“Mutta Herra toimitti suuren kalan nielemään Joonan.
Ja Joona oli kalan sisässä kolme päivää ja kolme yötä” (Joona 2:1).
Joona on epäilemättä pitänyt näitä pisimpinä päivinä ja
öinä, mitä koskaan auringon alla on ollut. Sillä kun hän on istunut siellä
pimeässä, on ajan täytynyt tuntua hänestä valtavan pitkältä. Arvelen hänen
välillä maanneen ja välillä seisoneen. Hänhän ei ole nähnyt aurinkoa eikä kuuta
eikä ole voinut laskea tunteja lainkaan. Hän ei ole myöskään tiennyt, mihin hän
on meressä kulkeutunut kalan mukana. Miten ihmeellinen onkaan hänen asuntonsa
ollut sisälmysten ja suurten kylkiluitten alla? Mutta hän on tuntenut itsensä
niin täysin kuolemaan tuomituksi, ettei hän paljoa ole huolehtinut kalasta,
vaan hän on alituisesti ajatellut: milloin, milloin, milloin loppu tulee.
Jumala paratkoon, millainen ihmeellinen teko tämä
silti on! Kuka kykenee käsittämään sitä, että ihminen on kolme päivää ja yötä
ypöyksin, ilman valoa, ilman ruokaa, keskellä merta, eläen kalan sisällä, ja
tulee sieltä takaisin? Sitä voidaan todella kutsua harvinaiseksi merimatkaksi.
Kuka myöskään uskoisi sitä eikä pitäisi sitä valheena ja perättömänä juttuna,
ellei se olisi Raamatussa?
Jumala on osoittanut meille tämän avulla, että kuolema
ja kaikki asiat ovat täysin hänen vallassaan ja että hän voi aivan helposti
auttaa meitä myös sanoinkuvaamattomissa ja epätoivoisissa ahdingoissa, mitä
meidän on kuitenkin niin vaikea uskoa. Hän on kaikkialla läsnä, kuolemassa,
helvetissä, keskellä vihollisia, niinpä myöskin heidän sydämissään. Hän on näet
tehnyt sen kaiken ja hallitsee myös tätä kaikkea, niin että sen täytyy tehdä,
mitä hän tahtoo.
Luther, Profeetta Joonan kirjan selitys. W²
14,873-874.