SANA TULI LIHAKSI
Tom G. A. Hardt, teologian
tohtori (1934-1998), Ruotsi
”Alussa oli Sana, ja Sana oli
Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on
saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä
syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus
loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä;
hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta,
että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli
valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli
tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut
syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa
eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän
antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta,
vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me
katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella
Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:1-14).
”Tulkaa, riemuitkaamme Herrassa
ja julistakaamme läsnäolevaa salaisuutta! Erottava muuri on revitty alas,
välkkyvä miekka väistyy pois ja kerubit lähtevät elämän puun luota. Sillä Isän
olemuksen kuva, iankaikkisuuden Herra, ottaa ihmishahmon. Hän pysyi yhä sinä,
mikä jo oli: iankaikkisena ja muuttumattomana Jumalana, ja mitä Hän ei vielä
ollut, sen Hän omaksui: Hän tuli ihmiseksi ihmisrakkautensa tähden. Hänelle
tahdomme huutaa: Sinä neitsyestä syntynyt, armahda meitä.”
Alkakoon joulupäivän saarnamme,
kuten niin usein menneinä vuosina, tällä kristitystä Idästä peräisin olevalla
hymnillä. Siinä kuvataan joulun ihme hyvin selvästi ja siitä veisataan
mahtavasti. Siinä julistetaan, miten Hän – Eedenin puutarhan Herra – jälleen
avaa paratiisin portit ja miten lain paljas iskevä miekka, itse jumalallinen
viha syntejämme kohtaan, tehdään tehottomaksi ihmiseksi tulleen Jumalan kautta.
Tämä keskittyminen jouluun, Iankaikkisen Jumalan lihaksi tuloon sekä Jeesuksen
ilmestymiseen Pyhän Kolminaisuuden helmasta, ei ole inhimillistä pohdiskelua
eikä teologista viisastelua, vaan nimenomaan Raamatun sanoma joulusta. Se on
jatkoa saarnatekstillemme, joka johdannossaan katsoo jumaluuden sisimpään: ”Alussa
oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa
Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole
syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”
Juuri tämä saarnateksti oli
joulupäivän päämessun alkuperäinen evankeliumiteksti. Se ankkuroi joulun lapsen
kaikkea ylläpitäväksi Sanaksi, joka tuli lihaksi, jumaluuden syvyydessä,
iankaikkisesti korotetussa Luojassa. Halveksitusta, torjutusta ja häväistystä
Jeesuksesta on sanottava: ”Maailma on Hänen kauttaan saanut syntynsä, ja
maailma ei Häntä tuntenut” (tai: ”¼halunnut tietää Hänestä”). Se, minkä kuulimme
sanoissa: ”Sillä Isän olemuksen kuva, iankaikkisuuden Herra, ottaa
ihmishahmon”, on siis raamatullinen totuus eikä mikään pelkkä
varhaiskirkollisen kaunopuheisuuden kukkanen.
Jouluevankeliumi Jeesuksen
syntymästä, seimestä ja paimenista – alunperin joulun keskiyön messun
evankeliumiteksti – ei suinkaan tarjoa meille pehmennettyä, vähemmän opillista,
arkipäiväisempää evankeliumia, ellemme tee sille väkivaltaa ja nykyaikaisten opettajien
tavoin karsi siitä pois enkeleitä ja muuta pahennusta herättävää.
Jouluevankeliumi ei ole mikään suurennos lapsesta ja äitiydestä. Se on sitä
vastoin jouluhymnimme julistusta iankaikkisuuden Herran saapumisesta, aivan
kuten kuulemme enkelin sanoissa: ”¼joka on Kristus, Herra”. Tämä ”Herra” on juuri ”iankaikkisuuden Herra”, se
Herra, joka lähettää ”Herran enkelin” ja antaa ”Herran kirkkauden”
ympäröidä paimenet. Tämä ainoa Herra, enkelien Herra, kirkkauden Herra on Herra
seimessä. Häntä johdantonamme ollut jouluhymni on ylistänyt. Hän on syy, ainoa
syy, joulun riemuun, valoon ja suitsutukseen. Ellei Jeesus ole iankaikkisuuden
Herra, lihaksi tullut Sana, Kristus, tulee joulustamme ihmispalvontaa, kullattu
suurennos meistä itsestämme, saatanallista itsemme etsimistä. Kääntymätön
ihminenhän etsii aina syvimmässä mielessä itseään. Tästä
epäjumalanpalveluksesta Jumala on tullut vapauttamaan meidät. Tästä sanomme:
1. Vain Jumala ihmisenä kykenee kääntämään
tuomiomme elämäksi.
2. Vain Jumala ihmisenä kykenee synnyttämään
meidät uudesti.
3. Vain Jumala ihmisenä kykenee luomaan
todellisen kiitoslaulun.
1. Vain Jumala ihmisenä kykenee kääntämään
tuomiomme elämäksi
Sanasta, joka on tullut lihaksi,
Jumalasta, joka on tullut ihmiseksi, sanotaan saarnatekstissämme: ”Hän oli
täynnä armoa ja totuutta.” Tähän sisältyy se armo, joka lahjoitetaan
meille, se pelastus, joka muuttaa tuomiomme vapaaksi julistamiseksi, elämäksi,
juuri kuten jouluhymnissä riemuittiin: ”¼välkkyvä miekka väistyy pois”. Tämä on sama ihme, josta
enkelit lauloivat Beetlehemissä: ”¼maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan
hänellä on hyvä tahto.” Jumalan viha syntistä kohtaan on vaihtunut ”hyväksi tahdoksi",
pyhäksi aiemmin tuomittujen hyväksymiseksi, jumalattomien vanhurskauttamiseksi.
Tämä suuri pelastuksen ihmeteko virtaa aivan täydellisenä siitä
ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa koskevasta totuudesta, että ”alussa
oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala”. Vain
iankaikkisuuden Herra kykeni lihassaan pelastamaan meidät. Vain ikuisen
jumaluuden loputon voima pystyi täyttämään kaiken syntisten edestä, polkemaan
maahan Jumalan vihan, tekemään tuomitsemisen hyväksi tahdoksi.
2. Vain Jumala ihmisenä kykenee synnyttämään
meidät uudesti
Olemme kuulleet saarnatekstistä,
että ”kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan
lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet
verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta”. Kun neitseestäsyntyneessä vaikuttava pelastuksen
ihme saavuttaa meidät, tapahtuu uusi luominen eli uusi syntymä, jota ei voi
vaikuttaa mikään luotu; se ei tapahdu ”miehen tahdosta”. Vain se
tosiasia , että Marian poika on myös tosi Jumala, tekee mahdolliseksi ymmärtää
tämän kovan puheen: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on
iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 6:54).
Jeesuksen ihmisyys on upotettu jumaluuden kirkkauteen. Siitä hehkuu läpi luova
Sana, ja se kykenee saamaan aikaan uuden luonnon, uuden syntymän ja uuden
luomuksen viimeisenä päivänä.
3. Vain Jumala ihmisenä kykenee luomaan
todellisen kiitoslaulun
Kun joulun ihme kohtaa sydämemme
ja tekee meidät ”jumalallisesta luonnosta osallisiksi” (2. Piet. 1:4),
syntyy kuin väistämättömänä refleksinä kiitoslaulu, joka ylistää sitä, mitä
usko on nähnyt ja vastaanottanut. Usko laulaa aina ylistyslaulussaan: ”Sillä
Isän olemuksen kuva, iankaikkisuuden Herra, ottaa ihmishahmon.” Niin teki
jo vanhatestamentillinenkin usko, kun se ennalta näkevässä varmuudessaan
lauloi: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka
hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä
Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” Tämä Jesajan jouluhymni (Jes.
9:5) puhuu melkein kirjaimellisesti samaa kieltä kuin se hymni, joka oli
johdantona tässä saarnassamme. Uskolle ominaista on ylistää aina ja kaikkialla,
miten ”suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa,
vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain
keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen” (1. Tim 3:16).
Saarna Pyhän Martin kirkossa
Tukholmassa. Käännös: Halvar Sandell.