MITEN HARHA SYRJÄYTTÄÄ TOTUUDEN?

Kun harhan sallitaan päästä kirkkoon, havaitaan, että sillä on aina kolme kehitysvaihetta. Ensiksi se pyytää suvaitsemista. Sen ystävät sanovat enemmistölle: “Ei teidän tarvitse pelätä meitä; meitä on vähän ja me olemme heikkoja. Antakaa meidän vain olla rauhassa; me emme häiritse muiden uskoa. Kirkolla on opilliset norminsa; me emme tietenkään kajoa niihin. Me pyydämme ainoastaan sitä, ettei meidän yksityisiin mielipiteisiimme puututtaisi.”

Joksikin aikaa harha tyytyy tähän, mutta sitten se vaatii yhtäläisiä oikeuksia. Totuus ja harha ovat kaksi yhtä vahvaa voimaa. Kirkon ei tule tehdä mitään, mikä näyttää valinnalta niiden välillä; se olisi puolueellisuutta. On kiihkoilua vaatia suurempaa oikeutta totuudelle. Meidän tulee olla yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä. Kaikki totuuden suosiminen sen tähden, että se on totuus, on puolueellisuutta. Se, mikä totuuden ja harhan ystävillä on yhteistä, on perustavaa. Kaikki se, mistä he ovat eri mieltä, on epäolennaista. Jokainen, joka panee viimeksimainituille asioille painoa, on rauhan häiritsijä kirkossa. Totuus ja harha ovat kaksi tasavertaista voimaa, ja kirkonmiehenä olemisen suuri salaisuus on säilyttää tasapaino niiden välillä.

Tästä harha etenee pian luonnolliseen päätepisteeseensä, mikä on vaatimus ylivallasta. Aluksi totuus suvaitsi harhaa rinnallaan. Sitten sitä itseään ainoastaan suvaitaan ja tätäkin kestää vain jonkin aikaa. Harha vaatii itselleen etuoikeutta päättää kaikissa kiistanalaisissa kohdissa. Se asettaa miehiä asemiin, ei enää huolimatta siitä, että he poikkeavat kirkon uskosta, kuten aluksi tapahtui, vaan tämän poispoikkeamisen johdosta. Heidän suosituksenaan on, että he hylkäävät tuon uskon, ja heille annetaan asema opettaa muitakin hylkäämään se ja tehdä heidät taitaviksi vastustamaan sitä.

Charles Porterfield Krauth (1823-1883). Sitaatti: Christian News 15.11.1999