Pappisvihkimyksestä on tullut vaikea ongelma
evankelis-luterilaisessa kirkossamme. Piispa Rimpiläisen eläkkeellejäämisen
jälkeen tilanne näyttää muotoutuvan sellaiseksi, että naispappeutta
vastustaville nuorille miehille, jotka ovat valmistuneet teologeiksi, ei enää
ole mahdollisuutta saada vihkimystä pappisvirkaan.
Luterilaisissa tunnustuskirjoissa on kohtia, jotka
tulevat hätkähdyttävän lähelle omaa tilannettamme tarjoten neuvoa. Kannattaa
siis kuunnella ja miettiä. Ohessa muutama sitaatti:
“Milloin siis varsinaisista piispoista tulee
evankeliumin vihollisia tai kun he kieltäytyvät vihkimästä pappeja, seurakunnat
säilyttävät silti oikeutensa. Sillä missä ikinä on seurakunta, siellä sillä on
oikeus evankeliumin virkaan. Sen vuoksi on välttämätöntä, että seurakunta
säilyttää oikeuden kutsua, valita ja vihkiä viran hoitajia” (TK 1990, s.
293).
“Tähän kuuluvat ne Kristuksen sanat, jotka todistavat,
että avaimet on annettu kirkolle, ei ainoastaan tietyille henkilöille: (Matt.
18:20) ’Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni...’ Tämän vahvistaa
vihdoin myös Pietarin sana: ’Te olette kuninkaallinen papisto’ (1 Piet. 2:9).
Nämä sanat koskevat tosi kirkkoa. Koska pappeus kuuluu yksin sille, sille
kuuluu varmasti myös oikeus valita ja vihkiä palvelusviran hoitajia. Sen
todistaa vielä kirkon yleinen tapakin. Kansahan ennen valitsi kirkkoherrat ja
piispat. Sitten tuli paikalle joku piispa, oman tai naapuriseurakunnan piispa,
joka kätten päällepanemisella vahvisti valitun miehen virkaan. Vihkimys ei
muuta ollutkaan kuin juuri tällainen hyväksyminen. - - Kaiken tämän perusteella
on päivänselvää, että seurakunnalla on yhä oikeus valita ja vihkiä
palvelusviran hoitajia. Kun siis piispoista tulee kerettiläisiä tai kun he
kieltäytyvät vihkimästä virkaan, silloin seurakuntien on jure divino
(jumalallisen oikeuden mukaan) pakko jo virassa olevien paimentensa
välityksellä vihkiä uusia paimenia ja viran hoitajia” (TK 1990, s. 293-294).
“Siksi me tahdomme ja meidän tulee vanhan kirkon ja
sen isien esimerkkiä noudattaen itse vihkiä kykeneviä henkilöitä virkaan” (TK
1990, s. 277).
Pappisvihkimystä koskettaa myös kirkolliskokouksen
keväällä tekemä päätös, jonka mukaan vain piispoilla on tästedes oikeus
toimittaa pappisvihkimys. Tätä päätöstä ei ole pahemmin arvosteltu, vaikka
siinä tosiasiallisesti loukataan seurakunnan oikeuksia ja korotetaan väärin
piispanvirkaa. Sillä vaikka luterilainen tunnustus katsookin, että
normaalioloissa pappisvihkimyksen toimittaminen kuuluu piispoille, se ei opeta
tätä Jumalan sanan käskemänä asiana. Päinvastoin luterilaisen tunnustuksen
mukaan pappisvihkimyksen edellytyksenä on seurakunnan kutsu, ja pappisvihkimys
on koko seurakunnan yhteinen asia. Seurakunta vihkii uusia paimenia jo virassa
olevien paimeniensa välityksellä.