SALAISISTA AVIOLIITOISTA

Martin Chemnitz (1522-1586)

 

LUKIJALLE

 

Oheinen avioliittoon ja sen solmimiseen liittyvä Martin Chemnitzin teksti on peräisin hänen Trenton kirkolliskokousta käsittelevän monumentaalisen teoksensa toisesta osasta SECVNDA PARS EXAMINIS DECRETORVM CONCILII TRIDENTINI ... AVTHORE MARTINO CHEMNICIO, D. FRANCOFVRTI AD MOENVM 1578. Tähän käännetyssä kohdassa (De clandestinis matrimoniis, p. 268‑270) hän kommentoi Trenton kirkolliskokouksen “Tametsi”‑dekreettiä.

 

Tämän kirjoituksen oikeutusta ei kenenkään kristityn tulisi asettaa kyseenalaiseksi. Jumalan käskyt, myös neljäs ja kuudes käsky, ovat edelleen voimassa. "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa" (Matt. 5:19).

 

 

KÄÄNTÄJÄN ALKULAUSE

 

Alkuperäisessä Chemnitzin aikana julkaistussa teoksessa suorat ja muistinvaraiset lainaukset eivät aina erotu tekstissä, koska lainausmerkit tai kursivointi puuttuvat. Samoin kaikki raamatunkohtaviittaukset siinä esiintyvät vain luvun tarkkuudella.  Loppuviitteet suomentajan.

 

SALAISISTA AVIOLIITOISTA1

 

Vaikka ei ole epäiltävä, että sopimusosapuolten vapaalla suostumuksella toimeenpanemat salaiset avioliitot ovat vahvistettuja ja oikeita avioliittoja niin kauan kuin kirkko ei ole tehnyt niitä mitättömiksi ‑ ja sen tähden syystä tuomittavat ovat ne, kuten pyhä synodi heidät anateemalla tuomitseekin, jotka kieltävät niiden olevan oikeita ja vahvistettuja; ja ne, jotka väärin väittävät, että perheen poikien ilman vanhempien suostumusta sopimat avioliitot ovat mitättömiä ja että vanhemmat voivat tehdä ne vahvistetuiksi tai mitättömiksi ‑ siitä huolimatta pyhä Jumalan kirkko on mitä oikeutetuimmista syistä niitä aina inhonnut ja estänyt, jne.2

 

TUTKIMUS

 

Jopa paavilaisten joukossa jotkut järkevämmät tunnustavat ja myöntävät, että vanhempien tietämättä ja vastoin heidän tahtoaan sovitut avioliitot eivät ole laillista tai jumalallista yhteenliittymistä. Sillä Gropper3 sanoo mitä painavimmin Kölnin instituutiossa4: "Toivoisimme Evaristuksen5 selvästi mitä pyhimmän kaanonin6 tulevan palautetuksi kirkkoon yleisellä kirkolliskokouksella, jotta poistettaisiin nuo salaiset avioliitot, joita joka taholla nykyään solmitaan, ei julkisesti vaan salavihkaa nuorten miesten ja naisten kesken ilman vanhempien suostumusta parittajien ja parittajatarten avulla, tai nuo, jotka solmitaan hullujen ja juopuneiden kesken ainoastaan himon tähden, ei niin, että välitettäisiin Jumalasta, vaan perkeleen kiihotuksesta, vieläpä monesti vailla varmaksi harkittua suostumusta. Sillä kuka kutsuisi oikein sitä suostumukseksi, joka ei perustu harkintaan, vaan jonka vaikuttimena on joko nuoruus tai juopumus tai vehkeily tai himo. Kuka tosiaankaan ei tiedä, kuinka monelle häväistykselle, kuinka monelle väärinvannomiselle ja senlaatuisille muille rikoksille ja lukemattomille pahoille teoille nuo salaiset avioliitot tarjoavat aiheen?" Ja myöhemmin: "Me tiedämme, että kirkko on pitkän aikaa ylläpitänyt näitä avioliittoja eikä ole kevyesti kumonnut niitä, ettei häväistyille tytöille niiden yksinkertaisuus tuottaisi haittaa ja etteivät nuorukaiset jäisi rankaisematta siitä, että ovat tuottaneet tytöille häväistyksen. Mutta kokemus opettaa, että tämä kirkon harjoittama sormien läpi katsominen [indulgentiam] tarjoaa aiheen epäkohtaa väärinkäyttävien lukemattomille pahoille teoille. Kuka ei siksi näe, että on paljon parempi, että nuo salaiset avioliitot, joilla ei ensinkään ole sakramentin luonnetta [ratio], poistettaisiin kirkosta, tai ainakin päätettäisiin, ettei niillä tulisi olla avioliiton vahvistusta kirkon silmissä, ennen kuin lisäksi on tullut uuden suostumuksen voima" jne. Nämä ovat siinä luettavissa.

 

Tälle mielipiteelle todellakin löytyy hyvin merkittävät todisteet ja vahvistukset jumalallisesta oikeudesta, luonnonoikeudesta, siviilioikeudesta ja vanhan kirkon päätöksistä.

 

Ensiksikin kirkko ajattelee ja tunnustaa, että avioliitto on sellainen yhteenliittyminen, jonka alkuunpanija, yhteenliittäjä ja aikaansaaja on itse Jumala. Jotta siis aviopuolisot voisivat varmasti päättää, että itse Jumala on heidät yhdistänyt, ja jotta he voisivat toivoa ja pyytää aloitetun avioliiton tulevaisuudelle Hänen siunaustansa, heille on opetettava, etteivät vastoin Jumalan sanaa ja käskyjä astu avioliittoon. Jumala näet ei ole sellaisen yhteenliittymisen puoltaja, joka on toimeenpantu vastoin hänen sanaansa. Nyt isän valtahan ei ole ainoastaan siviilioikeuden kanta, vaan jumalallinen käsky alistaa lapset vanhempien valtaan, että he ovat näille Herrassa kuuliaiset kaikessa7. Miten siis voisi olla laillinen ja jumalallinen sellainen yhteenliittyminen, joka toimeenpannaan häpäisemällä kuuliaisuus ja kunnioitus, jonka lapset jumalallisen käskyn tähden ovat vanhemmillensa velkaa.

 

Jotkut kanonisen oikeuden selittäjät ehtimiseen huutavat meidän sepittäneen sen neljänteen käskyyn, että avioliitoista sovittaessa isän vallalla on jumalallisen oikeuden mukaan auktoriteetti lapsiin nähden, koska avioasiat näyttävät olevan poistetut neljännestä käskystä tällä lausumalla: “Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa”8. Mutta tämä lausuma ei puhu kihlatusta, vaan vaimosta, se on laillisesti jo sovitusta avioliitosta. Todellakin itse Raamattu sekä käskyin että esimerkein sulkee lasten sovittavat avioliitot neljännen käskyn piiriin. Se nimittäin antaa vanhempien toimeksi sekä antaa tyttäriänsä että ottaa pojillensa vaimoja, 5 Moos. 7[:3], Jer. 29[:6]. Aabraham isän vallan oikeuden nojalla säätää ikään kuin testamentin, millaisen vaimon hän tahtoo ottaa pojallensa ja minkälaista hän ei tahdo poikansa vievän vaimonaan kotiin9. Uudessa testamentissa Paavali 1 Kor. 7[:25,36‑38], missä hän keskustelee mahdollisuudesta joko pitää neitsyet naimattomina tai naittaa heidät, kirjoittaa tuon neuvon vanhemmille. Jumalallinen oikeus on siis antanut isän vallalle auktoriteetin lapsiin nähden, ei ainoastaan yhteiskunnallisissa päätöksissä, vaan nimenomaan myös sovittaessa avioliitoista. Näin ollen neljäs käsky lasten kunnioituksesta ja kuuliaisuudesta vanhempia kohtaan käsittää nimenomaan ja varta vasten myöskin avioliiton sopimisen. Että isän valta voi tehdä ilman vanhempien suostumusta sovitut avioliitot joko vahvistetuiksi tai mitättömiksi, sen Jumala on selvästi laissaan osoittanut. On näet olemassa jumalallinen laki, 5 Moos. 22[:28,29]: Jos joku on häväissyt neitsyen, antakoon isälle niin ja niin monta sekeliä ja ottakoon tytön vaimokseen; hänen älköön olko mahdollista koko elinaikanansa lähettää häntä pois. Sinä kuulet, että tuo oikeuden mukaan on velvollinen ottamaan hänet vaimokseen, jos isä on suostunut ajatukseen. Mutta 2. Moos. 22[:17]:ssa sanotaan: Isän vallan väliintulolla se voi tulla joko vahvistetuksi tai mitättömäksi. Sillä jos neitsyen isä ei ole tahtonut antaa häntä häpäisijälle, tämä ei voi ottaa häntä vaimokseen. Vieläpä jos neitsyt, joka yhä vielä on isän vallan alaisena, lupaisi jotakin itse Jumalalle, voi tuo lupaus tulla mitättömäksi, jos isä vastustaa, 4 Moos. 30[:4‑6]. Paljon enemmän siis isän vallalla on auktoriteettia aviolupauksessa, joka on tehty ilman vanhempien suostumusta.

 

Koska siis on vaikea asia panna toimeen sopimus avioliitosta siten, että Jumala itse yhdistää, liittää yhteen ja aikaansaa avioliiton, voidaan kysyä, millä tavalla Jumala sen tekee. Hän ei kuitenkaan tee sitä ilman välikappaletta, niin kuin hän vei Eevan Aadamin luo10, vaan varmoilla ja laillisilla välikappaleilla. Mitkä ne ovat, Hän on itse osoittanut neljännen käskyn selityksessä. Näin ollen kun näiden välikappaleiden ylenkatseella ja jalkoihin polkemisella toimeenpannaan sopimus avioliitosta, julistaako ihminen sen olevan laillinen ja jumalallinen yhteenliittyminen? Tämä on varmasti merkittävin perustelu, jumalallisesta oikeudesta otettu.

 

Toiseksi. Sen että tämä mielipide ei ole ainoastaan siviilioikeuden, vaan myös luonnonoikeuden kanta, osoittavat siviililait, kuten teoksessa Digesta de ritu nuptiarum: "Avioliitto ei ole mahdollinen elleivät kaikki suostu, toisin sanoen ne jotka menevät naimisiin ja ne joiden11 vallassa he ovat."12 Ja teoksessa Codex de nuptiis: “Jos olet noudattanut oikeuden määräyksiä, et ole estynyt ottamasta aviopuolisoksesi tahtomaasi naista, kuitenkin niin, että sovittavaan avioliittoon liittyy sinun isäsi suostumus.”13 Ja teoksessa Institutio de nuptiis: “Ne Rooman kansalaiset sopivat laillisia avioliittoja keskenään, jotka menevät lain määräysten mukaisesti naimisiin, nimittäin täysi‑ikäiset miehet ja naimaikäiset naiset [‑ ‑] ja ne, joilla on suostumus vanhemmiltaan, joiden vallassa he ovat. Sekä siviili‑ että luonnollinen järki kehottaa, että asian täytyy olla niin, että vanhempien käskyn pitää käydä edellä.”14

 

Kolmanneksi. Vanhan kirkon päätökset puolustavat samaa käsitystä, ja todellakin varsin painokkaasti. On olemassa Evaristuksen konstituutio, joka on julkaistu noin 100 jKr. ja joka sanoo: “Avioliitto ei ole laillinen muulla ehdolla kuin että vaimoa pyydetään niiltä, jotka näyttävät pitävän naista valtansa alla ja jotka suojelevat häntä, ja vanhemmat ja läheiset kihlaavat hänet” jne. “Siten toimeenpantujen avioliittojen tietäkää olevan laillisia. Sitä vastoin ei ole epäilystäkään siitä, että muutoin kuin edelläkuvatusti solmitut eivät ole avioliittoja, vaan ne ovat pikemminkin aviorikoksia tai yhteismajoituksia tai siveettömyyksiä tai haureuksia kuin laillisia avioliittoja, ellei oma tahto ole tukenut hanketta ja lailliset lupaukset tulleet avuksi.” Evaristus lisää: Tämän “olemme ottaneet vastaan isiltä ja havainneet pyhien apostolien ja heidän seuraajiensa jättäneen perinnöksi.” Mikä on ollut kirkon käsitys tästä kysymyksestä noin 390 jKr., on poimittavissa Ambrosiukselta, joka Rebekan historiasta kirjassa de Patriarchis sanoo: Rebekalta “ei tiedustella kihlausta. Se näet odottaa vanhempien päätöstä, sillä ei ole neitseellisen viattomuuden asia valikoida aviomiestä, vaan häneltä tiedustellaan matkallelähtemispäivää.”15 Ambrosius lisää, että tämä on luonnollisen lain käsitys. "Sangen monet", hän sanoo, "ihailevat tuota tunnettua Euripideen näytelmää16, jossa nainen, kun häntä kosittiin toiseen avioliittoon, sanoo: ’Minun kihlaukseni on minun isäni ottanut itselleen huoleksi; se näet ei ole minun asiani.’ Sen tähden, neitsyet, tarkatkaa sitä, mitä jopa filosofit ovat ihailleet”, eivätkä ainoastaan neitsyet, vaan myös jos joku leskeksi jäänyt nainen tahtoo mennä naimisiin, “menköön naimisiin Herrassa, siten että hän tuo aviomiehen valinnan vanhempien ratkaistavaksi” jne.

 

Karthagon neljäs synodi osoitti noin vuonna 436 olleen tavallista, että vanhempien suostumuksen todistamiseksi “vanhemmat toivat sulhasen ja kihlatun” kirkkoon papille siunattaviksi.17

 

Noin 450 jKr. paavi Leo päätti, “että lain ja evankeliumin mukaan julkisissa häissä” nainen [aliam] otetaan “selvästi avioliittoon”, jos vanhemmat antavat kihlatun sulhaselle.18 Niin ikään hän sanoo: “Isän päätöksellä aviomiehiin liittyneet” naiset “ovat vapaat syyllisyydestä.”19

 

Toledon neljännessä 20 kirkolliskokouksessa noin 630 jKr. päätettiin, ettei neitsyitä “tule pakottaa ottamaan aviomiehiä ottamatta huomioon heidän vanhempiensa tai heidän omaa tahtoaan.”21

 

Noin 865 jKr., kun bulgarialaiset olivat vastikään kääntyneet uskoon, kirjoitti Nikolaus seuraavasti Rooman seurakunnan perinnäistavasta: Meidän keskuudessamme kihlaussopimuksia, “jotka ovat vastaisen avioliiton lupaus, vietetään juhlallisesti heidän, jotka tämän sopivat, ja niiden, joiden vallassa he ovat, suostumuksella.”22 Nämä ovat säilyneinä dekreeteissä23 ‑ causa 30 ja 32 ‑ jotka olen jaottanut ajanjaksojen mukaan, jotta siitä selvemmin huomattaisiin, että paavillinen päätös salaisten avioliittojen pitämisestä vahvistettuina on vasta tehty ja ristiriidassa vanhan kirkon mielipiteen kanssa.

 

Tähän soveltuu myös se, mitä [causa] 36 quaest. 1 ja 2 kirjoitetaan ryöstäjistä, jotka väkivalloin vievät tytön pois isänsä kotoa ottaakseen turmellun naisen vaimokseen. Siinä nimittäin vahvistetaan Orleansin synodin mukaan, että vaikka tyttö olisikin yhtä mieltä ryöstäjän kanssa, hänet on kuitenkin palautettava isänsä valtaan. Ja Gregorius sanoo: “Kun [ryöstetty tyttö] on saatettu takaisin isän valtaan ja ryöstäjä on tehnyt ryöstöstään parannuksen, kun kummankin puolen vanhempien tahto käy yhteen, heitä ei estetä keskenään liittymästä yhteen.”24

 

Nämä on ymmärrettävä etenkin silloin kun asia on vielä ratkaisematta. Milloin näet avioliitto on pantu toimeen ja on seurannut sukupuoliyhteys, silloin suuremman pahennuksen välttämiseksi ja ettei tapahtuisi vääryys häväistylle ja hylätylle naiselle, voidaan säilyttää erivapaus, joka on olemassa 5 Moos. 22[:29]:ssa: “Hän ottakoon hänet vaimokseen.” Siten Ambrosius tiedustelee Sisynniukselta, isältä, kuitenkin samalla hän myös tunnustaa pojan syyllisyyden, 6. kirja, kirje 43.25 Vieläpä Iisak sieti tätä Eesaussa.26

 

Jos todellakin vanhempien joko välinpitämättömyys tai tylyys käyttäisi väärin tuota heidän valtaansa eikä tahtoisi pitää huolta lasten avioliitoista tai yrittäisi estää kunniallisia avioliittoja tai pakottaa vastahakoisia epämieluisiin yhteenliittymisiin, niin onpa tätä väärinkäytöstä vastaan oikeuden varmat parannuskeinot ja toisia voidaan vastaan asettaa.

 

Toden totta kuule, millaisia epäjohdonmukaisuuksia [asystata] Trenton synodi tästä kysymyksestä päättää. Se myöntää, että kirkko on aina inhonnut ja estänyt sellaisia salaisia avioliittoja; ja kuitenkin se samalla kertaa tuomitsee anateemalla ne, jotka kieltävät niiden olevan oikeita ja vahvistettuja. Voiko siis inhottava ja estetty yhteenliittyminen tehdä oikeata avioliittoa? Se on, inhottava ja estetty yhteenliittyminen Trenton kirkolliskokouksen mukaan on laillinen ja jumalallinen yhteenliittyminen. Mutta Rooman piispa Evaristus 1450 vuotta aikaisemmin julisti, että ne eivät ole oikeita avioliittoja, vieläpä apostolien perimätiedon mukaan. Itse apostolit siis Trenton synodi tuomitsee anateemalla. Se lisää kuitenkin, että kirkko, se on paavi prelaatteineen, voi saada aikaan, että sellaiset avioliitot ovat mitättömiä; todellakin niin kauan kuin se ei ole tätä tehnyt, olkoon anateemalla tuomittava jokainen joka Jumalan sanan tähden, luonnonoikeuden perusteella ja vanhan kirkon päätöksien mukaan kieltää niiden olevan oikeita ja vahvistettuja. Lausu tästä nyt tuomiosi, millaisia Trenton anateemat ovat. Sillä ilmiselvästi ne osoittavat, mistä syystä he taistelevat salaisten avioliittojen puolesta: ei siksi että ne ovat joko Jumalan sanan tai vanhan kirkon päätöksien kanssa yhdenmukaisia, vaan ainoastaan säilyttääkseen ja vahvistaakseen paavien tyranniaa. He näet myöntävät, että he voivat, jos vain tahtoisivat, saada aikaan, että sellaiset avioliitot ovat mitättömiä, mutta niin kauan kuin he eivät tahdo tätä tehdä, kaikkien erilailla ajattelevien täytyy olla pois kirottuja. Tätä paavin hallitusvalta pitää riittävänä. 27

 

Suomennos: Esa Juvonen

 

Viitteet:

 

1. Salaiset avioliitot ovat sama asia kuin salakihlaukset. Käsitteen määritelmä käy esiin luterilaisesta tunnustuksesta (Art. Smalc., De Potest. et Iurisdict. Episcoporum, § 78): Etiam iniusta lex est, quae in genere omnes clandestinas et dolosas desponsationes contra ius parentum approbat. "Väärä on sekin laki, joka yleensä hyväksyy kaikki salaiset ja petolliset kihlaukset vastoin vanhempien oikeutta." "‑ ‑ item, dass ingemein alle Heiraten, so heimlich und mit Betrug, ohne der Eltern Vorwissen und Bewilligung geschehen, gelten und kräftig sein sollen." "Samoin, että ylimalkaan kaikkien avioliittojen, jotka tapahtuvat salaisesti ja petoksella, ilman vanhempien etukäteen tietämistä ja suostumusta, tulisi olla päteviä ja voimassa."

2. Trident. Sess. XXIV, 11. Nov. 1563, Decr. "Tametsi".

3. Johannes Gropper (1503‑1559), Kölnin arkkidiakoni, kardinaali. Osallistui Trenton konsiiliin, jossa piti myös saarnan v. 1552. Kölnin 1. provinsiaalikonsiilin (v. 1536) lausuma salaisista avioliitoista (Mansi 32, 1267) osoittaa, että järkevämmät paavilaisten joukossa todellakin tunnustivat tuon ilmeisen epäkohdan ja tekivät ehdotuksensa asiantilan korjaamiseksi yleisessä konsiilissa. Heidän toiveensa eivät toteutuneet.

4. Teksti saattaa löytyä jostakin muualta kuin teoksesta Institutio catholica ... cui subiungitur Isagoge, ad pleniorem cognitionem universae Religionis Catholicae... Coloniae 1550. En ole onnistunut paikantamaan sitaattia.

5. Evaristus, Rooman piispa n. 97 ‑ n. 105, marttyyri.

6. Evaristuksen kaanon eli konstituutio, piispa Evaristuksen 1. kirje kaikille Afrikan piispoille, MPG 5, 1047s.

7. 5 Moos. 5:16; Ef. 6:1, 2; Kol. 3:20.

8. 1 Moos. 2:24.

9. 1 Moos. 24:3, 4.

10. 1 Moos. 2:22.

11. Chemnitz: quacunque. Corpus Iuris Civilis: quorumque (joka käännöksessä itse asian muuttumatta).

12.  Iustiniani Digesta 23, 2.

13.  Codex Iustinianus 5, 4.

14. Institutionum sive elementorum 1, 10.

15.  de Abraham I, 9 (MPL 14, 476).

16. Andromakhe, 987‑988.

17. MPL 82, 201.

18. MPL 54, 1204; 84, 766.

19. MPL 54, 1205.

20. Oik. kolmannessa.

21. MPL 84, 353.

22. MPL 119, 980.

23. Ks. Corpus Iuris Canonici (CIC; ed. Richter) I: Decretum Magistri Gratiani. Graz 1959; MPL 187.

24. CIC I, 1291; MPL 187, 1702.

25. MPL 16, 1335‑1338.

26. 1 Moos. 26: 34, 35.

27. Et satis quidem haec, pro imperio Pontificio.