Hannu Lehtonen, pastori, Soini
Naispappeuden vastustajien määrätietoinen syrjintä on
johtamassa naapurimaassamme Ruotsissa siihen, että tunnustuksellista vaihtoehtoa
etsivät piirit aikovat ryhtyä rohkeasti toimiin toteuttaakseen
pappisvihkimyksiä itse. Tarkoituksena on perustaa ns. lähetysprovinssi
(missionsprovins) omine piispoineen. Tätä varten on kyseisistä piireistä koottu
työryhmä, joka on käynyt läpi asiaan liittyviä kysymyksiä ja laatinut
toimintasuunnitelman. Seuraava esitys sisältää poimintoja työryhmän laatimasta
paperista, johon toimituksella on ollut mahdollisuus tutustua.
TAUSTAA
Työryhmä näkee ajankohtaisen taustana tällaisen
lähetysprovinssin tarpeelle useita asioita: Sisälähetyksen tarve on suuri.
Uskovat kokevat lisääntyvässä määrin kodittomuutta omassa kirkossaan. Kirkon
politisoituminen on vain kasvanut. Hengellinen johtajuus on heikkoa. Myös
tunnustusliikkeeltä puuttuu kokoava ja vakiintunut johto kansallisella tasolla.
Tunnustukselle uskollisia pastoreita ja muita kirkon työntekijöitä uhkaa
täydellinen syrjäyttäminen. Ns. jumalanpalvelusyhteisöjä on syntynyt
lisääntyvässä määrin. Yhä useampia pastoreita on vihitty Ruotsin kirkon virallisen
järjestyksen ulkopuolella. On tarve järjestää jumalanpalvelusyhteisöt ja
pastorit verkostoon, joka kokoaa ne yhteen paikalliseen ja kansalliseen
yhteyteen, jota kutsutaan lähetysprovinssiksi. Jumalan seurakunnalla on
yhteinen vastuu siitä, että Jumalan kutsumat miehet vihitään papinvirkaan.
HISTORIALLISTA TAUSTAA
Yhteiskunta on kuluneen vuosisadan aikana asteittain
epäkristillistynyt ja kirkko on köyhtynyt hengellisesti. Vuonna 1958
kirkolliskokous päätti avata pappisviran naisille. Tätä seurannut kiista on
kiista Jumalan sanan paikasta kirkossa. Kiista virkakysymyksestä koskee sitä,
perustuuko kristinusko Jumalan antamaan ilmoitukseen vai kokoelmaan
ihmisajatuksia, joita voidaan muotoilla uudelleen kunakin aikana oman mielen ja
tarpeen mukaan.
Vuonna 1982 poistettiin ns. omantunnon klausuuli, joka
antoi suojan naispappeuden vastustajille kirkossa. Tämä aiheutti tarpeen
rinnakkaisesta kirkollisesta rakenteesta Ruotsin kirkossa. Ruotsin kirkon vapaa
synodi 1982 oli ensimmäinen yritys rakentaa kokoava organisaatio. Se ei
kuitenkaan päässyt tähän tavoitteeseensa.
Vuonna 1993 kirkossa tehtiin päätös, jonka mukaan
naispappeuden vastustajia ei enää vihitä pappisvirkaan. Tämä vaikutti toisaalta
sen, että jotkut teologian opiskelijoista lopettivat opintonsa. Toisaalta mm.
vuonna 1995 Kyrkliga Förbundetin toimesta aloitettu varautuminen naispappeutta
vastustavien pappiskandidaattien tulevaa palkkaamista varten ja vuonna 1997
perustettu Ruotsin kirkon vapaa konsistori (Kyrklig Samling) ovat olleet tueksi
ja rohkaisuksi monille.
SELVITYKSIÄ
Suunnitellun lähetysprovinssin on tarkoitus koota
yhteen kristittyjen ryhmiä erilaisista kirkollista taustoista. Tarkoituksena on
antaa ilmaus näiden eri ryhmien välisestä yhteydestä, mutta samalla taata
näiden ryhmien itsenäisyys.
KUKA VIHKII?
Työryhmän piirissä ollaan tietoisia siitä, että
tunnustuskirjojen mukaan ei ole ehdottoman välttämätöntä, että piispa toimittaa
pappisvihkimyksen. Kuitenkin piispan toimittama pappisvihkimys on aina ollut se
käytäntö, jota mm. Ruotsin kirkossa on noudatettu.
Työryhmä näkee ensisijaisena suunnitelmana sen, että
ensin vihitään piispoja, jotka sitten vihkivät pappeja.
TOIMINTASUUNNITELMA
Tarkoituksena on vihkiä vuonna 2003 3-4 piispaa yhdellä
kertaa. Vihkiminen tapahtuisi ehkä Baltiassa. Vihityt piispat kokoavat yhteen
tunnustusliikkeen. Kirkkohallitukseen vedotaan, jotta se vaikuttaisi
kirkolliskokoukseen viran pätevyysvaatimusten muuttamiseksi, ts. että
naispappeuden vastustajien vihkimiskielto purettaisiin. Jos tähän tulee
kielteinen vastaus tai ei mitään vastausta, ensimmäinen pappisvihkimys
toteutetaan vielä vuonna 2003