Pastori Ahti Iivonen, Kankaanpää

Apostoli Paavali kirjoittaa: “Sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon” (2 Tim. 1:12). Jotta mekin voisimme liittyä tuohon tunnustukseen, tarvitsemme koko ajan kasvamista meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Muutoin maininta “minä tunnen hänet” ilmentää pelkkää inhimillistä itsevarmuutta, jota tietenkin tämä langennut ihmiskunta on tulvillaan ja joka seurakuntaankin tunkeutuu sitä myöten, kun Jumalan sana joutuu sieltä väistymään. Se on pelkkää aatamillista itsensä täyteyttä, joka sai lähtökohtansa jo paratiisissa käydyssä keskustelussa, jonka käärme, jota nimenomaan sanotaan kavalaksi, aloitti näennäisen ystävällisesti kysäisemällä: “Onko Jumala todellakin sanonut?” (1 Moos. 3:1). Liberaalilla modernilla eksegetiikalla eli ns. tieteellisellä Raamatun selitysopilla on esikuvansa todella jo kaukana historiassa. Ei se uutuudellaan häikäise, mutta se uppoaa perisynnin turmelemiin ihmisiin.

Epäuskon ei siis tarvitse olla loogista, järkevää, eikä fiksuakaan, kun sen kylvölle vain on maaperä hyvä. Ja maaperä tässä kristillisen uskon perustalle rakennetussa Suomen maassakin on ollut epäuskolle sangen suotuisa. Viittaan tässä yhteydessä viime viikkoina paljon puhuttuihin tai ainakin otsikon omaisesti mainittuihin perusarvoihin, jotka niin paljon ovat karisseet. Laajalti on luovuttu ja kauas! Se on epäilemättä kirvoittanut monet rukoilemaan, että Herra meitä vielä armahtaisi. Ja saadaan rukoilla, että Hän sanansa kautta puhuisi meille, tälle maalle, ja antaisi tänne vielä herätystä, sellaista, jossa alettaisiin odottaa Jumalan sanan julistusta täytenä lakina ja evankeliumina.

Myös nimikkolähettimme Harri Lammi kantaa erityistä huolta omasta kotimaastaan Suomesta, kun häntä haastateltiin erään lähetyslehden kuluvan vuoden ensimmäisessä numerossa. Siinä hän sanoo: “Kristillisen uskon asema Suomessa on katoamassa. Koen raskaana sen, että meillä kansana ei tunnu enää olevan juuri mitään käsitystä siitä, kuka elävä Jumala on ja millainen on Hänen pyhyytensä, vanhurskautensa ja totuutensa. Jos Hän puuttuisi kurituksen kädellään kansamme jumalattomuuteen, meidän ei tulisi sitä ihmetellä. Tarvitsemme omassa elämässämme ja kansakuntana synnin tuntoa ja Jumalan pelkoa. Minulla on se käsitys, että on enää vähän niitä, jotka uskovat, että Raamattu on Jumalan sanaa ja erehtymätöntä ilmoitusta.” Ja sitten hän vielä sanoo: “On minulla tietenkin murhe siitä, että omaa elämääni täyttää niin paljon sielullisuus, ja sydämestä nouseva synti saa minussa niin paljon sijaa. Siinä sitä onkin aivan riittävästi murhetta ja huolta. Ihmisen suurin vihollinen onkin hänen oma perisynnin turmelema sydämensä.” Näin siis toteaa ja tunnustaa yhteisestä ja yksityisestä tilanteesta Lammi.

Kirkkomme on kyllä Raamatun perustuksella ainakin kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan. Mitä me siis tästä opimme? Sen, että Raamattu todetaan kirkon lakikirjan kautta ylimmäksi ohjeeksi. Suureksi ongelmaksi tämän jälkeen vain jää se, että tämä vietäisiin tunnollisesti myös käytännön tasolle. Tähän on revennyt melkoinen aukko, aina vain leveämpi railo, kuten jokainen aikamme seurakunnallista opetusta, julistusta, kirkolliskokoustyöskentelyä ja siitä seuraavaa käytäntöä seuraava voi päätellä. Vapaamielinen Raamatun selitys ei suinkaan ole jäänyt tehottomaksi, kun se vuosikymmenestä toiseen on jauhanut perustaa hajalle. Räisäsen, Myllykosken ym. linja on hyvin selviytynyt kentälle asti. Pyhyyden tunto suhteessa Jumalaan ja hänen puheeseensa on katoamistaan kadonnut. Väitetään, että se ja se asia kuuluu siihen aikaan, jolloin se kirjoitettiin. Se ei kuulu enää meille. Ja edelleen herjaten väitetään mm., että Jeesus olisi ollut ympäristöstään riippuvainen tai että Paavali sorti naisia, mistä tietysti Jeesustakin on syytetty, aivan hiljattainkin julkaistussa kirjassa. Pyhyyden tunnon katoaminen on aiheuttanut mm. tällaisia tämän maailman intohimoista nousevia uustulkintoja. Niin saatiin kirkkomme keskuuteen Raamattua vastaan sotiva naispappeus ja paljon muuta on saatu. Avioliittoetiikka on luisunut yhä etäämmälle Sanasta. Oikean ja väärän välinen raja on hämärtynyt käyden yhtä vahvaksi kuin veteen piirretty viiva, kaikilla alueilla. Tarvinneeko enempää esimerkkejä?! Näköalat eivät siis tästä katsoen ole valoisat. Luterilaista vanhurskauttamisoppia on hämärretty jne.

“Mikä hillitsee tämän kansan, kun järki sekoitetaan uskonoppiin”, kyseli noin sata vuotta sitten eräs maallikko rukoilevaisalueelta. Se oli profeetallinen huolen ilmaus, jonka aiheellisuus osoittautuu tässä pakanallistuvassa maassa tänä päivänä. Mikä vamma, kun katosi luottamus pyhään, Jumalan lähettämään sanaan! “Sillä ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4).

Mitä tapahtuisikaan, jos Raamattu alettaisiin seurakunnan keskellä ottaa todesta, ottaa se Jumalan sanana, niin kuin se on todella, miettii C.O. Rosenius eräässä kirjoituksessaan. Mikä hätä, mikä etsintä, mikä liike siitä syntyisi! Toisin olisi kuin nyt, jos voitaisiin Lutherin tavoin nähdä, että Raamattu on täynnä Kristusta. Ja aivan ainutlaatuinen tilanne avautuisi, jos voitaisiin nähdä, kuten uskonpuhdistuksen jälkeisellä vuosisadalla uurastaneet oppineet teologit, Raamatun tutkijat, näkivät. On valaisevaa, rohkaisevaa, kokoavaa ja suorastaan liikuttavaa heidän luottamuksensa pyhään Sanaan, Raamattuun. Sitä esittelee meille Robert D. Preusin kirja Raamatun inspiraatio. 1600-luvulla tahdottiin tunnon tarkasti varjella oppia siitä, että Raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt ja että näin Jumalan sana on todella kokonansa totuus, jonka jo otsikkosanammekin toteaa.

RAAMATTU ON JUMALAN HENGEN INSPIROIMA

Raamattu ei ainoastaan ilmoita sitä, että se on Jumalan sana, vaan myös sen, mihin tämä perustuu. Jumala on sen Pyhän Hengen kautta antanut niille miehille eli inspiroinut ne miehet, joiden kautta se on kirjoitettu. “Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa” (2 Tim. 3:16). “Sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Jumalan Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2 Piet. 1:21).

Tähän perustuu se, että pyhä Raamattu on Jumalan sana, vaikka se on kirjoitettu ihmisten välityksellä. On siis kyse sanainspiraatiosta, joka ei ole vain vanhojen dogmaatikkojen teoria, vaan ilmenee edellä lainatuista Raamatun kohdista. Pyhät Jumalan ihmiset ovat Pyhän Hengen johtamina puhuneet eli esittäneet sanoja. Tässä on kyse Raamatun kirjoitetuista sanoista, kuten 2 Piet. 1:20:stä näkyy. Siinä pyhien Jumalan ihmisten tuottamat sanat määritellään tarkemmin Raamatun profetiaksi. Pyhä Raamattu on 2 Tim. 3:16:n mukaan syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jumalan Henki on vaikuttanut sen yksittäisiä sanoja myöten. Pyhän Hengen vaikutusta ei ole ymmärrettävä niin, että se koskisi vain asioita tai henkilöitä, ja että Hän olisi jättänyt evankelistoille ja muille kirjoittajille vapaat kädet muotoilla siitä, mitä he saavat.

Luther vaatii jokaista kristittyä ja jokaista teologia pitäytymään Raamatun sanoihin. Kristus itse on pitäytynyt Raamatun sanoihin ja neuvonut niihin, kuten muistamme Matteuksen evankeliumin 4. luvun alkupuolelta, kun Jeesus oli erämaassa perkeleen kiusattavana. Vihollinenkin tosin oppi käyttämään Raamattua, mutta samalla paljastuu, miten tapahtuu väärinkäyttö eli Jumalan tarkoituksen vastainen käyttö. Siihenkin aukenee meille näköala. Mutta Jeesus osoitti oikean käytön ja Raamatun arvon ja Hän sanoo: “Raamattu ei voi raueta tyhjiin” (Joh. 10:35). Hän myös sitoi meidätkin sanaansa puhuessaan niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: “Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh. 8:31-32). Ja apostoliensa sanaan hän sitoo meidät: “Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun” (Joh. 17:20). Opettajista, jotka eivät pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin, Paavali sanoo, että he ovat paisuneita eivätkä ymmärrä mitään, vaan saavat aikaan ainoastaan vahingollista kiistaa ja riitaa kirkossa (1 Tim. 6:3). Sen tähden on Raamatun vastaista, mieletöntä ja vahingollista kieltää sanainspiraatio, toteaa voimallisesti Franz Pieper.

Inspiraatioon ei siis kuulu ainoastaan jumalallinen ohjaus ja varjeleminen harhasta, vaan myös niiden sanojen tarjoaminen eli antaminen, jotka muodostavat Raamatun. On eräs kreikankielinen avainsana, theopneustos. Se voidaan kääntää eri tavoin: “Jumalan henkeyttämä”, “Hengen vaikutuksesta syntynyt”. Tuo avainsana vie ymmärtämään, että Jumala ei ole ainoastaan ohjaillut Raamatun syntyä, vaan inspiroinut sen. Jos tuon theopneustos-käsitteen tilalle pannaan pelkkä johdatus ja varjeleminen harhasta, olisi Raamattu enintään erehtymätöntä ihmissanaa, mutta ei elävän Jumalan voiman, hehkun, läpitunkema, majesteetillinen Jumalan sana. Jumalan omaa sanaa Raamattu on vain inspiraation kautta, sen kautta, että se on Jumalan antama.

Inspiraatio ei ulotu vain osaan Raamattua, kuten esimerkiksi ns. pääasioihin, uskonoppeihin, siihen, mikä kirjoittajille oli entuudestaan tuntematonta jne., vaan koko Raamattuun. Tämä käy ilmi em. 2 Tim. 3:16:sta, sen kreikankielisistä sanoista. Maantieteelliset, luonnontieteelliset ja historialliset tiedot kuuluvat tämän inspiraation piiriin.

RAAMATTU ON EREHTYMÄTÖN

Sen perusteella, mitä Raamattu lausuu itsestään, on tehtävä johtopäätös, että Raamattu on täysin erehtymätön. Kristus ja apostolit viittaavat usein nimenomaan johonkin yksittäiseen Raamatun sanaan ja todistavat asian sillä. Esimerkiksi Gal. 3:16 apostoli Paavali lausuu: “Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ’Ja siemenille’, ikään kuin monesta, vaan ikään kuin yhdestä: ’Ja sinun siemenellesi’, joka on Kristus.” Tulee siis todistetuksi, että Kristus oli luvattu jo Aabrahamille. Jumala on tarkoituksella valinnut tämän ilmaisun. Kohdassa Matt. 22:43-44 Kristus osoittaa fariseuksille jumaluutensa Ps. 110:n avulla, nojautuen sanaan “minun Herralleni”: “Hän sanoi heille: ’Kuinka sitten Daavid Hengessä kutsuu häntä Herraksi, sanoen: Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle.’”

Martti Luther tunnusti: “Raamattu ei ole vielä koskaan erehtynyt. Yksi ainoa opin piirtokin merkitsee enemmän kuin taivas ja maa. Sen tähden emme salli oppia vähäisimmänkään loukattavan.” “Pyhä alkuperäinen Raamattu on totuudessa pettämätön ja täysin erehtymätön”, lausuu Quenstedt, eräs vanhoista dogmaatikoista. “Ei mitään erehdystä vähimmissäkään seikoissa, ei mitään muistivirhettä saati mitään valhetta voi mitenkään esiintyä pyhässä Raamatussa”, ilmaisee asian Calovius. Pieper huomauttaa, että näissä sanoissa ei lausuta yhtään sen enempää, kuin mitä Raamatun oma todistus itsestään ja vastaavasti Kristuksen ja hänen apostoliensa todistus sisältävät.

KIRJOITUSKÄSKY

Myös virike ja käsky kirjoittamiseen sisältyvät Raamatun inspiraatioon. Eivät Raamatun kirjoittajat saaneet itse päähänsä kirjoittaa Raamattu. Se on kirjoitettu Jumalan käskystä. Jos muuta väitetään, vähennetään pyhän Raamatun arvoa ja välttämättömyyttä. Kristillinen kirkko rakentuu apostolien ja profeettojen perustukselle kulmakivenä itse Kristus Jeesus (Ef. 2:20). Kristus ohjaa meidät apostolien sanaan, ja apostolit ohjaavat meidät siihen sanaan, jonka he ovat kirjoittaneet (1 Kor. 14:37). Samoin täytyy meidänkin nykyään ohjata kaikki ne, jotka tahtovat tuntea ja omistaa kristillisen opin, kirjoitettuun Jumalan sanaan, pyhään Raamattuun, jumalallisen totuuden ainoana lähteenä ja ohjeena. Emme puhu Jumalan sanaa, ellemme anna pyhän Raamatun puhua, tiivistää Pieper ja viittaa apostolin sanaan: “Joka puhuu, puhukoon niin kuin Jumalan sanoja” (1 Piet. 4:11).

PYHÄN HENGEN SUHDE KIRJOITTAJIIN

Pyhän Hengen suhteesta kirjoittajiin Raamattu itse sanoo: Herra tai Pyhä Henki on puhunut profeetan kautta tai pyhien profeettojensa suun kautta (Matt. 1:22; 2:15; Ap. t. 1:16; 4:25; Luuk. 1:70). Tästä on ollut se tulos, että ihmisten kautta puhuttu sana ei ole ihmisten vaan Jumalan oma sana (Room. 3:2; 1 Kor. 14:37; 1 Tess. 2:13). Jumala on siis käyttänyt pyhiä kirjoittajia välineinään ilmoittaakseen sanansa ihmisille täsmällisessä kirjallisessa muodossa. Ilmaistakseen tätä suhdetta Pyhän Hengen ja kirjoittajien välillä nimittävät sekä kirkkoisät että myös vanhat luterilaiset teologit kirjoittajia Pyhän Hengen kirjureiksi, notaareiksi, käsiksi ja kyniksi. He eivät ole kirjoittaneet omaa sanaansa vaan Jumalan sanan. Tässä tehtävässä he eivät suinkaan olleet vain elottomia koneita vaan eläviä persoonallisia välineitä, joilla oli älyn ja tahdon lahjat ja oma määrätty tyylinsä, ja he myös pysyivät sellaisina.

Sillä puhuakseen tai kirjoittaakseen sanaansa pyhien kirjoittajien kautta ei Jumala ole ensin kuolettanut heitä tai vienyt heiltä ihmisluontoa, niin että he olisivat olleet ekstaasissa, vaan Hän on tarkoin varjellut heidät hengissä ja oman aitoinhimillisen ilmaisutapansa käyttäjinä. Tässä saattaa olla merkillinen yhtälö meille, jos me koetamme tätä inhimillisellä järjellämme yhteen sovittaa. Tätä kuitenkin ovat opettaneet kirkkoisät ja vanhat dogmaatikot nimittäessään heitä kirjureiksi ja kyniksi, vaikkakaan ei suinkaan mekaanisina kirjureiksi tai kyniksi. He suorittivat alttiisti, täysin tietoisina, ymmärtäen ja mukana ollen Jumalan sanan kirjoittamispalvelunsa. Kun he olivat kirjoittamassa Raamattua, ei tähän liittynyt vain esimerkiksi heidän luonnollinen tahtonsa, jonka pohjalta Jumala luonnollisen elämän alalla ihmistä liikuttaa, eikä myöskään vain heidän uudestisyntynyt tahtonsa, jonka pohjalta Jumala johtaa kaikkia kristittyjä hurskaisiin tekoihin, vaan myös se erityinen mielenliike, jonka kautta Pyhä Henki johti heitä heidän erityisessä kutsumuksessaan ja virassaan, nimittäin profeettoina ja apostoleina antamaan kirjallisen muodon Jumalan omalle sanalle. Jumalalliset kirjoittajat eivät kirjoittaneet ilman omaa tahtoaan tai vastoin sitä, tiedottomasti ja vastahakoisesti, vaan he kirjoittivat vapaaehtoisesti tieten tahtoen. Esimerkkinä mainittakoon Luukas, joka evankeliuminsa alussa lausuu: “Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu” (Luuk. 1:1-4). Pyhä Henki on siis käyttänyt kunkin kirjoittajan henkilökohtaista tyyliä ja tietoja historiallisista tosiasioista soveltautuen näihin.

RAAMATUN INSPIRAATIOTA VASTAAN ESITETTYJÄ VÄITTEITÄ

Tällainen oppi Raamatun sanainspiraatiosta on tietysti kohdannut monia vastaväitteitä. On mm. takerruttu joihinkin ristiriitaisuuksiin tai asiatietoihin, jotka on oltu näkevinään vääriksi. Mutta lyhyesti Pieper: “Mitä Raamatun väitettyihin ristiriitaisuuksiin tulee, on asianlaita lyhyesti sanottuna seuraavanlainen. Jos on hiukankin hyvää tahtoa, on kaikkein useimmissa tapauksissa mahdollisuus ristiriidan sovittamiseen helposti osoitettavissa ja sovittelumahdollisuuden osoittamisen täytyy riittää jokaiselle oikeamielisesti ajattelevalle ihmiselle.” Sitten hän viittaa teologiin nimeltä Martin Chemnitz ja toteaa: “Jos eteemme sattuisi tapaus, jossa emme voi nähdä mitään sovittelun mahdollisuutta, jätämme kristittyinä asian silleen, koska uskomme Raamatun erehtymättömyyteen Jumalan Pojan arvovallan nojalla.”

Kaikki vastaväitteet, jotka kohdistuvat Raamatun erehtymättömyyteen, ovat kristityn arvolle sopimattomat, koska ne asettavat inhimillisen arvostelun Kristuksen arvostelua vastaan. Luther piti kristityn arvolle täysin sopimattomana sitä kantaa, etteivät ihmiset pidä Jumalan sanaa Jumalan sanana ja erehtymättömänä sitä, minkä Kristus ja apostolit ovat puhuneet ja kirjoittaneet.

Raamatussa puhuu totinen Jumala. Luther pitää kiinni Raamatun erehtymättömyydestä. Luomisesta hän sanoo: “Mutta jollet voi tajuta, kuinka se on tapahtunut kuudessa päivässä, niin anna Pyhälle Hengelle se kunnia, että Hän on oppineempi kuin sinä.” Kun arvostelijat ovat tarttuneet Uuden Testamentin epätarkkoihin lainauksiin, Luther vastaa, että on huomattava, etteivät evankelistat ole pitäneet tärkeänä ottaa tekstiinsä aivan kaikkia profeetan sanoja. Heille on riittänyt, että esittävät saman ajatuksen ja osoittavat sen täyttymyksen. Niinpä nähdään usein, kuinka evankelistat lainaavat profeettoja hiukan muunnellen heidän sanojaan. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin ilman, että mitään haittaa koituu ymmärrykselle ja merkitykselle. Asia on parhaiten valaistu viittaamalla siihen, että sama Pyhä Henki lainaa Vanhasta Testamentista otetuissa lainauksissa ikään kuin itse itseään ja Hänellähän on oikeus ja vapaa valta omiin sanoihinsa. Lainatessaan Vanhan Testamentin sanaa Hän muodostaa uuden tekstin, kuten Luther sanoo, sen kautta samalla selittämällä Vanhan Testamentin tekstiä. Tämäkin on nähty vahvana todistuksena sanainspiraation puolesta, ja näin näemme Raamatun aivan yhtenäisenä kirjana.

RAAMATUN ARVOVALTA

Koska siis pyhä Raamattu on sanainspiraation kautta Jumalan sana, on sillä myös jumalalliset ominaisuudet, nimittäin jumalallinen auktoriteetti, jumalallinen voima, täydellisyys ja selkeys. Moderni teologia tietenkin hylkää nämä, laajalti. Raamatun jumalallinen auktoriteetti on sitä, että sille kaikessa, mitä se sanoo, on osoitettava uskoa ja kuuliaisuutta niin kuin itse Jumalalle. Näin suhtautuvat Kristus ja apostolit Vanhan Testamentin kirjoituksiin. Jos tästä tingitään eli ajatellaan, että Raamattu ei olekaan puhdas jumalallinen totuus, vaan että se tarjoaa totuuden ohella myös harhaa, sen yläpuolelle nouseekin teologi, nousee ihminen, joka ratkaisee, mikä on totuutta, mikä harhaa. Nykyisinhän tämä on vallitseva menettely, aivan laajalti jo normaalina pidetty ajattelu, ja se johtuu siitä, että on kadonnut pyhyyden taju, on kadonnut taju siitä, että Jumala todellakin puhuu meille Raamatussa.

Raamatun olisi mukauduttava siihen, mitä kulloinkin vaaditaan. Tässä on jouduttu jo täyteen anarkiaan. Kuinka muutoin voisi ollakaan, kun vastassa on vain erilaisia käsityksiä, tulkintoja. Ollaan kapinassa Jumalaa ja Hänen suvereenia sanaansa vastaan, ja inspiraatio kielletään, siitä siirrytään kauas.

RAAMATUN INSPIRAATION KIELTÄMISEN SEURAUKSET

Seurauksena on, että luovutaan kristillisen totuuden tuntemisesta. Luovutaan itse asiassa tuntemasta Häntä, johonka oli määrä uskoa. Tilalle tulee inhimillinen kuvittelu ja tietämättömyys. Sitähän tapaamme tänä päivänä tiedotusvälineiden kautta ja kaikkialla laajalti. Asiallisesti ottaen luovutaan uskosta kristillisessä mielessä, koska kristillinen usko aina perustuu Jumalan sanaan: “Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17).

Sitten luovutaan myös rukouksesta, koska kristillinen rukous edellyttää pysymistä Kristuksen sanoissa, tai rukous vääristyy ja lähenee loitsua, niin kuin tässä maassa sitä jo opetellaankin, eri puolilla. Mutta kristillinen rukous nousee vain pyhästä Sanasta.

Inspiraation kieltäminen aiheuttaa edelleen sen, että luovutaan kuoleman voittamisesta, sillä vain se ei näe ikinä kuolemaa, joka pitää Kristuksen sanan (Joh. 8:51).

Sitten luovutaan lisäksi kristillisen kirkon lähetystyöstä – rahankeruu saattaa vielä jonkin aikaa tai pitkäänkin jatkua senkin jälkeen. On näet opetettava kansoja pitämään kaikki, mitä Kristus on käskenyt kirkkonsa opettaa (Matt. 28:18-20): kastamiseen liittyy opettaminen.

Luovutaan oikeasta kristillisestä yksimielisyydestä, jonka perustana on usko Kristuksen sanaan. Luther sanoo: “Sanan ja opin on luotava kristillinen yksimielisyys ja yhteys.” Tämä olisi tärkeä muistaa tänäkin aikana, jolloin yksimielisyyttä ja yhteyttä koetetaan luoda muilla keinoin, ulkoisen muodon avulla, ulkoisena yksimielisyytenä ja yhteytenä, vaikka se olisi sisältä onttoa. Ehkä löydetään yksi sanamuoto, jota eri puolilta tulevat tulkitsevat ja tarkoittavat sillä eri asioita. Se tästä nykyajan metodista. Mutta sanan ja opin on luotava kristillinen yksimielisyys ja yhteys.

Luovutaan kosketuksesta Jumalan kanssa, koska Jumala jää tässä elämässä meille ihmisille näkymättömäksi ja tulee meidän luoksemme vain sanansa välityksellä. Se, joka ei ole kosketuksissa Jumalan kanssa yksinkertaisesti Hänen sanansa välityksellä, on tekemisissä vain omien inhimillisten ajatustensa, oman inhimillisen minänsä heijastusten kanssa.

Kristinuskosta, joka on ylhäältä tuleva viisaus, joka ei milloinkaan ole noussut yhdenkään ihmisen sydämeen, mutta joka nyt on julkisaatettu profeettojen kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä, tehdään alhaalta peräisin oleva viisaus. Näin käy, jos ihmisten annetaan ratkaista, mikä on jumalallista totuutta, mikä epätotuutta. Niin annetaan periaatteessa kaiken, mikä tekee meidät kristityiksi, mennä menojaan, ja langetaan siitä totuudesta, että pyhä Raamattu on inspiraation kautta Jumalan sana, erehtymätön sana, neuvoksi, avuksi ja voimaksi tätä aikaa ja iäisyyttä varten.

Kuten saatamme todeta, kallis hinta saadaan maksaa siitä, että ihminen asettuu pyhän Sanan yläpuolelle – antaudutaan alttiiksi tämän maailman virtauksille, jäädään turvattomuuteen, epävarmuuteen, epäuskoon, tätä ja tulevaa silmällä pitäen.

Raamatun jumalallinen auktoriteetti on ehdoton ja perustuu yksinomaan sen erikoislaatuun, siihen, että se on Jumalan Hengen vaikuttama (2 Tim. 3:16). Raamattu on itsestään uskoa herättävä, koska se on Jumalan Hengen läpitunkema. Mutta kun tätä ei uskota, kun sitä ei oteta huomioon, niin silloin uskotaan tarvittavan monenlaisia tehokeinoja viihteen alueelta, jotta usko voisi syntyä, jotta voitaisiin viihtyä näiden asioiden yhteydessä.

RAAMATUN ITSETODISTUS

Kristillinen varmuus syntyy yksistään Raamatun itsestään antamansa todistuksen kautta. Tämä itsetodistus toteutuu siinä, että Raamatun sana inhimillisestä oikeaksi todistamisesta riippumatta siinä vaikuttavan Pyhän Hengen kautta vaikuttaa uskon itseensä ja saa näin aikaan, että se tunnustetaan. Tästä on selvänä osoituksena 1 Kor. 2:4-5: “Ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.” Tässä apostoli Paavali muistuttaa korinttolaisia siitä, kuinka he olivat tulleet siihen jumalalliseen sanaan uskoviksi, jonka he olivat häneltä kuulleet. He olivat tulleet jumalalliseen saarnaan uskoviksi. Ei siinä puhuttu kiehtovilla viisauden sanoilla, joita kreikkalainen maailma odotti ja joita nykyihmisetkin näiden kreikkalaisten hengenheimolaisina odottavat. Hän luopui kaikesta inhimillisestä todistelusta, ja niin Pyhä Henki osoitti jumalallisen voimansa. Korinttolaisten kääntyminen oli tästä todisteena. Miksi Paavali menetteli näin? Siksi, “ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan”. Uskolla täytyy olla oikea perustus. Täällä saatetaan siinä monesti erehtyä tänäkin aikana. Uskoksi sanotaan jotakin uskon korviketta, tekokukkia luullaan aidoiksi kukiksi.

Kristus sanoo, että jos joku tahtoo tehdä Hänen, eli Isän, tahdon, siis kuulla Kristuksen sanan ja uskoa siihen (Joh. 6:40), tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta (Joh. 7:17). Asia voidaan lausua myös seuraavasti: koska Raamatun sana on Jumalan sanaa, se on tiedon kohde, joka itse luo tiedon saavuttamisen välineen, uskon, ja siten osoittaa, että sillä on jumalallinen auktoriteetti. Tämä on ns. Pyhän Hengen sisäinen todistus. Tämä totuus, että kristillinen varmuus Raamatun jumalallisuudesta syntyy Raamatun itsetodistuksen kautta, on käytännössä hyvin tärkeä, ensiarvoisen tärkeä. Kun ilmenee epäilys Raamatun jumalallisuutta kohtaan, silloin pitää lukea Raamattua, kuulla ja hengessään miettiä sitä ja antaa sen näin vaikuttaa itseensä. Silloin Raamatun itsetodistus hälventää epäilyt. Lukekaamme Raamattua rukoillen, niin että etsimme siitä elävää Jumalaa.

RAAMATUN VOIMA

Pyhän Raamatun jumalallinen voima on sitä, että Raamattu vaikuttaa ihmisissä sellaista, mikä on kaiken ihmisvoiman ulkopuolella. Lain sanalle, sellaisena kuin se on Raamatussa ilmoitettu, on ominaista voima aikaansaada sellainen synnin tunto, että ihminen tuntee ikuisen kadotustuomionsa ja luopuu kaikesta toivosta auttaa itse itseään (Room. 3:19-20). Evankeliumin sanalle on ominaista voima aikaansaada ihmisissä usko evankeliumiin (Room. 10:17) ja tehdä ihminen sitä kautta varmaksi syntien anteeksiantamuksesta.

Raamattu todistaa, ettei sen jumalallinen voima vaikuta ilman Raamatun sanaa eikä sen ohella, vaan ainoastaan tämän sanan kautta, ja että se siis on tälle sanalle ominainen. Tästä on pidettävä kiinni vastoin reformoituun suuntaan käyviä erinäisiä oppeja, jotka erottavat Pyhän Hengen jumalallisen voiman ja vaikutuksen sanasta. Vastoin heitä on myös pidettävä kiinni siitä, että jumalallinen voima, jonka vaikutus tapahtuu Raamatun sanan kautta, on myös sellainen, että sitä voidaan vastustaa.

Pyhän Raamatun täydellisyys ja riittävyys on sen oman kuvauksen mukaan sitä, että se opettaa kaiken, mikä ihmisten on pelastuksen saavuttamiseksi tarpeen tietää.

Eri suunnilta käyvät käsitykset lyövät yksiin siinä, että ihmisten on valaistava pyhää Raamattua. Täällä ihmisten maailmassa on tietysti ominaista, ihmisestä käsin ajateltuna, tällainen ihmiskeskeinen Raamatun tulkinta, ihmiskeskeinen Raamatun lukeminen ja käyttö. Mutta Raamatun opin mukaan asia on tietenkin päinvastoin: ihmiset eivät valaise Raamattua, vaan Raamattu valaisee ihmisiä. Raamatun sana on “meidän jalkaimme lamppu ja valkeus meidän tiellämme” (Ps. 119:105).

Raamattu esittää kaiken, mikä on tarpeen pelastuksemme saavuttamiseksi. Jumala on huolehtinut sanastaan siten, että se tulee meille Jumalan sanana, Hänen sananaan. Mutta mitä tulee käännösten kanoniseen auktoriteettiin, niin se koskee sellaisia käännöksiä, jotka vastaavat alkutekstiä. Käännösten on vastattava sitä tekstiä, heprean- tai kreikankielistä, josta se on saatu. Silloin niillä on auktoriteetti. Silloin sieltä tulee meitä vastaan totuus, totuus, jonka vierustoverina on rakkaus. “Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa” (1 Kor. 13:6). Ei ole niin kuin ns. uudessa käännöksessä vuodelta 1992 sanotaan: “Rakkaus iloitsee totuuden voittaessa.” Siinä on hämärretty asia ja edetty kunnian teologiaa kohti. Ei totuus täällä aina voita, mutta rakkaus iloitsee totuudesta silloinkin, kun totuus täällä maailmassa joutuu alakynteen. Mutta me tahdomme etsiä totuuden pyhästä Sanasta ja pitäytyä siinä riippumatta siitä, missä enemmistö liikkuu, ja silloin me olemme turvassa Sanan kanssa.

“Sinun sanasi on kokonansa totuus.” Tämä edellä sanottu on toivottavasti voinut olla eri näkökohdista katsottuna tätä todistamassa, että tuosta psalmin sanasta ja Jumalan sanasta kaikkineen on täysi syy pitää kiinni. Se on meidän yläpuolellamme. Sana on se, joka meidät tutkii. Jos ihmiset ajattelivat tutkia Sanan oikeellisuuden, niin Sana tutkikoon meidän oikeellisuutemme.

Luento raamattupäivillä Kankaanpäässä 6.2.2000.