PÄÄKIRJOITUS * HANNU LEHTONEN

         

Lutherin selitys toiseen uskonkappaleeseen Vähässä katekismuksessa on lohduttanut lukemattomia ihmisiä. Siitä on kirkastunut monelle autuuden asia. Tuo selitys jakautuu itsestään neljään osaan.

 

Kuka lunasti?

 

Meidän lunastajamme on Jeesus Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen. Tämä on perustavan tärkeää. Jos Kristus olisi ollut pelkkä ihminen, vaikka synnitönkin, ei hän olisi voinut lunastusta suorittaa, sillä “kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa” (Ps. 49:8). Kristus on “syntynyt neitsyt Mariasta”. Kristuksen neitseestäsyntymisen kieltäminen johtaa myös lunastuksen kieltämiseen.

 

Kenet lunasti?

 

Kristus on lunastanut minut “tuomitun ja kadotetun syntisen”. Me olemme omassa varassamme auttamatta hukassa. Emme ole vain tehneet joitain syntejä, vaan olemme perinpohjin synnin turmelemat. Apostoli Paavali sanoo: “Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Tällaisia me kaikki olemme, mutta tällaiset juuri Jeesus tuli lunastamaan.

 

Millä lunasti?

 

Kristus lunasti minut “pyhällä, kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään”. Kristillinen usko keskittyy Golgatalle, Kristuksen ristille. Risti on kristinuskon tunnusmerkki. Jeesuksen silmien edessä oli Golgata alusta pitäen. Hän tiesi, että hänen täytyi kuolla lunastaakseen ihmiset synnistä, kuolemasta ja paholaisen vallasta. Kristuksen veren kautta on meillä vapaa pääsy kaikkeinpyhimpään eli taivaaseen (Hebr. 10:19).  

 

Mitä varten lunasti?

 

Kristus lunasti minut, että olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa. Kristus tuli lunastamaan meidät taivasta varten. Hän kieltäytyi aina päättäväisesti kaikista yrityksistä tehdä hänestä maallinen Messias, joka olisi antanut ihmisille loistavan maallisen tulevaisuuden. Jeesus tuli tekemään tyhjäksi sen pahan, minkä syntiinlankeemus sai aikaan. Kristitty elää armosta ja palvelee Kristusta uskossa, luottaen ja turvautuen siihen lunastukseen, jonka Kristus sai aikaan.