LOGOS – UUSI RUOTSINKIELINEN KRISTILLINEN LEHTI

 

Tervetuloa tutustumaan Logos–lehden ensimmäiseen numeroon!

 

Joku voi kysyä miksi jälleen julkaistaan yksi lehti lisää – niitähän on jo niin monta.

 

Yksi motiivi on, että yhdistyksellä tulee olla tiedotuslehti. Toinen on se, että on lukemattomia kadonneita lampaita, joita tulee etsiä ja johdattaa Herramme ja Vapahtajamme tykö. Haluamme omalla tavallamme olla mukana korjaamassa kypsyvää satoa ja haluamme tehdä sen uskollisina Raamatulle ja luterilaiselle tunnustukselle.

 

Samalla olemme tietoisia siitä, että luterilaisilla kristityillä on monia kysymyksiä, jotka vaativat vastauksia. Kysymykset heräävät tietyssä tilanteessa ja tiettynä aikana. Vaikka aiemmin on kirjoitettu paljon, ei ole varmaa että aiemmat vastaukset ovat oikeita meidän tilanteessamme. On myös hyvä olla tietoinen niistä kokemuksista, joilla uskonveljiä on siunattu naapurimaissamme.

 

Lehtemme ensimmäinen numero on erikoisnumero. Emme edellytä, että lehti on aina 12-sivuinen. Lehden ilmestymistiheys ei ole vielä varma, mutta tavoitteenamme on vähintään neljä numeroa vuodessa. Mikäli Jumala suo meille voimia ja resursseja, ilmestyy se useammin.

 

Lehden ulkoasu ei ole ollut ensisijainen tavoitteemme, vaan haluamme helppolukuisen lehden ja ennen kaikkea lehden, jossa on sisältöä.

 

Tilausmaksua ei ole, ainakaan tässä vaiheessa. Ja mikäli lehti ei saa tarvitsemaansa tukea, ei sitä silloin tarvitakaan.

 

Lehden tärkein tehtävä on välittää Jumalan sanan opetusta painetussa muodossa Internetissä olevan ”Logosmapin” (Logosmappen) rinnalla. Tässä numerossa on lisäksi informaatiota siitä, mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut. Tämä siitä syystä, että olemme parhaillaan valtavan haasteen edessä, jonka taustoja meidän on selvitettävä. Pyydämme tukea, jotta voisimme jatkaa toiminnanjohtajan työsuhdetta, joka nyt aluksi on kolmen kuukauden mittainen.

 

Jatkossa tavoitteena on syventyä myös tiettyihin teemoihin säännöllisemmin ilmestyvän materiaalin ohella. Perustavaa laatua olevaa opetusta tulee olla joka numerossa.

 

Haluamme seurata ja kertoa siitä työstä, jota veljemme ja sisaremme tekevät luterilaisissa seurakunnissa ja järjestöissä muissa Pohjoismaissa. Samoin haluamme seurata suomenkielisten ystäviemme uskontaistelua.

 

Lukijoilla on myös mahdollisuus esittää ajatuksiaan ja kysymyksiä. Se, mitä edustamme ja mitä teemme, tulee voida koetella ja kyseenalaistaakin, tosin edellytämme että tämä tapahtuu Raamatun ja tunnustuksen perustalla.

 

Pohjanmaan Logos-yhdistys on pieni yhdistys. Siitä huolimatta se on lähes kaksivuotisen toimintansa aikana saanut olla monelle siunaukseksi. Webbi-sivusto ”Logosmapissa” on parisataa vierailua viikottain ja "Etsi Raamatusta" (Sök i Folkbibeln) sivustoilla on 300–500 hakua päivittäin.

 

Logosmateriaali lisääntyy koko ajan ja edessämme on uusia suuria mahdollisuuksia, nyt kun aloitamme työn rippikoululaisten opetusmateriaalin parissa – ja jos mahdollista myös raamattukoulun verkossa.

 

Kaikki on Herran kädessä. Voimamme ovat vähäiset, mutta Herra on vahva heikoissa. Rukoilkaamme ettemme korottaisi itseämme, vaan antaisimme kaiken olla armonsa ja siunauksen varassa.

 

Ola Österbacka, Vaasa

 

Suomennos: Jorma Virtanen