Tänä vuonna Rengossa pidettyjen Paavalin Synodin
paastonajan kirkkopäivien yhteydessä julkaistiin neljä teesiä, jotka julkisesti
naulittiin kirkon oveen. Teesien otsikot kuuluvat: Kristuksen kirkon usko (I),
Apostoliset jumalanpalvelukset (II), Pappisvihkimykset (III) ja Totuus ja
rakkaus (IV).
Teesi I on vapaamuotoinen tunnustautuminen
kolmiyhteiseen Jumalaan. Teeseissä II-III painopiste on virkakysymyksessä.
Teesissä II tunnustetaan Raamatun mukaisesti, että seurakunnan paimenen virka
on miehelle tarkoitettu virka. Tältä pohjalta teesissä esitetään vetoomus:
“Antakaa seurata ja seuratkaa itsekin sitä käytäntöä, joka on ollut Kristuksen
Kirkossa alusta asti. Järjestäkää apostolisia jumalanpalveluksia. Tämä siunaa
kirkkoamme.” Pappisvihkimyksistä sanotaan teesissä III mm.: “On välttämätöntä,
että kirkkomme vihkii paimeniksi niitä, jotka eivät voi olla Jumalan alttarilla
silloin, kun paimenen virka vastoin Herramme käskyä yritetään antaa naisille.
Pyydämme piispoiltamme: Järjestäkää pappisvihkimyksiä näille. Antakaa heidän
aloittaa työ hyvällä omallatunnolla. Tämä siunaa kirkkoamme.” Viimeisessä
teesissä rukoillaan mm. sitä, että sitouduttaisiin lujemmin Raamattuun.
Teeseissä on sanottu eräitä asioita aivan oikein ja
tuotu esiin tärkeitä huolenaiheita. Mutta toisaalta nämä teesit antavat aihetta
myös vakavaan kritiikkiin. Ensiksi, teeseissä ei vedota lainkaan pyhään
Raamattuun. Miksi ei? Raamattu on kristillisen kirkon korkein auktoriteetti. Se
on kristillisen kirkon suoja ja asevarasto. Muistakaamme Martti Lutherin
esimerkkiä! Kun hän julkaisi kuuluisat 95 teesiään, alkoi niistä heti
ensimmäinen lainauksella pyhästä Kirjasta. Millainen valtava vaikutus näillä
teeseillä olikaan. Niiden voima oli Jumalan sanassa.
Toiseksi, teeseissä sekoitetaan totuus ja harha yhteen
ja totuudelle anotaan kotipaikkaoikeutta harhan rinnalla. Raamatun mukaan
totuus ei kuitenkaan koskaan voi myöntää harhalle olemassaolon oikeutusta
rinnallaan (Matt. 7:15; 2 Joh. 10-11). Rakkaus ei ole välinpitämätön: “Rakkaus
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa” (1 Kor. 13:6).
Miksi teeseissä anellaan, että piispat järjestäisivät apostolisia
jumalanpalveluksia tai erillisiä vihkimyksiä, kun samaiset piispat ovat
syypäitä siihen ahdistavaan tilanteeseen, jonka tähden nämäkin teesit on tehty?
Miksei julisteta, että kristillisen seurakunnan tulee ryhtyä itse järjestämään
jumalanpalveluksia ja vihkiä itse pappinsa?