LUKIJOILTA:

OVATKO PIISPAT VIRKAKELPOISIA?

Naispappeus hyväksyttiin Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vuonna 1986 noin 30-vuotisen kädenväännön jälkeen. Sen jälkeen ovat tulleet toimeenpano-ongelmat, jotka ovat viime vuosina tiivistyneet piispan ja kirkkoherran virkojen ympärille. Solmut on vedetty tiukalle, kun virkakelpoisuutta/sopivuutta on mitattu naispappeudella.

Ongelmanasettelu pohjautuu vastakkaisiin raamattukäsityksiin. Kun vanhan virkakäsityksen kannalla olevat papit joutuvat toteamaan soveltumattomuutensa kirkkoherran virkaan, voidaan vastavuoroisesti kysyä, kuinka ne piispat, jotka vihkivät naisia papeiksi, voivat elää sovussa papinvalansa kanssa. Mistä määräytyy heidän virkakelpoisuutensa?

Uskonpuhdistaja Martti Lutherin virkakäsitys perustuu kristittyjen hengelliseen pappeuteen ja on paljolti yhteneväinen varhaiskirkon kanssa (ennen paaviutta). Valtuudet tulevat viime kädessä seurakunnalta. Itse virkaan vihkimistä, jota nykyään katolisuutta seuraten korostetaan, ei luterilaisuudessa ole pidetty välttämättömänä. Oleellista on seurakunnalta saatu valtuutus*.

Lutherin kanta naisen toimimiseen saarnavirassa oli Raamattuun perustuen kielteinen. Kuitenkin hän mainitsi poikkeuksena naisluostarin, jossa nainen voi toimia saarnaajana rikkomatta apostolin määräyksiä.

Luterilainen seurakunta voi toimia hengellisiin valtuuksiin nähden ilman tuomiokapitulilaitosta ja yleensäkin ilman kirkollista keskushallintoa. Mitä tulee hierarkiaan, kysymys on papillisesta nimityksestä huolimatta inhimillisestä hallintomallista. Esimerkiksi Suomen ev. lut. kirkon arkkipiispuus on venäläisen keisarivallan aikaansaannos (v. 1817).

Kun toisaalta tasa-arvolla ryhdyttiin elämöimään, on sen suojassa odotettavissa muutosta hierarkiassa joko hajaannuttamisen tai keskittämisen suuntaan. Molemmat voivat toimia samanaikaisestikin.

Kun naispappeuspäätöksen läpiviemistä varten huudettiin aikanaan avuksi poliittisia voimia, merkitsi se vastineeksi valtiokirkkoluonteen voimistumista, toisin sanoen kirkon politisoitumista. Kun tänä päivänä huudetaan avuksi piispoja, saattaa tuloksena olla vallan siirtäminen seurakunnista tuomiokapituleille nimenomaan virkojen täyttämisessä.

Oikeusvaltiolle ominainen tasapuolisuus virkojen täyttämisessä ei enää toteudu, kun erilaiset sopivuudet ja tarkoituksenmukaisuudet asetetaan etusijalle. Diktatuuriin pyrkivät hallitsijat ovat kaikkina aikoina pyrkineet omantunnon herroiksi.

Tasa-arvo jää naistenkin osalta lyhytaikaiseksi ilon aiheeksi, sillä heidänkin on alistuttava hierarkiseen komentoon, joka voi heittää naamionsa pois. Muutoksia voidaan tietenkin tutkia ottamalla selvää, mistä komentosanat tulevat.

Periaatteessa muutokset valtiokirkkojärjestyksen vallitessa ovat rinnakkaisia ja samanaikaisia yhteiskunnassa ja kirkossa, jota yhä selvemmin tarkastellaan yhteiskunnallisena instituutiona.

Matti Roininen

Lehtori, Nastola

[*Toimituksen kommentti: Luther ja luterilaisuus ei ole pitänyt virkaanvihkimistä eli ordinaatiota ehdottoman välttämättömänä, mutta on muutoin antanut sille suuren arvon.]