsoo meidät siinä synnistä vapautettuina, synnistä puhdistettuina, sekä perisynnistä että tekosynnistä, molemmista, puhdistettuina. Hän katsoo Kristuksen verta, mitä siinä on tapahtunut. Siinä on tapahtunut synnistä puhdistaminen. Hän on verellänsä meidät synnistä puhdistanut sekä ruumiin että sielun puolesta, koska meidän täytyy olla pyhiä sekä ruumiin että sielun puolesta kelvataksemme Jumalalle ja päästäksemme Jumalan taivaaseen. Koska Jumala on pyhä ja ”teidän pitää myöskin pyhät oleman”, niin ei Jumalan taivaaseen tule eikä hänelle kelpaa syntinen eikä armahdettu syntinen, ei kumpainenkaan, vaan täytyy olla pyhä, ja me olemme pyhitetyt Kristuksen veressä. Me olemme pyhiä kaikki. Vaikkei kukaan sitä uskoisi, niin tämä pyhitys on tapahtunut kaikille ihmisille, ei ole kukaan jäänyt tästä Kristuksen veren pyhittävästä voimasta pois. Jumala näkee meidät pyhinä, vanhurskaina ja autuaina Kristuksen veressä, vanhurskautettuna ja vapahdettuina synnistä ja kuolemasta, perkeleestä ja lain kirouksesta. Hän näkee meidät tässä veressä vanhurskaina, pyhinä ja autuaina ja iankaikkisen elämän perillisinä. Näin hän näkee siinä meidät kaikki. Tästä ennusti selvästi jo 3. Moos. 16:30: ”Sillä sinä päivänä te sovitetaan, niin että te tulette puhtaaksi kaikista teidän synneistänne Herran edessä tulette te puhtaaksi.” Me olemme siis tulleet puhtaaksi kaikista synneistä Herran edessä. Minä olen synnistä puhdas ja sinä myös. No tuntuuko siltä? Ei varmastikaan tunnu. Jos me katsomme itseämme, niin me tunnemme vain syntiä. Sen takia vanha uskovainen kotikylällä Karstulan Kimingillä sanoi, että se on uskon asia. Se on uskottava, niin kun se on sanottu. Sitä ei voi muuten käsittää eikä ymmärtää, koska tässä on kysymys uskon vanhurskaudesta. Usko luottaa siihen, mitä meille on tapahtunut Kristuksessa, että meidät on puhdistettu kaikista synneistämme, että ”te tulette puhtaiksi Herran edessä”. Tämä on meille kaikille tapahtunut silloin, kun Jeesus kuoli ristillä, eikä siitä ole ketään meistä jätetty pois.

Kallis kasteemme

Pyhä Henki vihmoo tämän veren meihin sanan ja pyhien sakramenttien kautta. Jo kasteessa olemme saaneet Kristuksen veren puhdistuksen, koska Raamattu sanoo että ”Henki ja vesi ja veri; ja ne yhdessä ovat” (1. Joh. 5:8). Pyhä Henki vihmoo kasteveden kautta Kristuksen veren meidän sydämiimme ja omaantuntoon. Se puhdistaa sydämen kaikesta synnistä ja saastasta puhtaaksi, ja Raamattu sanoo: ”teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti” (Ps. 22:27). Eikö ole ihanaa omistaa sellainen sydän, joka ei koskaan kuole, niin kuin Raamatussa sanotaan! Nyt on mahdollisuus saada sellainen sydän, joka ei koskaan kuole. Iankaikkisesti elävä sydän on ihana asia, ja se saadaan sakramentissa, koska siinä Pyhä Henki vihmoo Kristuksen veren meidän sydämiimme ja omaantuntoon ja puhdistaa sydämen puhtaaksi, ja puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan, niin kuin Raamattu sanoo. Kristuksen verellä puhdistetussa sydämessä on veren merkki, ja sen tähden se on puhdas. Jumala katsoo Kristuksen verta, jolla se on puhdistettu. Vaikka sinne sydämeen jääkin pahoja ajatuksia ja saastaisuutta vielä, niin kuin jokainen tietää ja tuntee, niin Jumala ei kuitenkaan katso sitä, vaan hän katsoo sitä verta, jolla se on puhdistettu. Sen tähden sellainen sydän on pyhä ja puhdas, ja se kelpaa Jumalalle; se on aivan varma asia. Apostolien teoissa kerrotaan, että kun Ananias meni Paavalin luokse, hän sanoi tälle: ”Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi” (Ap. t. 22:16).

Kasteessa pestään synnit pois ja me jäämme puhtaiksi. Jos sinä menet saunaan, niin et sinä sano, että sinä lähdet likaa pesemään. Ei, kyllä sinä sanot, että sinä menet vaikkapa selkää pesemään, että lika lähtee pois ja sinä tulet puhtaaksi. Samoin sanotaan, että minä pesen lattiaa – en minä sano, että minä likaa pesen. Näin ymmärrämme lunastuksen ja kasteen merkityksen, että siinä puhdistetaan meidät synnistä puhtaaksi ruumiin ja sielun puolesta. Minä jään puhtaaksi, kun se on Jumalan oma teko. Jumalan luoma ruumis ja sielu puhdistetaan perisynnistä ja tekosynnistä Jumalan edessä puhtaaksi, ja näin on tapahtunut, vaikka me tunnemme toista.

Kristuksen ylösnousemus

Puhun vielä hieman Kristuksen ylösnousemuksesta. Kristuksen ylösnousemuksesta on tällainen kohta: ”Niin meni myös toinen opetuslapsi sisälle, joka ensin haudalle tullut oli, ja näki sen ja uskoi” (Joh. 20:8). Johannes ei suinkaan uskonut, että Kristus oli ylösnoussut. Seuraavassa jakeessa sanotaan: ”sillä eivät vielä Raamattua ymmärtäneet” (jae 9). Hän uskoi vain sen, ettei hän siellä ollut enää – sitä se tarkoittaa. Opetuslapset eivät vielä ymmärtäneet Raamattua. Jos luette tarkkaan ylösnousemuksen historiaa, niin he eivät uskoneet Kristuksen ylösnousemusta. Tällä on oma merkityksensä, miksi näin on. Että meidän uskoomme ei perustu se mitä Kristuksen ylösnousemuksessa tapahtui, niin kuin selvästi sanotaan näin: ”Ja Jeesus sanoi hänelle: ’Älä minuun rupee; sillä en minä ole vielä mennyt ylös minun Isäni tykö, vaan mene minun veljieni tykö ja sano heille: minä menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.’” Jeesus perustaa ylösnousemuksessaan veljeyden, hän asettaa meidät veljeyteensä. Hän asettaa epäuskoiset opetuslapset veljeyteensä. Tämä veljeys ei ole meidän uskomme seurausta, vaan se on Kristuksen ylösnousemuksen seurausta. Tämä on näin puhuttu, että lyötäisiin usko ansiona pois, että ei perustettaisi pelastusta meidän uskoomme vaan Kristuksen ylösnousemukseen. Ja uskon kohde on Kristuksen ylösnousemus, hänen verensä ja kuuliaisuutensa. Kristus on meidän veljemme ja me hänen veljiään, ja hän yhdistää itsessänsä meidät kaikki koko ihmissukukunnan samaan perintöön, iankaikkisen elämän perintöön, yhdistää meidät kaikki Kristuksessa yhdeksi samaan perintöön, saman Isän lapsiksi. Tässä on juuri perusta sille, mihin kaste meidät yhdistää. Mutta juuri ylösnousemuksen jälkeen Jeesus tuleekin tuomaan tämän ylösnousemuksen uskon opetuslapsille, sillä ylösnousemususko on välttämätön. Sillä niin on sanottu, että jos emme usko, että Kristus on ylösnoussut, me olemme vielä synneissämme. Ylösnousemusoppi on niin tärkeä. Mutta kun Kristus ylösnousi, niin emme enää ole synneissämme.

Jeesus ei jätä opetuslapsiansa pulaan epäuskoon, niin kuin hän ei jätä meitäkään. Mekin olemme hänen opetuslapsiaan kasteen perusteella. Sillä perusteella hän pitää meistä huolen ja pitää meidät uskossa Jeesukseen Kristukseen. Ylösnousemuksessaan hän tuo uskon, ja hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa. Hän vain tulee, ei sitä voi kukaan estää, ei kivet, ei mikään voi estää. Hän tulee yhä uudelleen sanassa ja pyhissä sakramenteissaan meidän luo ja tuo mukanaan ylösnousemususkon. Jeesuksen hyvä toivotus on: ”Rauha teille”. Inhimillisesti ajatellen, minkä rauhan opetuslapset ansaitsivat, kun he kielsivät Jeesuksen ja juoksivat karkuun. Niin onko mitään suurempaa syntiä kuin jättää Mestarin yksin kärsimään. Mutta ei hän nuhtele heitä enää, että he sillä tavalla tekivät hänelle. Hän on kaikki synnit antanut anteeksi ristinkuolemassaan ja hautaansa jättänyt heidän syntinsä, ja sieltä ylösnousi ilman meidän syntejämme. Eikä hän niitä muistele, niin kuin Raamattu sanoo että ”en minä ikinä muistele teidän syntejänne”, ja ”hän siirtää meistä pahat rikkomukset niin kauas kuin itä on lännestä”. Hän siirtää meistä pahat teot ja synnit pois niin kuin pilven ja sumun. Jos te katsotte kirkasta taivasta, niin te ette näe yhtään pilveä eikä sumua – me olemme yhtä kirkkaita Kristuksen ansion kautta, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Ja niin kuin keväällä on ollut hyvin kirkkaita ilmoja, ja te näette, miten hanki säkenöi ihanasti oikein kirkkaana, niin me olemme tulleet luntakin valkeammiksi Kristuksen ansiossa ja voitossa. Meidät on puettu kasteessa Kristuksen vanhurskaudella ja autuudella ja pyhyydellä ja itse Kristuksella. Siinä ei ole mitään virhettä eikä puutosta, ja se on ihana ja armas, niin kuin Korkeassa veisussa sanotaan: ”Sinä olet kokonas ihana, minun armaani, ja ei sinussa ole yhtään virhettä” (Korkea veisu 4:7). Näin ihanana Jumala näkee meidät kasteessa, jossa me tulemme osalliseksi Kristuksesta. Siinä me olemme pyhät ja vanhurskaat, ja elämme iankaikkisesti. Aamen Jeesuksen nimeen aamen.

Puhe Raamattu- ja katekismuspäivillä Kaustisella 17.4.2004. Raamatun lainaukset pääasiallisesti Bibliasta (Kirkkoraamattu 1776).