NAAMAN II

E. A. Lundqvist, rovasti (1856-1920)

”Ja Naaman meni ja ilmoitti sen herrallensa, sanoen: ’Niin ja niin on Israelin maan tyttö puhunut.’”(2. Kun. 5:4)

Nyt oli sana tullut Naamanin luokse. Tämä sana oli Israelista lähtöisin ja sisälsi sen tiedon, että vain yksi henkilö saattoi tehdä hänet terveeksi. Hän ei siis voinut eikä hänen tarvinnut itse itseään terveeksi tehdä! Hänen tarvitsi vain lähteä sen miehen, profeetan, luokse, jonka profeetallinen kyky ja hyväntahtoisuus kävisivät hänen teostaan ilmi! Halpa palvelijatar, lapsi vain, oli tämän tuonut esiin. Syyrian monilla suurilla, oppineilla ja viisailla miehillä, vieläpä kaikilla asukkailla, oli omat ajatuksensa siitä, mitä mahdollisuuksia oli parantua spitaalista. Kun suuri enemmistö oli siitä oman mielipiteensä muodostanut, niin yksinkertaisen ja halvan palvelustytön esittämä neuvo tuntui tuskin lainkaan huomion arvoiselta! Mutta Naaman oli siinä määrin väsynyt viisasten moniin erilaisiin tuloksettomiin ohjeisiin, että hän nyt hädässä oli altis noudattamaan halvan palvelustytön kehotusta. Tämä tapahtui hänen pelastuksekseen.

Oi, jospa mekin tahtoisimme noudattaa sitä sanaa, joka on tullut meidän luoksemme Israelin maalta, sanaa Kristuksesta, ainoasta taivaan ja maan välillä, jolta meidän sielumme terveys ja vanhurskaus on löydettävissä. Meidänkään ei tarvitse itse itseämme vapahtaa, ja onhan se mahdotontakin. Meidän tulee vain mennä Hänen luokseen, jonka olemus, mieliala ja rakkaus ilmenevät siitä, mitä hän teki meidän autuudeksemme. Sana tästä Kristuksesta ja Hänen vanhurskaudestaan on Hänen ulkonaiselta olemukseltaan halvassa ja mitättömässä kirkossaan, kuten sana Jumalan miehestä oli halvan palvelijan sydämessä ja kielellä. Useimmat, milteipä kaikki tämän maailman viisaat, oppineet, suuret ja mahtavat pitävät kirkon totuutta halpana. Mutta täällä maan päällä asia on kerta kaikkiaan niin, että totuus ei suinkaan ole siellä, missä enemmistö sen päättelee olevan, vaan pikemminkin se piilee salassa, ja harvat yleensä siihen pitäytyvät. Sen ympärillä ei seiso ”monta inhimillisesti viisasta”, ei ”monta mahtavaa” eikä ”monta jalosukuista”. ”Vaan mikä on mieletöntä maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään, ja mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on väkevää. Ja mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen joka ei mitään ole, tehdäkseen mitättömäksi sen, joka jotakin on” (1. Kor. 1:27-28). Ja kun nyt tämän maailman viisaus, mahtavuus ja jalosukuisuus on viimein vaihtunut tyhjyyteen, turhuuteen, sekasortoon ja epävarmuuteen, ja tosi hätä tulee, silloin on hyvä tulla mitättömäksi, maailman silmissä mielettömäksi ja turvautua iäiseen totuuden sanaan Kristuksesta. Ja katso, sieltä nyt sielun pelastus löytyykin. Mutta nyt tulee lujasti pitäytyä tähän sanaan, eikä se ole suinkaan helppoa – päinvastoin se on kaikista vaikein taito. Parhaalla tahdollammekaan ei meistä koskaan näytä voivan siinä tulla mestareita. Meidän täytyy koko elinaikamme aina taistella sitä syntistä taipumustamme vastaan, että emme pysy sanassa sellaisenaan ja niin kuin se on kirjoitettuna, vaan niin helposti annamme oman järkemme ja tunteemme houkutella meidät siitä pois. Me olemme näet sellaisia, että ennemmin luotamme omaan itseemme kuin Jumalan sanaan. Mutta päinvastoin kuuluu sana: olkoon jokainen ihminen valehtelija ja Jumala yksin totuudessa pysyvä. Ja oikealle tielle emme tule emmekä oikeaa rauhaa saavuta, ellemme joka hetki pidä itseämme valehtelijoina ja yksin Jumalan sanaa ainoana totuutena. Tämä näyttäytyy selvästi todeksi nytkin, kun Naamanin historiaa edelleen tarkastelemme.

”Syyrian kuningas sanoi: ’Mene sinne ja minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle!’ Ja hän meni ja otti myötänsä kymmenen talenttia hopeaa ja kuusi tuhatta kultapenninkiä ja kymmenen juhlapukua. Ja hän vei kirjeen Israelin kuninkaalle, ja siinä oli näin kirjoitettu: ’Nyt, kun tämä kirje tulee sinulle, katso, minä lähetän palvelijani Naamanin sinun tykösi, että hänet parantaisit spitaalistansa.’ Kun Israelin kuningas oli lukenut kirjeen, repäisi hän vaatteensa ja sanoi: ’Olenko minä Jumala, että minä kuolettaisin ja eläväksi tekisin, koska hän lähettää minun tyköni, että minä puhdistaisin miehen spitaalistansa? Havaitkaat siis ja katsokaat, kuinka hän etsii asiaa minua vastaan!’” (2. Kun. 5:5-7)

Siinä nyt Naaman neuvottomana seisoi niinikään neuvottoman kuninkaan edessä, joka tietenkään ei voinut auttaa. Tosiaankaan tämä ei voinut muuta kuin repäistä vaatteensa! Mahdotonta oli, että ihmiselle annettu mahtikäsky saattoi ottaa pois spitaalia, yhtä vähän kuin ihmiselle annettu laki saattaa synnin tartuntaa ottaa pois. Mutta mitä Naamanilla oli tekemistä Syyrian ja Israelin kuningasten luona? Häntähän neuvottiin lähtemään profeetan luo! Palvelustyttö ei ollut puhunut mitään Israelin kuninkaasta, vaan ainoastaan profeetasta. Eikö ole ihmeellistä, että vaikkakin sana puhuu Kristuksesta ainoana Vapahtajana ja ainoana vanhurskautena, niin tätä sanaa kuitenkaan ei heti totella, vaan ryhdytään johonkin omaan puuhailuun, olipa se minkälaista hyvänsä. Ja seuraus siitä on aina se, että se johtaa pulaan. Kaikki meidän omamme, kaikki meidän vanhurskautemme on kuin ”saastainen vaate”, ja kun sen havaitsemme, niin ei muu auta kuin repäistä epätoivoisena tämä vaate rikki. Tällaista kaikkea kristitty enemmän tai vähemmän saa kokea, ennen kuin hän taipuu pakenemaan Kristuksen luo ja Hänessä omistamaan vanhurskautensa, ikuisesti täydellisen ja lumivalkean puvun, joka on tullut taivaasta. Ja juuri sellaisena neuvottomuuden hetkenä tulee sanoma Jumalan mieheltä Kristukselta kysyen epätoivoiselta syntiseltä: ”Miksi olet repäissyt vaatteesi?” Ja tämä Jumalan lähettämä sanoma kutsuu syntisen muitta mutkitta Hänen luokseen saamaan heti ja yhdellä kertaa osakseen oikean taivaallisen ja iankaikkisen vanhurskauden ja niin kokemaan sen autuuttavaa voimaa, ja syntinen ylistää Jumalaa siitä että Hän kaiken on hyvin tehnyt ja kaiken hyvin järjestää ihmiselle, joka on mitättömyyteen rauennut.

”Kun Jumalan mies Elisa kuuli Israelin kuninkaan repäisseen vaatteensa, lähetti hän kuninkaalle tämän sanan: ’Miksi olet repäissyt vaatteesi? Anna hänen tulla minun tyköni, että hän tietäisi profeetan olevan Israelissa!’ Ja Naaman tuli hevosillansa ja vaunuillansa, ja seisahti Elisan huoneen oven eteen. Ja Elisa lähetti sanansaattajan hänelle sanoen: ’Mene ja pese itsesi seitsemän kertaa Jordanissa ja lihasi tulee entisellensä ja puhtaaksi.’” (2. Kun. 5:8-10)

Tässä totisesti on jotakin, mitä meidän kannattaa ottaa huomioomme. Rakastava ja hyväntahtoinen Jumalan mies, joka myös tietenkin hyvän sydämensä silmillä jo näkee puhtaan ja onnellisen Naamanin edessään, pysyttelee kuitenkin sisällä huoneessaan eikä mene ovesta ulos miehen luo, joka häntä nyt etsii ja on hänen luokseen tullut. Jumalan mies ei mene ulos ollakseen välittömästi Naamanin lähellä ja neuvotellakseen hänen kanssaan. Hän lähettää hänen luokseen vain sananviejän, jolla on sana hänelle sanottavanaan.

Sananviejän sanasta käy ensiksikin ilmi Jumalan miehen voima ja hänen mielialansa Naamania kohtaan. Siitä sanasta selviää, että Jumalan miehellä on Jumalansa voima, että Jumalan miehen rakastavan sydämen sisimmässä on tuo suuri lahja olemassa, nimittäin Naamanille suotu terveys, että hän hyvyydessänsä ja armahtavaisuudessansa ajattelee ja näkee Naamanin täysin puhdistuneena. Sitten tämä sana myös neuvoo Naamania Jordanin vettä käyttämään. Eikä se ollut tällä kertaa tavallista Jordanin vettä, vaan hyvän Jumalan miehen sanaan yhdistettyä vettä, ja se vesi sisälsi nyt myös saman puhdistumisen, joka jo oli Jumalan miehen sydämen ajatuksena ja lahjana. Naamanin täytyi tyytyä tähän määräykseen. Hänen täytyi antaa Jumalan miehen olla paikallansa huoneessaan. Oli vain sana ja vesi. Sanantuojalla, Jumalan miehen ystävällä ja lähettiläällä, ei ole mitään muuta sen suhteen lisättävää tai toimitettavaa. Sana ja vesi saavat riittää. Se on Jumalan, Jumalan miehen ja hänen lähettiläänsä tahto. Naamanin tuli mennä ja pitää mielessään, mitä täten käskettiin ja määrättiin, sekä sitä noudattaa. Jos nyt matkalla tämä sana ja vesi alkaa tuntua hänestä liian halvalta ja mitättömältä, vieläpä aivan mahdottomalta niin paljon vaikuttamaan, niin hänen ei pidä perustaa luulotteluunsa. Sanomme vielä kerran: tämä määräys pelkästä sanasta ja vedestä piti paikkansa. Siihen täytyi Naamanin suostua, vaikka hänen omat ajatuksensa olisivat olleet kuinka korkeat tahansa ja hänen korskeutensa sekä mukanaan tuomat tavaransa kuinka loistavat hyvänsä!

Me olemme, niin kuin jo on osoitettu, ylhäällä taivaassa ikuisesti vanhurskautettuja Kristuksessa, joka ”esiintyy Jumalan kasvojen edessä meidän hyväksemme” (Hebr. 9:24). Hänessä on koko meidän autuutemme. Mutta tämä Kristus on ja pysyy ylhäällä taivaassa. Hän ei tule taivaanvaltakunnan ulkopuolelle luoksemme, kun me kukin kohdaltamme Häntä etsimme ja Hänen luokseen tulemme. Hän ei tule alas taivaastaan, ennen kuin hän kerran suuressa kunniassaan tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Siihen päivään saakka meidän täytyy antaa Hänen olla paikallansa ja tyytyä siihen, mitä Hän täällä maan päällä on määrännyt meidän autuutemme horjumattomaksi varmuudeksi!

Mitä se merkitsee, kysyt ehkä. Tarkoitan sitä, että Kristus ei välittömästi tahdo astua alas taivaastaan ja tulla luoksemme tänne maan päälle meidän kanssamme neuvottelemaan. Hän ei myöskään salli meidän sellaista vaatia, niin kuin Hän ei sitäkään salli, että me tämän elämämme aikana Häntä etsimme kirkkaudesta päästäksemme välittömään yhteyteen Hänen kanssaan. Kristus on meille lähettänyt sanantuojan, joka kaikessa on Hänen ja taivaallisen Isän kanssa yhtä, Pyhän Hengen, joka lähtee Isästä ja Pojasta, ottaa heiltä ja antaa meille. Pyhä Henki on ”sanantuoja”; Hän tuo meille Jumalan sanan.

Tämä sana on meille ensiksikin ilmaissut Jumalan mielialan meitä kohtaan ja kuinka Kristus on Hänen silmiensä eteen asetettu meidän iankaikkiseksi vanhurskaudeksemme. Se on myös esittänyt meille tärkeän ja kallisarvoisen tähän samaan Jumalan sanaan yhdistetyn veden, joka niin ikään sisältää tämän saman Kristuksen iäisen vanhurskauden, joka taivaasta jo aikoja on meille ”tuotu esiin” (Dan. 9:24). Jumalan mies käski sanoa Naamanille: ”mene ja pese itsesi”, ja Kristus sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:18,19). Siten me otamme haltuumme sen puhdistuksen ja vanhurskauden, mikä meillä Kristuksessa on taivaissa, kuten Pietarikin helluntaipäivänä esitti kasteen ”Jeesuksen Kristuksen nimeen syntien anteeksisaamiseksi” (Ap. t. 2:38), jonka kautta meistä tulee niitä, jotka tässä kasteessa ovat ”Kristukseen pukeutuneet” (Gal. 3:27) sekä sen seurakunnan jäseniä, joka siten on puhdistunut ”vesipesossa, sanan kautta” ja on ”kirkastettu” ja jossa ei ole ”tahraa eikä ryppyä eikä mitään sellaista” (Ef. 5:26,27), ja sen vuoksi me aina sanommekin näin: ”Kun Jumalan, meidän Vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmaantui, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen johdosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka hän runsaasti vuodatti meihin Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan” (Tiit. 3:4-7).

”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16). Niin on asianlaita. Siihen kristinuskomme perustuu ja sen vuoksi kirkkomme on oikein vastannut kysymykseen: ”Minkä tähden sinua kristityksi kutsutaan?” näin: ”Sen tähden, että minä olen kastettu nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja olen kasteessa päälleni pukenut Kristuksen, jonka minä uskon ja tunnustan Vapahtajakseni ja autuaaksitekijäkseni” (Svebiliuksen katekismus).

Meidän täytyy tyytyä tähän määräykseen. Meidän täytyy antaa Herramme Kristuksen olla se, mikä Hän taivaassa on. Täällä maan päällä meillä on vain Raamatun sana ja vesi. Näissä ja vain näissä on Pyhä Henki löydettävissä. Näitten ulkopuolella Pyhä Henki ei tahdo eikä voi kanssamme neuvotella. Tosin saattavat Jumalan kirjoitettu sana ja sakramentit maallisen korpivaelluksemme aikana meistä näyttää halvoilta ja mitättömiltä, vieläpä aivan mahdottomilta suojelemaan synniltä, kuolemalta, tuomiolta ja perkeleeltä, mutta ei meidän ole välitettävä ajatuksistamme, tunteistamme ja mielijohteistamme, vaikka ne kuinka lumoavalla ja kiusaavalla tavalla tahtoisivat määrääjän aseman valloittaa. Niin kauan kuin olemme täällä maan päällä, täytyy Jumalan sanan ja sakramenttien kelvata, ja tähän Jumalan järjestykseen täytyy meidän oman ylpeän minämme mukautua, maksoi mitä maksoi. Meidän erinomaisuuteemme, jota olemme taipuvaiset mitä parhaaksi arvioimaan, ei Jumala kiinnitä mitään huomiota.

Työlästä on lihalle ja verelle jäädä koko tämän elämän ajaksi uskomaan vain sanaan ja veteen. Nykyään näyttää tämä taito käyvän yhä harvinaisemmaksi. Muinoin astuivat kristityt areenalle leijonia kohti huutaen: ”Olen kastettu kristitty!” Eikö ole ihmeellistä, että päämme vedellä valeleminen on Jumalan määräämä ja koko maallisen elomme ajaksi pätevä pantti meille annetusta iankaikkisesta armosta, syntien anteeksi antamisesta, vanhurskaudesta, autuudesta, kunniasta ja lapsioikeudesta Hänen luonaan taivaassa, niin luja ja horjumaton, että kaikki helvetin portitkaan eivät sitä kukista. Se on mieletöntä, niin järki aina huutaa. Ja niin Naamaninkin järki huusi.

Nuorison Ystävä 1916, s. 82-85. Kieliasua muokattu.