MUUT LEHDET:

KESKUSTELUA SUOMEN TEOLOGISEN

INSTITUUTIN VIRKAKANNASTA

Timo Laato, Nakkila

Länsi-Suomen Herännäislehti 11/2003

Viime aikoina on käyty keskustelua Suomen Teologisen Instituutin kirkon virkaa koskevista linjauksista. Seuraava kirjoitus on kannanotto tähän aiheeseen. Yhdistyksemme (LSRY) johtokunta on kokouksessaan (21.10.2003) tehnyt seuraavan päätöksen:

LSRY:n johtokunta pitää välttämättömänä, että STI edelleen toimii perustamisasiakirjansa mukaisesti ja sanoutuu irti Eero Junkkaalan Kotimaassa 26.09.2003 esittämistä kannanotoista ja käytännöstä. LSRY odottaa STI:n hallitukselta toimia yhteistyöedellytysten jatkumiseksi.

Johtokunnan päätös on toimitettu STI:n hallitukselle sihteerin toimesta, samoin seuraava kirjoitus allekirjoittaneen omasta aloitteesta.

Viime Kulmakiven (STI:n tiedotuslehden) numerossa 5/2003, ss. 2-3 STI:n tutkija Timo Eskola kommentoi Kotimaan haastattelusta (26.9.2003) syntynyttä keskustelua. Haastattelussa STI:n pääsihteeri Eero Junkkaala kertoi avoimesti harjoittamastaan yhteistyöstä kirkkomme pappien kanssa, myös naispuolisten pappien kanssa. Samassa yhteydessä hän myös puhui erillisvihkimysten tarpeettomuudesta, jos niitä arvioidaan teologisista perusteista käsin. Kuitenkin käytännön syistä hänen mielestään olisi hyvä sallia erillisvihkimykset niille, jotka eivät muunlaista ratkaisua hyväksy.

Allekirjoittaneen mielestä pääsihteeri Eero Junkkaalan haastattelu ja siinä esitetyt mielipiteet eivät ole sopusoinnussa STI:n ns. perustamisasiakirjan kanssa, jossa virkakysymys on ratkaistu aidosti apostolisella ja kristikunnan perinteistä kantaa kunnioittavalla tavalla. Vaikka Junkkaala ilmeisesti (edelleen) pitää kirkon virkaratkaisua 1986 vääränä, hän ei kuitenkaan toimi Raamatun ohjeiden mukaan käytännössä. Lisaksi hän puheillaan erillisvihkimysten tarpeettomuudesta nakertaa monien tunnustuksellisten teologian opiskelijoiden luottamusta ja saattaa parhaillaan käynnissä olevat keskustelut piispojen kanssa erikoiseen valoon. Keskusteluja erillisvihkimysten tarpeellisuudesta käy henkilö, joka ei edes itse usko niiden tarpeellisuuteen teologisista perusteista käsin ja tuo tämän vielä avoimesti julki valtakunnallisessa lehdessä!

Nyt siis Eskola käyttää tärkeän, painavan puheenvuoron tässä asiassa. Hänen mielestään koko ongelma ”koskee niin sanottuja ajo-ohjeita eli sitä, miten suhtaudutaan yhteistyöhön naispuolisten pappien kanssa” (s. 2). Edelleen: ”Yksi näkemys väistämissäännöistä ei voi olla mielekkään yhteistyön edellytys.” (s. 3)

Eskolan lähtökohta käytävään keskusteluun on varsin taitava. Onhan tunnettua ja laajalti hyväksyttyä, että ns. ajo-ohjeissa sallitaan tiettyä liikkumavaraa kunkin työtehtävän ja henkilökohtaisen asenteensa pohjalta. Mutta nyt ei kumminkaan tarkkaan ottaen ole kysymys erilaisista väistämissäännöistä. Pikemminkin keskustellaan siitä, pitääkö STI:n perustamisasiakirjassa tunnustettu apostolinen ja kristikunnan perinteinen virkakanta yleensä millään tavalla näkyä arjen seurakuntatyössä. Vaikuttaako yhdessä aikanaan sovittu linja lainkaan käytännön linjauksiin? Sitooko opetus opettajaa hänen omassa elämässään?

Eskolan mukaan po. perustamisasiakirjan ”teksti oli minimi, jonka kaikki osapuolet saattoivat hyväksyä (s. 2). Mutta ei hän edes itse ole aina toiminut tämän ”minimin” mukaan. Toimittamassaan STI:n juhlakirjassa ”Raamattukeskustelun polttopisteessä – STI 10 vuotta” hän oli omalta puoleltaan hyväksymässä naispappeutta puoltavan puheenvuoron julkaisemista. Onko tämä sitä ”teologisista perusteista” vallitsevaa yksimielisyyttä, joka Eskolan todistuksen mukaan ”onkin välttämätöntä” (s. 2, vrt. Junkkaalan käsitystä edellä, että erillisvihkimyksille ei ole teologisia perusteita)? Tuskin enää edes kaikki STI:n perustajajäsenet allekirjoittaisivat perustamisasiakirjan lausetta, että ”paimenen virka kuuluu miehelle”. Ainakaan käytännössä ei tämän mukaisesti läheskään aina toimita.

Edelleen Eskola huomauttaa, että ”nyt käytävä kiista ei koske juuri lainkaan (!) instituutin käytännön työtä” ja että ”opiskelijamaailmassa väistämissääntöjen pohdinta on teoreettinen aihe” (s. 3). Oman kokemukseni perusteella väistämissääntöjen pohdinta on opiskelijamaailmassa hyvinkin keskeinen ja käytännöllinen aihe. Siitä keskustellaan itse asiassa jopa ennen teologisten opintojen mahdollista aloittamista. Kysellään vakavasti, onko apostolisen ja kristikunnan perinteisen virkakannan edustajilla tulevaisuudessa lainkaan työtä tarjolla Suomen ev. lut. kirkossa.