VIIMEISEN PÄIVÄN ODOTTAMINEN

Odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä. (Tiit. 2:13)

Tässä osoitetaan meille Jumalassa elämisen ja kaikenlaisen muun elämän ero, että itse kukin tuntisi, kuinka lähellä tai kuinka kaukana hän on armorikkaasta elämästä.

Astukoot esiin kaikki ne, jotka elävät mukavasti. Kysykäämme heiltä, miellyttävätkö nämä sanat heitä. Odottavatko he viimeistä päivää? Pitävätkö he sitä vain siedettävänä, vai jopa autuaallisena asiana, jota he mitä hartaimmin ja iloisen turvallisina toivovat? Eikö totta, kaikki ihmiset luonnostaan kauhistuvat sitä päivää, eivätkä päästäisi sitä milloinkaan koittamaan. Mikä on jumalattomampaa kuin Jumalan tahtoa vastaan hangoitteleminen! Mutta eikö juuri näin tee se, joka pakenee päivää jona Jumalan kirkkaus ilmestyy, odottamatta sitä hartaasti sydämestään. Tällainen ihminen ei elä jumalallisesti, vaikkapa herättäisi kuolleita.

Tällaista viimeisen päivän odottamista toivossa ei opeta luonto eikä järki, vaan ilmestyvä Jumalan armo. Tämä armo saa aikaan ensiksi sen, että me hylkäämme maailmalliset himot ja opimme sitten inhoamaan niitä, tahdomme olla niistä erossa ja kyllästymme koko elämäämme. Sen lisäksi se vaikuttaa meissä jumalisen elämänmenon, niin että me täysin luottavaisesti ja iloiten rukoilemme Jumalaa ja toivomme hänen tulemusta

Luther, Mannaa Jumalan lapsille. Pieksämäki 1981, s. 340.