”Älä
liiku panettelijana kansasi keskellä!” (3. Moos. 19:16)
Muistamme,
ainakin vanhempi väki, Katekismuksemme, tuon Lutherin ”pikkujättiläisen” .
Pieni kirjanen, mutta täynnä raamatullista elämänviisautta. Siinä on alussa Jumalan
kymmenen käskyä selityksineen. Haluaisin tässä esityksessäni ottaa esille
kahdeksannen käskyn, jolle on alati annettu vakaa arvostus kirkkomme seurakunnissa.
Käsky kuuluu: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Ja Luther kysyy:
”Mitä se on?” Ja vastaus: ”Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin
ettemme valehtele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka pahaan
huutoon saata, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja
selitämme kaikki parhain päin.”
Aiheeni
oli: panettelija. Onko vastenmielisempää rikollisuutta, kuin liikkua täällä ja
panetella ja juoruta siitä kolmannesta, joka ei ole itse kuulemassa. Kauheinta
on, mitä Jumala sanoo: ”Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden”,
Snl. 11:13. Tuo salaisuus on arkaluontoisena uskottu jollekin ”ystävälle”, joka
niin ”hurskaasti” kertoo sen toiselle ”ystävälle”. Ja mikä on seuraus? Herran
sana sanoo sen: ”Panettelu erottaa ystävykset”, Snl. 16:28. Miten on
täällä uskovien kristittyjen keskuudessa? Mielelläni ajattelisin vain
epäuskoisten maailman ihmisten seuraa, joka ilahtuu siitä, kun saa kuulla
makean juorun jostakin poissaolevasta. On tuskallinen totuus, että uskovissakin
on se ”liha”, joka on kyykäärmeen myrkkyä kielenalus täynnä. Oletko ystävä
tehnyt sen surkean virheen, että olet supissut jonkun korvaan, miten ”makean
jutun” sait kuulla siitä ja siitä? Voi,
miksi et antanut sen juorun läheisestäsi olla panettelua, jota ei kukaan saanut
enää kuulla? Maailman lapselle on sula herkkupala jonkun kolmannen lankeemus: ”Panettelijan
puheet ovat kuin herkkupaloja”, Snl. 18:8.
Kuule
siis sinä autuas Jumalan lapsi, joka kipeästi tunnet inhottavan lihasi
houkutukset: sitä pahaa mitä olet muilta kuullut, älä koskaan levitä, ettet
joutuisi perkeleen paulaan ja välittämään ehkä hyvinkin haavoittavia juoruja
todellisesta ystävästäsi.
Kalle
Jokinen, Lohduttakaa, lohduttakaa. Concordia 1999, s. 126.