OIKEA USKONPUHDISTUS

 

“Niin Jaakob sanoi perheellensä ja kaikille, jotka olivat hänen kanssaan: ’Poistakaa vieraat jumalat, joita teillä on keskuudessanne, puhdistautukaa ja muuttakaa vaatteenne’” (1 Moos. 35:2).

 

Patriarkka Jaakob piti hienon saarnan huoneelleen ja seurakunnalle, joka koostui hänen perhekunnastaan ja myös muukalaisista. Tässä saarnassa hän kehottaa heitä muuttamaan mielensä ja luopumaan niistä synneistä, joita tässä kirkossa ja seurakunnassa vielä oli. Ensimmäiseksi hän nuhtelee sitä syntiä, joka on ensimmäistä käskyä vastaan, nimittäin epäjumalanpalvelusta. Hän tahtoo, että he muuttavat mielensä ja heidän tulee panna pois tällainen synti. “Poistakaa vieraat jumalat, joita teillä on keskuudessanne”, hän lausuu.

 

Tämä on näet pääkohta ja lähde, josta kaikki muut synnit ovat peräisin. Kaikki uskonpuhdistus tai parannus, johon ryhdyttäneen, on turhaa, jos oppia ei ensin puhdisteta. Sillä katsohan paavin ja kirkolliskokousten hulluutta. Kaikkein ensiksi ne ovat säätäneet eräitä ulkonaisia seremonioita. Esimerkiksi ne käskivät pappien kantaa pitkiä vaatteita, pitää uutterasti seitsemän rukoushetkeään ja lukea messu sekä kielsivät heitä pelaamasta ja harjoittamasta haureutta. Tätä he kutsuvat kirkon uskonpuhdistukseksi. Jos vielä joskus pidetään kirkolliskokous, niin siinä käsitellään ja säädetään tällaisia asioita. Sillä piispat ja kardinaalit ovat typeriä tomppeleita, jotka eivät ajattele vähääkään Sanaa ja oppia, eivät myöskään ymmärrä sitä eivätkä välitä siitä tippaakaan.

 

Siksi kirves täytyy panna puiden juurelle (Luuk. 3:9) ja hyökkäys täytyy kohdistaa käärmeen päähän. Sillä vaikka kuinka kovasti lyödään sen ruumista, se voi kuitenkin kestää tämän kaiken vaaratta. Mutta jos osut sitä vaikka pienelläkin raipalla päähän, niin se kuolee pian. Nytpä saatana kohdistaa mahtinsa ennen kaikkea taisteluun Sanaa ja oppia vastaan, että hän hävittäisi ne. Oppi sisältyy ensimmäiseen käskyyn. Sen kimppuun hän käy hyvin kovasti. Siksi meidän täytyy ennen kaikkeea ahkeroida siinä, että meillä olisi oikea ja varma oppi Jumalasta. Sitten voidaan saada aikaan oikea uskonpuhdistus ja kirkkojärjestys.

 

Luther, 1. Mooseksen kirjan selitys. St. L. II, 910.