BIOTEKNIIKAN OIKEA JA VÄÄRÄ

Mistä löytyy eettisiä suuntaviivoja relativistisesti ajattelevalle yhteiskunnalle?

Paavi tuomitsi syksyllä alle neljäntoista päivän ikäisten ihmisalkioiden (kantasolujen) käytön tieteellisessä tutkimuksessa. Helsingin Sanomien toimittaja Timo Paukku ivasi voimakkain sanakääntein paavin taantumuksellisuutta verraten alkiota tökötiksi, avaruusromuksi tai vadelmaryppääksi. Saako kantasoluja käyttää tutkimuksissa vai ei? Kumpi on oikeassa? Useimpien mielestä luultavasti toimittaja Paukku - mutta minkä vuoksi? On tärkeä ymmärtää, millä perusteella meillä on oikeus tuomita oikean ja väärän välillä.

Quattro Stagioni

Yhteiskuntamme ei enää oleta, että on olemassa absoluuttisia mittareita oikealle ja väärälle. Tuomioita oikeasta ja väärästä tehdään hyvin monin eri perustein. Yhteiskuntamme eettinen “tunto” on kuin “pizza quattro stagioni”:

* 1/4 eudaimonismia (=kaikki, mikä lisää nautintoa ja mielihyvää)

* 1/4 hedonismia (=kaikki, mikä antaa onnen tunteita)

* 1/4 utilitarismia (=kaikki, mikä on hyödyllistä tietylle ryhmälle)

* 1/4 tiede- ja yhteiskuntaguruismia (=kaikki, mitä tiedemiehet, massamediat tai julkisuuden henkilöt sanovat).

Arjessa käytetään eri yhteyksissä hyvinkin monia ja ristiriitaisia totuuskriteereitä. Eettisten arvioiden kannalta on hankalaa, että nämä kriteerit muuttuvat hyvinkin nopeasti. Jokin aika sitten yksilön intimiteettisuoja oli koskematon arvo, nyt pohditaan voiko islantilaisten geenitiedot myydä yksityiselle yritykselle. Demokratiaa pidetään lähes absoluuttisena arvona, mutta Saksan korkein oikeus joutui äskettäin pilkan kohteeksi tehtyään demokraattisen enemmistöpäätöksen. Presidentti Bushin mielipiteitä pilkataan, vaikka ne usein edustavat suuren enemmistön kantaa, ja tiedotusvälineet pyrkivät avoimesti manipuloimaan tiedottamisen asemesta. Kaikkien ihmisten samanarvoisuus voi tänään näyttää absoluuttiselta ja koskemattomalta arvolta - huomenna voidaan jo ajatella toisin.

Kompassissa, jonka pitäisi auttaa meitä suunnistamaan oikein, on monta eri suuntiin osoittavaa neulaa ja muuttuva asteikko. Tämä tekee todellisen suunnistamisen mahdottomaksi. Eettisestä keskustelusta onkin tullut erilaisten mielipiteiden esittelyä, jossa kukaan ei edes odota lopullisten vastausten löytymistä.

On periaatteessa mahdotonta antaa mitään konkreettisia eettisiä normeja sellaiselle yhteiskunnalle, jonka perusvakaumus on yleinen normittomuus. Odotushorisontti sallii vain relativistisia ja hetkellisiä “quattro stagioni” -ohjeita. Seuraavat esimerkit valaisevat asiaa:

* Kannibalistisessa yhteiskunnassa minua pidettäisiin idioottina, jos sanoisin: “Älä tapa”. Heidän odotushorisonttinsa pitäisi tällaista moraalista väitettä mahdottomana.

* Kolmannessa valtakunnassa olisi perushorisontti estänyt minua sanomasta: “Juutalaiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin ja siksi heille kuuluvat samat oikeudet”.

Mikä on minulle tässä kirjoituksessa sallittua ja minkä lukijoiden relativistinen perushorisontti minulta kieltää? Pidetäänkö minua keskiaikaisena, jos sanon: “Ihmisalkio on samanlainen ihminen kuin kaikki muutkin ja siksi sille kuuluvat ihmisoikeudet”? Kaikkihan me olimme kerran hedelmöitettyjä munasoluja.

Suhteelliset mittarit

Relativistiset näennäismittarit paljastuvat, kun kysyn, mitä lukija odottaa biotekniikan oikeaa ja väärää koskevalta kirjoitukselta. Joku saattaa ajatella, että kuulisi mielellään mitä “etuja ja haittoja”, mitä hyötyä ja mitä mahdollisia vahinkoja biotekniikasta on odotettavissa. On kyseessä utilitaristinen mittari. Toinen ajattelee: “Odotan saavani tietää, miten biotekniikka auttaa nostamaan ja ylläpitämään länsimaista elintasoa” (eudaimonismi). Toinen pohtii, mitä johtavat tiedemiehet ja älyköt pitävät oikeana (guruismi). Ilman absoluuttisia mittareita voi kysymykseen “biotekniikan oikeasta ja väärästä” antaa vain muotia ja trendiä kuvaavia vastauksia.

Kolmannessa valtakunnassa oli tiedemiehiä, jotka tekivät ihmisillä hirvittäviä kokeita. He perustelivat niitä ihmiskunnan tai tiettyjen ihmisryhmien edulla. Vankeja esimerkiksi jäähdytettiin lähelle kuolemaa ja sitten heidät lämmitettiin takaisin normaaliin lämpötilaan. Näitä kokeita perusteltiin sillä, että kylmään veteen joutuneita lentäjiä pystyttäisiin paremmin elvyttämään. Tunnetuin tällaisten kokeiden tekijä lienee keskitysleirilääkäri Josef Mengele. Kuuluisa sveitsiläinen kirjailija Dürrenmatt hyökkää kirjassaan “Epäilys” porvarillista “quattro-stagioni-etiikkaa” vastaan käyttämällä Mengelen kaltaista lääkäriä romaaninsa päähenkilönä.

Dürrenmattin kirjassa poliisi pääsee Mengelen kaltaisen entisen keskitysleirilääkärin jäljille. Tämä porvarillisen oikeuslaitoksen edustaja joutuu kuitenkin itse lääkärin valtaan. Eräässä kirjan kohtauksessa poliisi makaa sidottuna leikkauspöydällä odottaen ilman nukutusta tapahtuvaa leikkausta. Lääkäri lupaa hänelle vapauden, jos poliisi pystyy mainitsemaan “paremman mittarin” oikeudenmukaisuudelle, “paremman uskon” johonkin arvokkaaseen kuin mitä lääkärillä on. “Quattro-stagioni-oikeudenmukaisuuden” edustajalla ei ole mitään vastausta. Hän ei pysty sanomaan, miksi lääkäri tekisi väärin, jos leikkaisi hänet ilman nukutusta.

Arvojen muutosnopeus

Kun perusteet ovat suhteellisia, on myös oikea ja väärä tuomittu muuttumaan. Miten tällaisessa tilanteessa kukaan voisi sanoa mitään merkittävää “biotekniikan oikeasta ja väärästä”? Väite saattaa tuntua liioittelevalta, mutta ei tarvitse katsoa kuin omaa lähihistoriaamme vakuuttuakseen arvojen muutosnopeudesta. Kun olin nuori, avioliiton rikkominen, abortti ja homoseksualismi olivat rikoksia. Nyt ne ovat lähes kaikkien hyväksymää käytäntöä. Eutanasia on Suomessa vielä kielletty, mutta Hollannissa jo laillistettua ja aktiiviset tahot ajavat sitä meillekin. Kantasolujen käyttö tuomittiin aluksi jyrkästi, mutta nyt se on hyväksyttyä Englannissa ja pian muuallakin. Dolly-lampaan kloonauksen jälkeen ihmisen kloonaus tuomittiin välittömästi. Viime syksynä julkaistu artikkeli ennusti yhteiskunnan asenteiden muuttuvan 10-20 vuodessa niin paljon, että ihmiskloonauksesta tulee todellisuutta. Nyt sen ennustetaan tapahtuvan aivan lähitulevaisuudessa.

Filosofi Peter Singerin mielestä terve sika on korkeammalla tasolla kuin vastasyntynyt henkisesti vammainen ihminen. Sellainen lapsi pitäisi siis voida tappaa syntymän jälkeen. Filosofi Schlotterdijk Saksassa edustaa samaa kantaa. Kuulostaa shokeeraavalta, mutta on huomenna ehkä tavallista! Jo vuonna 1992 annettiin Hollannissa noin 300 vammaisen vastasyntyneen kuolla ja osa heistä surmattiin tietoisesti. Pentti Linkolan ja professori Esko Länsimiehen ajattelun mukaan siat ovat jopa kaikkia ihmisiä arvokkaampia.

Koska yhteiskuntamme eettiset perusteet ovat suhteellisia, minun olisi oikeastaan käsiteltävä teemaa “Suomen biotekniikan oikea ja väärä seuraavien viiden vuoden aikana”. Tämän jälkeen perusteet oikealle ja väärälle ovat varmasti toiset. “Quattro-stagioni-etiikka” näyttää erilaiselta viiden vuoden kuluttua, koska yhteiskunnan ilmapiiri muuttuu varmasti.

Modernin tieteen luonne

Yhteiskuntamme eettisen ajattelun relativismiin on oleellisesti vaikuttanut modernin tieteen luonne ja tieteen asema ainoana vakavasti otettavana totuuden puolustajana. Moderni tiede on kuitenkin tietynlaista tiedettä. Tiede syntyi ympäristössä, jossa luontoa ei enää pidetty jumalana tai pelottavana.¹ Sen oli luonut mielekäs Jumala. Sitä voitiin tutkia ja sitä tuli tutkia. Isaac Newton, Francis Bacon, Michael Faraday, lordi Kelvin ja James Maxwell ovat modernin tieteen isähahmoja. Heille tiede oli luonnollinen osa suurta Jumalan luomaa kokonaisuutta. Siksi tutkimustulosten ja tiedon rajallisuus, arvot ja tarkoitus, oikeudenmukaisuus ja vastuu olivat heille itsestään selviä asioita. Moderni tiede on luonteeltaan naturalistista ja materialistista. Tällaisen tiedekäsityksen mukaan absoluuttiset mittarit ovat jo periaatteessa kiellettyjä.

Filosofi Richard Rortyn² mukaan “ajatus siitä, että yksi eliölaji on - päinvastoin kuin kaikki muu - suuntautunut oman lisääntyvän hyvinvointinsa lisäksi kohti Totuutta, on yhtä epädarwinistinen kuin ajatus siitä, että jokaisella ihmisellä on sisäänrakennettu moraalinen kompassi - omatunto, joka on vapaa sekä yhteiskunnan historiasta että yksilöllisestä onnesta.” Rorty on täysin oikeassa. Käsitys totuudesta on hävinnyt kristillisen konsensuksen häviämisen myötä. Totuus (isolla T:llä) on totuutta sellaisena kuin Jumala sen tuntee. Kun Jumala ei enää ole kuvassa mukana, ei voi olla olemassa Totuutta; on vain ihmisten erilaisia mielipiteitä. Rorty on kuitenkin niitä harvoja, jotka näkevät syntyneen ongelman luonteen kirkkaasti, kuten seuraava lainaus osoittaa:

“Toisaalta filosofit haluavat jotakin, mihin voi luottaa, jotakin mikä ei ole sattuman armoilla. Toisaalta he pyrkivät löytämään keinoja järkevyyden säilyttämiseen pitäessään kiinni uskostaan darwinismiin. He ymmärtävät, että meidän lajimme ominaisuuksineen ja nykyisine tiede- ja moraalikielineen on yhtä paljon sattuman tuotetta kuin mannerlaatat ja mutatoituneet virukset. He yrittävät perustella, miksi sosiaalidemokraatit ovat natseja parempia, moderni lääketiede parempi kuin voodoo ja Galileo parempi kuin inkvisitio, vaikka ei ole olemassa mitään neutraalia, kulttuurirajat ylittävää epähistoriallista kriteeriä näiden arvostusten luokitteluun.”

Harvardin professorin Richard Lewontinin³mukaan “tiede on a priori sitoutunut materialismiin ... ja tämä sitoutuminen on absoluuttista”. Ei ihme, että 16-vuotias Kirkkonummen lukion oppilas kirjoittaa aineessaan: “Luin tiedekirjoja ja -lehtiä ja muodostin itselleni absoluuttisen maailmankuvan. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää, ei Jumalaa ja henkeä. Puhtaasti järjellä ajateltuna elämällä ei ole mitään merkitystä - on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden kuluttua”. Tieteen filosofi Michael Ruse ja sosiobiologi Edward Wilson⁴ sanoivat täsmälleen saman asian: “Etiikka on illuusiota, jonka geenimme aiheuttavat”. New Scientist -lehdessä oli vuonna 1998 kirjoitussarja, jossa katolisen kirkon seitsemää kuolemansyntiä pidettiin luonnollisina evoluution tuotteina. Kateus on esimerkiksi väistämätöntä, koska se on hyväksi geeneillemme. Viime vuoden kohukirja⁵ piti raiskaustakin luonnollisena evoluution tuottamana tapahtumana. Onko hyveiden opettaminen lapsille pohjimmiltaan luonnottomuuksien opettamista? Naturalismista on tullut niin luonnollinen osa tieteellistä ajattelua, että sen uskonnollista luonnetta harvoin edes tiedostetaan.

Modernin tieteen profeetat ovat varmoja vain yhdestä asiasta: “Etiikan perusta ei ole Jumalassa”,⁴ “suurin tieteellinen saavutus tuhannen viime vuoden aikana on ihmisen vapauttaminen yliluonnollisen vallasta”⁶ tai “olemme eloonjäämiskoneita - robottiajoneuvoja, sokeasti ohjelmoituja säilyttämään geeneiksi kutsutut itsekkäät molekyylit”.⁷ Luonnontiede on tällä tavoin astunut omien rajojensa ulkopuolelle ja siirtynyt julistamaan naturalistista uskoa, kuten Philip Johnson⁸ kirjoittaa paljon huomiota saaneessa kirjassaan.

Muutoksen tuulia

Joukko merkittäviä ajattelijoita on aivan viime vuosina noussut haastamaan modernin tieteen naturalistista perustaa. Heidän mukaansa on hyviä syitä uskoa, että biologian takana on sattuman sijasta suunnitelma. Filosofian professori Alvin Plantinga⁹ Notre Damen yliopistosta on eräs näistä haastajista. Rikosoikeuden professori Philip Johnson Kalifornian Berkeleyn yliopistosta on häntäkin tunnetumpi naturalismin kriitikko. Biokemian professori Michaen Behen¹⁰ kirja “Darwin’s Black Box” edustaa myös uutta kriittistä ajattelua kuten myös ystäväni mikrobioekologian professori Siegfried Scherer¹¹ Münchenin teknillisestä korkeakoulusta. Saman linjan rohkea ajattelija on myös matemaatikko ja filosofi William Dembski.¹² Rohkenen suositella heidän kirjojaan poikkeuksellisen mielenkiintoisena lukuelämyksenä. Ehkäpä perimmäinen todellisuus ei olekaan sattumaa ja etiikalle on löydettävissä järjellinen perusta? Naturalismin kannattajat ja kriitikot, joukossa kaksi Nobel-palkittuakin, kohtasivat toisensa keväällä 2000 järjestetyssä konferenssissa¹³ keskustelun ollessa virkistävän värikästä ja modernin tieteen uskonnolliseen ytimeen pureutuvaa.

Kirjoitukseni otsikko oli “biotekniikan oikea ja väärä”. Teemani ei ollut “biotekniikan oikea ja väärä mitattuna sen käytännön hyödyillä seuraavan eettisen viisivuotissuunnitelman mukaan”. Otin vapauden kirjoittaa aiheesta hieman poikkeavasta näkökulmasta. Tavoitteeni oli lapioida lumet tieltä pois, että lukija voi paremmin nähdä, miten merkittävistä ja meitä jokaista koskettavista asioista on kyse. Olemmeko tuomittuja arvojen suhteellisuuteen? Tällä hetkellä vain absoluuttiset mittarit ovat yhteiskunnassamme absoluuttisen kiellettyjä.

Viitteet

1. Latvus, P. Ymmärryksen Siivet - miksi tiede on länsimaista, Omega Kirjat, Espoo 2000, 507s., www.fkf.net/Latvus.com

2. Rorty, R. The New Republic July 31 (1995). 32.

3. Lewontin, R. The Demon-Haunted World, Teoksessa The New York Review of Books, 9. tammikuuta 1997, s. 28.

4. Ruse, M. ja Wilson, E. O. Evolution and Ethics, New Scientist 108 (1985) 50.

5. Thornhill, R. ja Palmer, C. A. Natural History of Rape, MIT Press 2000.

6. Mellman, I. ja Warren, G. The Road taken; past and future foundations of membrane traffic, Cell 100 (2000) 99.

7. Dawkins, R. The Selfish Gene, Oxford University Press, Oxford 1989, new edition, p. v.

8. Johnson, P. E. Reason in the Balance - the case against naturalism in science, law and education, InterVarsity Press, Downers Grove, Illinois 1995.

9. Plantinga, A. Warrant and Proper Function, Oxford University Press, Oxford 1993.

10. Behe, M. J. Darwin’s Black Box - the biochemical challenge to evolution, The Free Press, New York 1996.

11. Scherer, S. ja Junker, R. Evoluutio - kriittinen analyysi, Datakirjat, Lahti 2000, www.datakirjatkustannus.fi

12. Dembski, W. The Design Inference, Cambridge UK 1998, www.discovery.org

13. Conference on Naturalism: The Nature of Nature, 12.-15. huhtikuuta 2000, Baylor University.