Mk. 3:31-35
Tässä evankeliumitekstissä on kysymys siitä, ketkä
Jeesuksen omien sanojen mukaan ovat Hänen veljiään, äitinsä tai sisariaan.
Evankeliumin edellä on kerrottu Jeesuksen puheesta juutalaisille, joka oli
herättänyt hämmennystä. Ehkä sen takia omaiset olivat tulleet puhuttelemaan
Häntä, mutta eivät voineet tulla lähelle, kun paikalla oli paljon ihmisiä ja
siksi he lähettivät sanan, että olivat tulleet paikalle. Jeesuksen vastaus
kuulostaa meidän korvissamme tylyltä, aivan kuin Hän ei tahtoisi heitä tavata
ja pitää ympärillään olevia ihmisiä ennemmin omaisinaan. Mutta pitää huomata
se, mitä Jeesus oikeastaan sanoo ja mihin se perustuu ennen kuin aletaan tehdä
vääriä johtopäätöksiä.
Jeesuksen äiti ja veljet on myöhemmin mainittu
alkuseurakunnassa merkittävinä jäseninä ja sen johtohahmoina Pietarin,
Johanneksen ja Paavalin rinnalla. Apostolien teoissa puhutaan Herran veljestä
nimeltä Jaakob. Jumalan valtakunnan työssä ei mikään inhimillinen saisi olla
esteenä evankeliumille, ei edes sukulaisuus tai muu vastaava. Kun Jeesus
viittaa ympärillään istuviin ihmisiin sanoen heitä veljikseen ja sisarikseen
sekä äidikseen, Hän tahtoo sanoa, että jokainen ihminen, joka ottaa
evankeliumin vastaan ja uskoo siihen, tulee silloin Hänen veljekseen ja
sisarekseen. Näin se onkin sillä me olemme tottuneet puhumaan kristityistä,
jotka uskovat Jeesukseen, että he ovat Jumalan lapsia ja tämä Jumalan lapseksi
tuleminen tapahtuu jo pyhässä kasteessa. Kun puhutaan perheestä keskeisenä
paikkana lasten ja nuorten kasvun kannalta, niin tämä ajatus tulisi soveltaa
myös kristilliseen seurakuntaan sen jokaisen jäsenen kasvupaikkana, jossa
kristillinen usko ja elämä saisi syntyä, kasvaa ja säilyä Jumalan sanan
voimasta. Siksi on oleellista huomata nämä Jeesuksen sanat: “Sillä joka
tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”
On siis kysymys Jumalan tahdon tuntemisesta ja sen
tekemisestä. Tähän Jumalan tahdon tuntemiseen meitä tahdotaan näin johdattaa.
Jos Jumalan tahtoa ei tunneta tai se unohdetaan, niin silloin sen tilalle tulee
jotain muuta, useimmiten sellaista, mikä ei ole Raamatun ja Kirkon tunnustuksen
ja opetuksen mukaista. Tämä ei ole vain yksittäisen ihmisen vaara, vaan siitä
voi tulla seurakunnan tai koko kirkon yhteinen ongelma ja väärän suunnan valitseminen.
Sen tähden on aina syytä pysähtyä tutkimaan ja kysymään sitä, mikä on Jumalan
tahto meihin ihmisiin nähden ja kuinka se saisi myös toteutua meidän
elämässämme. Jumalan tahto on ilmoitettuna Pyhässä Raamatussa, sen
profeetallisissa ja apostolisissa kirjoituksissa. Erityisellä tavalla Jumalan
tahdon ilmaisee Hänen lakinsa, jonka Hän on ilmaissut 10 käskyn laissa koko
ihmiskunnalle kansansa Israelin välityksellä. Tästä laista on sanottu, että
joka sitä noudattaa, saa elää. Kuitenkaan se ei ole ollut ihmisille
mahdollista, minkä tiedämme ja tunnemme jo Israelin kansan vaiheista ja myös
omasta elämästämme. Siksi laki yhdeltä osaltaan onkin osoittamassa sen, mikä on
syntiä eli Jumalan tahdon vastaista. Lain kuuliaisuuden tiellä ei kukaan
saavuta pelastusta ja syntien anteeksiantamusta, vaikka hurskaat juutalaiset
niin ajattelivatkin. Tämän Jeesus osoitti opettaessaan Vuorisaarnassa, mitä
laki todella vaatii. Lain vaatimusta ei kukaan kykene täysin täyttämään ja sen
tähden sen noudattamisella ei voi saada pelastusta. Yksin Jeesus on omalla
elämällään toteuttanut ja täyttänyt Jumalan lain vaatimukset ja se luetaan
niiden hyväksi, jotka uskovat Häneen. Siksi Jeesuksen sanat ristillä: “Se on
täytetty” merkitsivät myös tätä puolta Hänen vapahtajantyössään.
Jumalan tahdon tekeminen ja sen kysyminen vie meidät
katsomaan tätä kysymystä syvemmältä kuin tekojen tasolta tai ihmisen
uskonnollisten pyrkimysten pohjalta. Johanneksen evankeliumissa on kuvattu
Jeesuksen ja juutalaisten välinen keskustelu, jossa nämä kysyivät: “Mitä
meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?” ja tähän
kysymykseen Jeesus vastasi: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen,
jonka Jumala on lähettänyt” (Joh. 6:28-29). Jumalan tahdon tekeminen saa
tapahtua siis silloin, kun uskomme Jeesukseen ja juuri tässä on kristillisen
uskomme ydin ja myös elämän perusta. Tältä pohjalta tulisi kaiken lähteä niin
seurakunnissa ja koko Kirkossa kuin myös yksittäisten kristittyjen elämässä.
Muunlainen perusta on hiekalle rakentamista. Jumalan sana, evankeliumi
Kristuksesta, tähtää uskon syntymiseen ja siihen, että se voisi meissä kasvaa
ja säilyä. Siksi Kirkon ja seurakunnan tulisi olla se paikka, Jumalan perhe,
jossa tämä usko voisi syntyä Pyhän Hengen työn vaikutuksesta sanan ja
sakramenttien kautta. Yhteys Jumalaan on mahdollista vain sen tähden, että Hän
on antanut oman Poikansa maailman Vapahtajaksi ja syntiemme sovittajaksi. Tässä
Jeesuksen työssä ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta meillä on syntien
anteeksiantamus, elämä ja autuus.
Täällä maailmassa Jumalan ilmoitukseen suhtaudutaan
kahtalaisesti: joko siihen uskotaan tai ei uskota. Muuta vaihtoehtoa ei ole,
vaikka usein ajatellaan, että suhtautuminen uskon kysymyksiin voisi olla
neutraalin puolueeton tai välinpitämättömyys. Itse asiassa sellainen
asennoituminen vie jo epäuskon tielle. Jumalan lapsena ei voi elää, jos ei usko
Häneen ja turvaudu Hänen armoonsa, jonka Jeesus on tuonut julki tässä
maailmassa ja ajassa. Kun Raamatussa puhutaan Jumalan tahdon tekemisestä, on
aina ensi sijassa kysymys uskosta ja uskonsuhteesta Jumalaan ja Hänen sanaansa.
Jumalan tahdosta puhuttaessa ei voida sivuuttaa Raamattua, Jumalan sanaa, sillä
juuri siinä meillä on ilmoitettuna Jumalan tahto. Sitä ei voi löytää mistään
inhimillisistä yleisistä periaatteista, vaikka sellaista opetusta esiintyy jopa
kirkon omassa yhteydessä. Jo kirkon tunnustuksen mukaan yksin Jumalan sana on
ainoa auktoriteetti, jonka mukaan kaikki oppi ja elämä tulee kirkossa tutkia ja
arvioida. Tämä on ollut Martti Lutherin ja luterilaisen uskonpuhdistuksen
perintö, johon olemme kirkossamme vanhastaan tahtoneet pitäytyä ja siihen
liittyy myös keskeisesti se, mitä opetetaan pelastuksesta ja syntien
anteeksiantamisesta eli vanhurskauttamisesta, jonka perustana on yksin
Jeesuksen vapahtajantyö ja ansio Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa
kautta. Tähän Vapahtajan ansioon ja sovitustyöhön meidän tulee turvautua ja
uskoa, sillä vain sen varassa me olemme voimme ja saamme olla Jumalan lapsia ja
elää Hänen yhteydessään. Tässä Jumalan perheväen yhteydessä eläessä saamme
sitten elämäämme ne eväät ja mahdollisuudet, joiden avulla voimme olla
antamassa uskontodistuksemme ja myös palvella lähimmäisiämme niillä lahjoilla,
joita itse kullakin on. Silloin myös olemme kristittyinä Jeesuksen veljiä ja
sisaria, jotka Hän on kutsunut elämään Jumalan omina noudattamaan Hänen
tahtoaan. Aamen.
Saarna Mellilän kirkossa 21.10.2001. Lyhennelmä.
Otsikointi toimituksen.