Stefan Prätorius
1. Nyt ymmärrän, minkä tähden
Jumalan lasten täytyy kärsiä ja kärsivällisesti kantaa ristiään. Mutta selitä
vielä minulle, millä voimme lohduttaa itseämme ristiä kantaessamme?
Koska ristejä on monenlaisia ja
koska lohdutus on lääke sitä vastaan, on tarpeellista, että sen teille tarkoin
selitän.
2. Mikä on paras lohdutus ristiä
vastaan?
Että meillä on armollinen Jumala
taivaassa.
Paras lohdutus, mikä meillä
ihmisraukoilla on täällä maan päällä moninaisissa murheissamme ja
vastoinkäymisissämme, on se, että meillä on sovitettu, armollinen Jumala
taivaassa. Sillä vaikka me olemmekin luonnostamme kurjia syntisiä ja sen tähden
Jumalan vihan lapsia, ei Herra Jumala kuitenkaan meihin suutu, vaan on meille
armollinen ja laupias Poikansa tähden. Hänen rakkain Poikansa, Jeesus Kristus,
Hänen kunniansa kirkkaus, on meidän edestämme tullut ihmiseksi, vuodattanut
verensä ristillä ja siten sovittanut syntimme ja asettanut Isänsä vihan.
Tämän todistaa apostoli Paavali sangen
lohdullisilla lauseilla, Room. 5:10: “Me olemme sovitetut Jumalan kanssa
Hänen Poikansa kuoleman kautta”, ja 2 Kor. 5:19: “Jumala oli
Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän
rikkomuksiaan.”
Sen tähden nimitetäänkin meitä
Jumalan rakkaiksi ystäviksi, josta kalliista nimestä Daavidkin kirjoittaa, Ps.
108:6-7: “Koroita itsesi Jumala, yli taivasten ja kunniasi yli kaiken maan,
että sinun ystäväsi pelastettaisiin”. Kuuletko, mitä Jumalan Pyhä Henki
tässä sinulle sanoo? Hän sanoo, että me olemme Jumalan rakkaita ystäviä. Mieti
tätä tarkoin. Mutta Hän ei sano meitä ainoastaan Jumalan rakkaiksi ystäviksi,
vaan myös rakkaiksi lapsikseen, niin kuin Paavali todistaa, Ef. 1:5-6: “Jumala
määräsi edeltäpäin meidät lapseuteen, Hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen
kautta, Hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden
kiitokseksi, minkä Hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa.”
Mutta jotta voisimme olla varmat
tästä autuaallisesta lapsenoikeudestamme, antoi Hän meille siitä vakuudeksi
kalliin pantin, nimittäin Pyhän Henkensä meidän sydämiimme, että hän siellä
aina asuisi ja huokaisi, niin kuin apostoli Paavali sanoo, Gal. 4:6: “Ja
koska olette lapsia, on Jumala lähettänyt sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa:
’Abba! Isä!’”
Olkoon tämmöinen ystävyys ja
Jumalan lasten oikeus sinun lohdutuksesi ristiä kantaessasi, niin että Daavidin
kanssa voit sanoa: “Jumalan armo on minun lohdutukseni.” Sano myös niin
kuin Paavali, Room. 8:35, 38-39: “Kuka voi meidät erottaa Kristuksen
rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus? Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema
eikä elämä, ei korkeus eikä syvyys voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka
on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Se on: koska Jumala on
meidän Isämme ja me Hänen lapsensa, seuraa siitä välttämättömästi se, että Hän
meitä sydämestään rakastaa. Sillä tietysti Isä rakastaa lastansa; ainakin
kuulemme harvoin jonkun isän vihaavan lastansa. Jos siis me, jotka jo
luonnostamme olemme pahoja ja vihaan taipuvaisia, rakastamme lapsiamme, kuinka
ei sitten Jumala, joka on sula rakkaus ja hyvyys, paljon sydämellisemmin
lapsiaan rakastaisi?
Jo kaukaa tuntee Isä lapsensa,
kutsuu jokaista nimeltään ja rakastaa heitä niin hellästi, että kantaa heitä,
niin kuin kultaisia sinettisormuksia sormissaan, niin kuin luemme, Hagg. 2:23,
jossa Herra Jumala ystävällisesti puhuu Serubabelille: “Minä otan sinut,
Serubabel, Sealtielin poika ja panen sinut sinettisormukseksi, sillä Minä olen
sinut valinnut.” Näin sydämellisesti rakastaa hyvä Jumala lapsiansa, vaikka
me emme, ristiä kantaessamme, sitä usko, vaan luulemme, että jos Jumala meitä
rakastaa, täytyisi meidän muka aina astella ruusupolkuja.
Joakim Mörlin kirjoittaa
Katkismuksensa toisessa osassa: “Jumala on rakkaan Poikansa tähden meitä
kohtaan isällisempi ja ystävällisempi kuin kukaan muu, jolla isän nimi on
taivaassa ja maan päällä. Koska me siis Hänen Poikaansa rakastamme, pitää Hän
meitä rakkaina lapsinaan ja Kristuksen perillisinä eikä tahdo meiltä mitään
kieltää, vaan antaa meille kaikkea hyvää armollisesti ja runsaasti, jopa
enemmän kuin rukoilemme ja toivoakaan osaamme.”
Ja vaikka me valitettavasti joka
päivä koko elinaikamme saastutamme jalkamme ja monella tavoin teemme syntiä,
niin ei kuitenkaan Jumala, rakas Isämme, lue niitä meille ja sen tähden syökse
meitä pois armostansa niin kuin Paavali vakuuttaa, Room. 8:39: “Ei mikään
voi meitä Jumalan rakkaudesta erottaa”, ja Jesaja 54:10: “Vuoret
siirtyvät ja kukkulat liikkuvat, mutta minun armoni ei siirry sinusta eikä rauhani
liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”
Näyttää tosin siltä, kuin ei
Jumala meitä rakastaisi, koska Hän sallii niin monen myrskyn ja rajun tuulen
meitä kohdata, mutta kuitenkin rakastaa Hän meitä totuudessa. Semmoiset
kuritukset todistavat vain Hänen sydämellistä, palavaa rakkauttaan meitä
kohtaan, sillä niiden kautta herättää Jumala meissä jalon uskon ja sitä meissä
vahvistaa ja kirkastaa. Sillä kohta kun jokin vastoinkäyminen meitä kohtaa,
herää meissä usko, ja me luotamme Jumalan armoon ja apuun ja lohdutamme sillä
itseämme. Eikö se osoita Jumalan ääretöntä rakkautta ja armoa meitä kohtaan,
josta meidän tulisi sydämestämme iloita? Sitä paitsi istuu Jumalan Poika Isänsä
oikealla kädellä ja rukoilee meidän puolestamme. Hän rukoilee, ettei Isä Jumala
kääntäisi pois isällistä rakkauttaan rakkaista lapsistaan heidän syntiensä
tähden, vaan alati ja iankaikkisesti osoittaisi heille samaa isällistä
rakkauttaan.
Tällä ystäväni, lohduta itseäsi
totisessa uskossa, ja jos sinulla on omallatunnollasi syntiä, jotka sydäntäsi
kalvavat, niin kadu niitä sydämestäsi ja rukoile rakasta, taivaallista Isääsi,
että Hän ne sinulle armollisesti anteeksi antaisi ja lieventäisi isällistä
rangaistustansa.
3. Tekeekö Herra Jumala myös
niin?
Tekee totisesti, sillä sen tähden
sanoo myös Daavid Häntä auringoksi, Ps. 84:12, ei ainoastaan Hänen kirkkautensa
ja loistonsa tähden, jolla Hän joka päivä ymmärryksemme valaisee, vaan
erittäinkin lohdutuksen tähden, jolla Hän lapsiansa ilahduttaa. Hän ei
ainoastaan vie meitä helvettiin, vaan johdattaa myös meidät sieltä pois. Ei Hän
ainoastaan peloita ja murehduta rakkaita lapsiaan, vaan Hän antaa heidän myös
nauttia Hänen armonsa lohdutusta. Hän ei ainoastaan anna heidän kärsiä
köyhyyttä, sairautta tahi vainoa, vaan pelastaa myös heidät siitä. Sillä Hän on
auttaja hädässä, ja siksi Häntä nimitetäänkin, Dan. 6:27, ja samoin turvaksi
hädän aikana, Ps. 9:10.
Uskovaisten hengellinen
aarreaitta s. 468-472. Helsinki 1925.