KESKUSTELUA:

Onko helluntaioppi todella pielessä?

Olli-Pekka Ylisuutari puuttui tässä lehdessä Aki Finnilän kanssa käymääni keskusteluun. Yritän vastata lyhyesti hänelle.

Ylisuutari väittää, että minulta menevät sekaisin Kristuksen ansio ja tämän ansion jakaminen. Mutta kyllä ansion jakaminen sakramentin kautta lapselle on ihmiskeksintö, sillä Raamatun kohdat, joihin Ylisuutari perustelussaan viittaa, eivät sovi lapsikasteeseen. Apt. 2:38 liittää kasteeseen parannuksen teon ja Apt. 22:16 Kristus-nimen avuksi huutamisen. Kun jättää tekstistä puolet pois, saa sen tukemaan vaikka minkälaista oppia, mutta ei se ole Raamatulla perustelua. Raamatun mukaan kasteella on merkitystä, jos siihen liittyy Jumalan vaikuttama parannus ja kääntymys.

Myös omalaatuista oli lapsen uskon tulkinta, sillä siinä temmattiin yksityinen kohta irti tekstiyhteydestään. Ylisuutari mainitsee Hebr. 11:6: “Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen”, mutta ei kerro, että sama luku määrittelee uskon lujaksi luottamukseksi ja ojentautumiseksi. Täytyy olla tietoinen mihin luottaa, mihin uskomalla saa todistuksen ja minkä mukaan ojentautuu. Pienellä rintalapsella ei ole tätä uskoa.

Raamattu määrittelee uskon selvästi. Aina, kun Raamattu puhuu pelastavasta uskosta, se puhuu tietoisesta uskosta evankeliumiin. Mikä tahansa usko ei pelasta, vaan uskon kohde ratkaisee. Raamattu sanoo: “Uskon kautta hänen vereensä”, Room. 3:25. Pelastava usko on uskoa Jeesuksen sovintovereen eikä psykologinen uinuva tila.

Emme opeta uudestisyntymättömän vapaan tahdon ratkaisua, sillä ihmisen tahto vastustaa Jumalaa (Room. 3:11; 8:7; Kol. 1:21), mutta Pyhän Hengen herättämä ihminen voi valita, ja silloin Pyhä Henki synnyttää uskon. Helluntaiopin mukaan uskon saaminen ei siis perustu ihmisen luonnollisiin kykyihin tai voimiin, kuten Ylisuutari moittii.

Koska lapsella ei ole Raamatun ilmoittamaa uskoa evankeliumiin, meidän täytyy uskoa Raamatun sana: “Samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi”, Room. 5:18. Kumpikin koituu ilman sakramentteja lapselle, sillä Jumala ei ole jättänyt ymmärtämättömän lapsen taivaaseen pääsyä tai helvettiin joutumista vanhempien mielivallan varaan: vievätkö he lapsensa kasteelle vai eivät.

Meidän täytyy uskoa myös Raamatun sana: “Syntiä ei lueta, missä lakia ei ole”, Room. 5:13. Yksityisen elämässä on sama kronologia kuin pelastushistoriassakin. Lapselle laki ei ole vielä tullut, siksi syntiä ei lueta hänelle, vaan Kristuksen vanhurskaus. Kun laki aikanaan tulee, synti virkoaa (Room. 7:9). Silloin jokainen periturmeluksen pettämänä lankeaa ja tarvitsee Pyhän Hengen herätyksen, kääntymyksen ja Pyhän Hengen synnyttämän uskon evankeliumiin. Ei Kuosmanen ole tehnyt aikarajaa, vaan Raamattu. Ei ole viisasta puolustaa oppiaan väärin syytöksin.

Juhani Kuosmanen