Pyhästä kasteesta tulee sekä puhua että ajatella sitä
suuresti ylistäen, niin että se erotetaan kauas muista pesuista ja kylvyistä.
Sillä siinä Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, itse kastaa ja kylvettää. Sen
tähden täytyy myös tuon teon olla niin väkevä, että se tekee ihmisen uudeksi.
Siksi pyhällä Johanneksella, evankelistalla, on tapana mielellään puhua
rakkaasta kasteesta, että se on Kristuksen verellä sekoitettua vettä. Niinpä
Joh. 19:34:ssä sanotaan, että kun Kristus oli ristiinnaulittu ja kuollut ja
eräs sotilas puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, niin “heti vuoti siitä verta ja
vettä”. Hän vahvistaa tämän ylevin sanoin lausuessaan: “Ja joka sen näki, on
sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa,
että tekin uskoisitte” (Joh. 19:35). Samoin ensimmäisen kirjeensä viimeisessä
luvussa hän puhuu Kristuksesta: “Hän on se, joka on tullut veden ja veren
kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä” (1 Joh.
5:6).
Hän tahtoo siis aina sekoittaa veren kasteeseen, että
siinä nähtäisiin ja huomattaisiin Kristuksen ruusunpunainen, viaton veri. On
totta, että ihmissilmin katsottuna ei siinä nähdä mitään muuta kuin pelkkää
vettä. Mutta pyhä Johannes haluaa avata meidän sisäiset ja hengelliset uskon
silmämme, ettemme näkisi siinä ainoastaan vettä, vaan myös Herramme Jeesuksen
Kristuksen veren. Miksi näin? Siksi, että pyhä kaste on meille ansaittu tämän
veren kautta, jonka hän vuodatti meidän edestämme ja jonka hän antoi maksuksi
synneistämme. Hän on pannut tämän veren ja sen ansion ja voiman kasteeseen,
niin että se saadaan siinä. Se näet, että joku vastaanottaa kasteen uskossa,
merkitsee aivan samaa kuin että hänet nähtävällä tavalla pestäisiin ja
puhdistettaisiin synneistä Kristuksen verellä. Sillä syntien anteeksiantamusta
me emme saavuta tekojemme kautta, vaan Jumalan Pojan kuoleman ja
verenvuodattamisen kautta. Mutta anteeksiantamuksen hän on pannut ja asettanut
kasteeseen.
Luther, Kaksi saarnaa Matteuksen evankeliumin 3. luvusta.
W² 7,707-708.