HELLUNTAILAISTEN USKONTUNNUSTUKSESSA EPÄJOHDONMUKAISUUS

Helluntaiseurakuntien talvipäivillä Helsingissä tuotiin julkisuuteen esitys uskontunnustukseksi. Uskontunnustuksessa oli kohta, joka käsitteli oppia perisynnistä. Siinä esityksessä on suuri epäjohdonmukaisuus, jota en voi hyväksyä. Mikä on tämä epäjohdonmukaisuus? Epäjohdonmukaisuus on siinä, että ensimmäisessä “uskonkohdassa” he väittävät uskovansa Raamatun ainoaksi auktoriteetikseen, mutta kasteesta puhuessaan heidän auktoriteettinaan on kokonaan jokin muu kuin pyhä Raamattu.

Lainaan kohdan tähän ja perustelen sitten asian Raamatulla. Osoitan myös perusteet sille, että puhdas luterilainen teologia on oikeassa. Esityksessä sanotaan näin: “Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui eroon Jumalasta. Jeesus Kristus sovitti kuolemallaan koko maailman, niin että maailmaan syntyvät lapset, vaikka ovatkin langenneen ihmissuvun jäseniä, ovat Jumalalle otollisia. Kun ihminen tulee tietoiseksi syntisyydestään, hänelle on tarjolla evankeliumi syntien anteeksisaamiseksi. Uskon kautta Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.” (kohta 4: Ihminen, syntiinlankeemus ja pelastus; sama opetus myös Juhani Kuosmasen kirjassa Raamatun opetuksia s. 108: “Lapset ovat osallisia perisynnin turmeluksesta, mutta eivät enää perisynnin syyllisyydestä.”)

PERISYNTI KOSKEE MYÖS LAPSIA

Väite “lapset ovat otollisia sellaisenaan langenneessa tilassa” ei ole Raamatusta, vaan jostakin muualta. Tällainen väite perustuu siihen erheellisen ajatukseen, jonka mukaan lapset olisivat viattomuuden tilassa eli Aadamin lankeemus ei koskisikaan heitä, vaan heillä olisi muka luonnostaan se vanhurskaus, joka Aadamilla ja Eevalla oli ennen syntiinlankeemusta. Siten joudutaan sellaiseen Raamatun vastaiseen ristiriitaan, ettei lankeemusta olisikaan lasten kohdalla tapahtunut, vaikka asiasta sanotaan Raamatussa selkeästi toisin. Ihmisellä täytyisi myös olla tietty ymmärryksen taso, että hän voi saada vanhurskauttavan uskon. Lapsillahan tällaista ymmärrystä ei ole, ja näin he jäävät ulkopuolelle, samoin ne vammaiset, jotka eivät voi ymmärtää evankeliumin sanomaa.

Uskontunnustusesitys sanoo, että kaikki ovat langenneita ja Aadamin perisyntiin osallisia, mutta toisaalta tämä kielletään, koska em. esityksessä sanotaan, että pikkulapset ovat viattomia tai otollisia sellaisenaan. Raamattu todistaa ihan toisin: “Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään” (Job. 14:4). “Eikö pahuutesi ole suuri ja sinun pahat tekosi loppumattomat?” (Job. 22:5). “Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty”(Jes. 1:5b,6). “Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer. 17:9). “Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt” (Ps. 51:7). “Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 5:12 ja ss.). “Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne” (Ef. 2:1).

Näistä Raamatun kohdista näemme, ettei kukaan ihminen ikipäivänä voi olla viaton ja otollinen sellaisenaan Jumalan edessä. Jos lapsi olisi viaton, ei hän voisi kuolla, ja silloin ei Jeesuksenkaan olisi tarvinnut tulla koko ihmiskunnan edestä sovittamaan syntejä. Jos lapsi on viaton, ei hän voisi kuolla, koska viattomuus on sitä, ettei ole perisyntiä. Kaikki ovat menettäneet sen vanhurskauden, joka Aadamilla ja Eevalla oli. Uskontunnustusesityksessä sanotaan, että lapsi ei ole tehnyt mitään, mutta Raamattu sanookin, ettei ihmisen tarvitse tehdä mitään ollakseen kadotettu.

SEKAANNUS VANHURSKAUTTAMISOPISSA

Uskontunnustusesitys sekoittaa objektiivisen ja subjektiivisen vanhurskautuksen keskenään. Objektiivinen vanhurskautus maailman edestä on jo tapahtunut eli koko maailma on vanhurskautettu Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Kyse on siitä, miten ihminen saa sen omalle kohdalleen (subjektiivinen vanhurskautus)? Ainoa tie lapsille ja ymmärryskyvyltään puutteellisille ihmisille saada osallisuus Jumalan armosta on kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Pyhässä kasteessa yhdistyy Jumalan Sana ja vesi. Kaste on oikeastaan verivettä, kuten Luther asian ilmaisee, koska kasteveteen on yhdistyneenä Kristuksen veri (Luther sanoo, että kasteen vesi on “rakkaan Vapahtajan, Kristuksen, kalliin, heleänpunaisen veren värittämä ja läpikotaisin punaama”, Kirkkopostilla II,379).

Kasteessa Jumala ottaa syntisen ihmisen, niin myös lapsen ja sairaan, liittoonsa. Raamattu rinnastaa kasteen ympärileikkaukseen: “Ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella, ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista” (Kol. 2:11,12). Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä kaste vaikuttaa. Se rinnastetaan ympärileikkaukseen: juutalainen lapsi ympärileikattiin 8 päivän ikäisenä ja tyttärien edestä suoritettiin uhri. Kolossalaiskirjeen kohdassa annetaan ymmärtää, että Jumala suorittaa sydämen ympärileikkauksen kasteessa ja herättää vieläpä uskon, samoin kuin Hän herätti Jeesuksen kuolleista. Ihminen on tässä tapahtumassa passiivinen osapuoli, koska toimijana on yksin Jumala. Samoinhan on silloin, kun äiti synnyttää lapsen: eihän lapsi siinä mitään voi tehdä. Samoin kun Jumala herättää kristityn kuolleista, ei tämä voi siinä itse mitään tehdä. Samoin kun Jumala antaa lahjaksi vanhurskauden ilman tekoja, ei ihminen siinä mitään voi tehdä, vaan lahjan antaja on se, joka toimii ja tekee. Lasten ja ymmärryskyvyltään puutteellisten ihmisten kohdalla armon välittäjänä toimivat Jumalan sana ja vesi. Aikuisten kohdalla kastetta edeltää evankeliumin sanan julistus. Kaste ei rakennu uskon varaan, vaan usko rakentuu kasteen varaan: ”uskon, koska olen kastettu”.

LAPSIKASTE ON RAAMATULLINEN

Raamatun mukaan pikkulapset voidaan kastaa, koska hekin kuuluvat kansoihin (Matt. 28:19-20) ja ovatpa vielä syntisiäkin Aadamin rikkomuksen tähden, ja sitten heitä tulee opettaa. Samoin Mark. 16:16:n mukaan kaste ja usko kuuluvat yhteen; toista ei voi sulkea pois, koska molemmat kuuluvat vanhurskautukseen. Jos sanon sinulle: “hae kaupasta limpsaa ja karkkia”, niin käsken sinun tuoda kummatkin. Tulee myös huomata Matt. 28:19-20:stä se, että kreikan matheeteuoo merkitsee ’opetuslapseuttaa’, ’tehdä opetuslapseksi’ eikä ’opettaa’ (didaskoo), joka esiintyy aikaisemmin Matteuksella, kun hän kertoo miten Jeesus opetti seuraajiaan (esim. Matt. 5:2).

Vesi erotti myös VT:ssa hurskaan Nooan perheen silloisesta pahasta maailmasta. Raamattu sanoo vain Nooaa hurskaaksi, ja kuitenkin kahdeksan sielua (sielu tarkoittaa tässä koko ihmistä) pelastui (1 Piet. 3:20). Samoin Israelin kansa pelastui egyptiläisistä lopullisesti veden kautta, ja silloin siellä oli myös sekakansaa ja lapsia, sekä kohdussa olevia sikiöitä. Jumala ei ole tarkoittanut, että ainoastaan yksilö pelastuu, vaan koko seurakunta, mutta lapsikasteen hylkääjät jättävät lapset ulkopuolelle.

Loppujen lopuksi parannus ei ole muuta kuin kasteeseen palaamista, koska se on Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen palaamista. Pietari sanoo, että kaste pelastaa: “Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta” (1 Piet. 3:21). Kaste on uudestisyntymisen peso (Tiit. 3:5 ja Ef. 5:26-27; Efesolaiskirjeen jatko osoittaa, että seurakuntaan kuuluu myös lapsia, samoin Jooel 2: 16: “Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.”) Kasteessa ihminen pukee päälleen Kristuksen: “Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet” (Gal. 3:27). 1 Kor. 6:11:ssä Paavali puhuu pesosta; korinttolaiset olivat riitaisia, mutta Paavali taas kiinnittää huomion kasteeseen. He olivat vanhurskautetut, koska olivat vastaanottaneet peson. He olivat mielettömiä, kun kävivät oikeutta keskenään, vaikka heidät oli julistettu syyttömiksi Jumalan edessä. Heidän tulisi ottaa tämä esimerkiksi näissä tilanteissa. Samoin Room. 6 käsittelee samaa teemaa hyvin kirkkaasti. Ap. t. 2:38:ssa sanotaan, että ihmiset saivat piston sydämeensä lain tuomitessa heidät. Pietari osoittaa jälleen kasteeseen, koska siinä saadaan syntien anteeksiantamus ja Pyhän Hengen lahja (Lupaus annettiin myös lapsille (jae 39). Asiayhteys osoittaa, että lupaus oli juuri heidän lapsilleen sekä myös meidän lapsillemme. Olemmehan me niitä, jotka “ovat kaukana”).

Sivuhuomautuksena sanon myös, etteivät uudestikastajaliikkeet kasta uudestaan luopioita, jotka palaavat takaisin. Kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen on pätevä myös lapsille eikä sitä tarvitse uusia, koska asetus ja Jumalan sana ei raukea tyhjiin. Esimerkiksi Ap. t. 8:13:ssa mainittua Simonia, joka oli saanut kasteen, ei kastettu uudestaan, vaan häntä kehotettiin parannukseen, kun hänen vilpilliset motiivinsa kävivät ilmi.

Kasteen toimitustapa ei ole ratkaiseva, vaan kasteen merkitys. Siksi voidaan kastaa yhtä hyvin valelemalla kuin upottamalla.

Ymmärryksen tultua kasvetaan opetuksen ja sanan kuulon kautta Kristukseen, pitämään Hänestä ja Hänen sanastaan uskossa kiinni. Kyseessä ei ole meidän uskomme, vaan lahjana saatu usko: “Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17). Uskon aikaansaaja on Kristus, ei ihminen ratkaisullaan ja vapaalla tahdollaan, koska kuollut ei voi ratkaista mitään (ks. Ef. 2:1). Jumala tekee Sanansa kautta kuolleen eläväksi herättäen hänen omantuntonsa, ja vaikuttaa vielä sen, että hän voi tarttua Jumalan antaman uskon turvin Jumalan lupauksiin ja sen jälkeen kasvaa pyhityksessä. Vanhurskauttamista ei saa sotkea pyhitykseen! Pyhitys on vanhurskautuksen seuraus. Me saamme tarttua armonvälineisiin eli Jumalan sanaan, kasteeseen sekä ehtoolliseen uskossa ja luottaa siihen, että armahtava Jumala Kristuksessa vie meidät kerran perille. Näin kasteessa tapahtunut ylösnousemus toteutuu lopullisesti, kun Jumala Kristuksessa herättää meidät viimeisenä päivänä ruumiin ylösnousemukseen. Ne nimiluterilaiset, jotka elävät jumalattomasti, eivät elä kasteen armossa. Jos he eläisivät siinä, he eivät eläisi jumalattomasti; näin he ovat myös lain tuomitsemia sekä kirouksen alaisia. Kastekaan ei hyödytä ilman uskoa, koska: “joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16).

Haluan kiittää kasteen armossa olevaa teologian opiskelija Olli-Pekka Ylisuutaria "Nikodeemus-keskusteluista".

Artikkelin toimittanut kasteen armoon palannut helluntaiseurakunnan ex-jäsen

Aki Finnilä, Kokkola.