AABRAHAMIN RUKOUS SODOMAN JA GOMORRAN PUOLESTA

Martti Luther

1. Moos. 18:20-33

Aabrahamin rakkaus - Aabrahamin rukous Sodoman ja Gomorran puolesta - Rakkauden työ

Katso, tässä on mainio esimerkki, joka näyttää meille Aabrahamin suuren vakavuuden kuinka hän on ollut täynnä rakkautta lähimmäistään kohtaan. Kuullessaan, että Jumala aikoo vakavasti tarttua asiaan ja tuhota Sodoman ja Gomorran kaupungit, hän huolestuu peläten, että Jumala panee sen kaikessa laajuudessaan täytäntöön rankaisemalla maata kuten hän muinoin vedenpaisumuksella rankaisi maailmaa. Sen tähden hän astuu Jumalan eteen ja harjoittaa ihanaa rakkaudentyötä, ottamalla kantaakseen kaikki synnit, joita he ovat tehneet ja niiden tähden rukoilemalla, ei kerran vaan kuudesti. Hänen sanansa ovat järjestään täynnä tulta ja hänen rukouksensa on niin sydämestä lähtevä ja harras, että sen veroista en Raamatussa toista tiedä. Mielellään hän tottakin tahtoisi työntää takaisin hänen vihansa, ja hellittämättömyydellään hän panee Jumalan niin ahtaalle, että Hänen täytyy peräytyä. Tämäpä vasta on paras rakkauden työ. Näin tulisi meidänkin tehdä ja rukoilla nähdessämme jonkun olevan synneissään - koska varmaa on että Jumalan viha ja rangaistus silloin on käsillä - jotta voisimme estää Häntä panemasta rangaistustaan täytäntöön.

Oikea rukoileminen

Ensiksi hän vetoaa mitä kiivaimmin Jumalan hyvyyteen. Hän ei väitä, että he eivät olisi tehneet syntiä, vaan hän huutaa avuksi Hänen nimeään ja osoittaa hänen kunniansa olevan kysymyksessä. Hänen ajatuksensa on tämä: Jos sen teet, saatat häpeää nimellesi; säästä siis toki itseäsi! Mitä maailma sanoisi muuta kuin, että sinä olet armoton, julma Jumala? Näin hän ahdistaa Jumalaa mitä ankarimmin saaden hänet myöntymään; hän pidättää häntä niin kauan kuin suinkin voi. Hän ajattelee näin: totta kai sellaisella seudulla on monta hurskasta ihmistä. Hän ajattelee: otanpa niukanpuoleisesti ja lasken vain viisikymmentä. Niin hän sitten rukoilee kerran ja toisen, kolmannen ja vielä kuudennenkin kerran, mutta kaikki turhaan. Sitten ei hän enää jatka rukoilemista vaan ajattelee: jos heitä on ainoastaan viisi, niin kyllä Hän heidät säästää, vaikka toiset hukkuvatkin.

Hurskaita ihmisiä on harvassa - Paavilaisuus

Huomaapa nyt tästä: puhutaan paljon siitä, että onpa niitä hurskaita ihmisiä paljon maailmassa. No niin, usko pois! Aabrahamkin oli juuri siinä luulossa, ja kävi rukoilemaan, koska sen niin varmasti uskoi. Jos joku olisi hänelle sanonut, että ei siinä maassa ole kymmentä hurskasta ihmistä, niin hän ei olisi uskonut. Ja kuitenkaan ei hän löydä kuin kaksi, itse Lootin kolmantena - kaikki muut, paitsi nuo vieraat ja muukalaiset, hukkuivat. Samoin sitä ennen, vedenpaisumuksessa, ei koko suuresta maailmasta säilynyt enempää kuin kahdeksan henkeä. Kerskukoon sitten ketä haluttaa ja päätelköön, että sittenkin on paljon hurskaita ihmisiä maan päällä! Ja sittenkin päätellään edelleen: tässä on mahdotonta erehtyä; eihän ole uskottavaa että Jumala olisi niin vihainen. Moisen lohdutuksen on Jumala meiltä temmannut pois, niin että me emme rakenna sille, mikä ei ole pätevää: niin monet ihmiset eivät saata erehtyä. Näin kuitenkin paavilaisemme väittävät. Mutta ken uskaltaisi nykyisiä kaupunkeja verrata Sodomaan, kuten Kristus Kapernaumia vertaa siihen ja sanoo: "Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun" (Matt. 11:24)? Minä olen varma siitä, että Jumalan viha, joka silloin tuli ilmi, nyt kiivaimmillaan on käynyt ja parhaillaan käy paavilaisuuden yli. Saatanpa sanoa, että vaikka on kirjoitettu paljon kirjoja ja leivottu jumaluusopin tohtoreita, niin mikään kirja ja kukaan tohtori ei ole saarnannut evankeliumia. Ja jos joku on yrittänyt niin tehdä, hänet on kohta poltettu. Tämä on johtunut siitä, että aina on sanottu: eipä hetikään Jumala niin vihainen ole, että sallisi niin monien mennä harhaan. Jos muutamat ovatkin hurskaita, niin heiltähän puuttuu uskottavuus ja arvonanto, niin että kukaan ei kiinnitä heihin huomiota.

Tämä on omiaan pelästyttämään meitä, ettemme ihmettelisi kuinka Jumala voi hävittää kokonaisen maan, koska tiedämme Jumalan ilmoittaneen viettelyksen tulevan niin voimakkaaksi, että Kristuksen täytyy sanoa: "Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:8). Mutta minä pahoin pelkään sen olevan liiankin totta ja jo liiankin selvästi toteutuneen, että kaikki mitä vain löytyy paavilaisuudesta ja sen piiristä, on perkeleestä. Kauheata se kyllä on, mutta kuitenkin Jumalan tuomiota. Kaikkihan, mitä ylimalkaan paavilaisuuden aikana on syntynyt, on väärennettyä. Hurskas mies on todellakin harvinaisuus. Aabraham on ilmeisesti ollut aikoinaan jaloin kalleus maan päällä.

Röyhkeys

Tämä on siis kirjotettu pelotukseksi kaikille niille, jotka kulkevat röyhkeinä, eikä niille jotka ovat arkoja ja pelonalaisia. Jumala ei tahdo olla ystävällinen eikä suopea ketään muuta kohtaan kuin niitä, jotka nöyrtyvät, ovat epätoivossa itseensä nähden, taipuvat etsimään armoa häneltä. Näille on kaikki paljasta ystävyyttä, mutta noille toisille on kaikki paljasta kauhistusta. Tästä Aabrahamin esimerkistä näemme, kuinka täynnä Henkeä hän on ollut ja kuinka hänellä on ollut erinomaisen vahva usko ja tulinen rakkaus. Tämä on meille kirjoitettu kehotukseksi, että mekin seuraisimme häntä, joka niin täysin ottaa muiden ihmisraukkojen asian huolekseen, kuin olisi hän itse hädässä. Kuulemmehan hänen käyttäneen aivan erikoisia sanoja voidakseen pelastaa heidät ja kääntää heistä vihan pois, ja hänen rukouksensa joka kerta kun hän rukoili, tulleen kuulluksi.

Uskovan rukous on voimallinen

Lopuksi tässä osoitetaan, millä luottamuksella meidän tulee rukoilla. Ken näet on kristitty ja uskoo, hän rukoilkoon mitä tahtoo, ja hän saa olla varma, että hänen rukouksensa tulee kuulluksi. Katsohan kuinka Aabraham puhuu niin sitovasti, ja mitä hän sanoo, sen täytyy olla niin. Jos hän olisi jatkanut rukoilemistaan, niin totta totisesti hän myös olisi saanut mitä rukoili. Siinä ei ole mitään kieltoa, vaan paljasta myöntymistä. Se on esitetty meille esimerkiksi, ei sitä varten että katseemme etsisivät pyhiä taivaasta, vaan maan päältä, kuten Aabrahamkin vielä silloin eli maan päällä. Sen tähden rukoilkaamme turvallisesti tällaisten esimerkkien rohkaisemina. Jos olet rukoillut, niin on se kuultukin. Jos vain uskoa taidat, niin sen täytyy tapahtua. Niinpä niin, sinä sanot, jospa minulla olisikin niin vahva usko kuin oli Aabrahamilla! Siihen vastaan: niin, mutta eipä tämä olekaan hänen tähtensä kirjoitettu. Siispä puhut tyhjiä sanoessasi: jospa olisin minäkin yhtä pyhä. Usko niin kuin hänkin uskoi, niin olet sinäkin yhtä pyhä. No, mistä hänellä on sellainen pyhyys? Sanoohan Joosua, että hän on palvellut epäjumalia ja ollut hänkin syntinen (Joos. 24:2). Mutta hän tuli hurskaaksi siten, että hän uskoi, kuten olemme kuulleet. Usko vain sinäkin, niin olet yhtä pyhä. Mutta meillä on sellainen mielipide, että hän on sen hankkinut suurilla töillä ja pyhällä elämällä. Tämä on pelkkää unta. Ellei hänellä näet olisi ollut uskoa, hän ei olisi saavuttanut yhtään mitään. Uskon kautta siis meidänkin on päästävä (pyhyyden) omistukseen. Tästä näemme siis, kuinka suuri asia se on, että kristityllä on sellainen voima, että hän saattaa rukoilla Jumalan voimatta kieltää rukouksen kuulemista.

Eliaan rukous

Samasta asiasta on Jaakob kirjeessään voimakkaasti huomauttanut kohdassa, joka on hänen kirjeensä paras. "Vanhurskaan rukous", hän sanoo, "voi paljon, kun se on harras. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä" (Jaak. 5:16-18). Hän sattuvasti kyllä lisää sanan "hän oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin". Näin tulee meidänkin katsella kaikkia (Raamatun) kertomuksia ja esimerkkejä siltä kannalta, että niiden kuvaamat henkilöt ovat olleet ihmisiä kuten mekin. Sillä ulkonäkö vain pettää meitä, niin että teemme pyhistä pilventakaisia utukuvia, vaikka meidän tulisi sanoa näin: Jos he ovat pyhiä, niin mekin olemme pyhiä. Jos me olemme syntisiä, niin ovat hekin olleet. Juuri samasta lihasta ja verestähän me kaikki olemme syntyneet. Jumala on luonut niin meidät kuin heidätkin. Toisella ihmisellä on varmasti sama arvo kuin toisellakin, ja meidän joukossamme tekee erotuksen vain usko. Jos sinulla on usko, niin olet yhtä suuri (kuin Aabraham), eikä sinun tarvitse murehtia sitä, että olisit häntä vähäarvoisempi, lukuun ottamatta sitä, että usko ei voikaan olla yhtä vahva.

Rukouksen voima parannukseksi

Erikoisesti on huomattava, kuinka tämä esimerkki todistaa, miten voimakas rukouksen vaikutus on, kun se tarkoittaa parannusta onneksi. Tosin on esimerkkejä voimakkaista rukouksista vastustajien turmioksi, kun esim. Mooses, joka muuten oli mitä sävyisin mies, rukoili lyhyesti ja maa nieli Koorahin, Daatanin ja Abiramin (4 Moos. 16:15-22). Samantapaista luemme Daavidista ja muutamista muistakin. Pyhät saattavat siis joskus tuottaa vahinkoa ja rangaista. Mutta tämä tapaus on paljon ihanampi, koska se osoittaa, että siinä voimakasta rukousta käytetään lähimmäisen parantamiseksi, sekä että Jumala paljon mieluummin kuulee rukouksen, joka hyödyttää ja tarkoittaa hyvää, kuin rukouksen, joka tuottaa vahinkoa.

Profeetta Elia harjoitti ahkerasti kumpaakin. Hän rukoili, ettei sataisi kolmeen ja puoleen vuoteen, ja niin tapahtuikin. Mutta tämän hän teki sen tähden, että maa oli vääriä profeettoja ja epäjumalanpalvelusta niin täynnä, että hänen henkensä oli kiivastunut ja katkeroitunut, ja se tuotti maalle rangaistuksen. Siitä kuningas sitten vihastui hänelle niin, että etsitytti häntä koko maassa surmatakseen hänet. Tästä näet, että pyhät voivat saada aikaan sen, mitä rukoilevat, kuitenkin enemmän vaikuttaakseen hyvää kuin pahaa. Tällä tulee meidän lohduttaa ja vahvistaa itseämme sekä olla varmoja siitä, että niin tapahtuu kuin rukoilemme.

Jumala kuulee omiensa rukoukset

Niin sanoo Johanneskin kirjeessään: "Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet" (1 Joh. 5:14-15). Se on: jos uskomme, niin me luottamuksella ja mieli rohkeana tiedämme, että Jumala ei meitä jätä. Ei Aabrahamkaan epäillyt, vaikka tuli kymmeneen asti. Jos hän olisi jatkanut rukousta, niin hän yhä olisi tullut kuulluksi. Jos yksikin kristitty rukoilisi minun puolestani, niin minulla olisi keveä mieli enkä pelkäisi ketään, mutta jos yksikin rukoilisi minun vahingokseni, niin minä mieluummin pitäisin vihollisenani vaikka Turkin keisaria.