Fredrik Gabriel Hedberg

 

              PYHÄN KASTEEN PUOLUSTUS

 

 

 

 

”Jeesuksen nimessä! Baptis­min kumoaminen ja pyhän kasteen puolustus.” Näin otsikoi Kaarinan seurakunnan kirkkoherra, evankelisen herätysliik­keen “isäksi” kutsuttu Fredrik Gabriel Hedberg alunperin 1855 ruotsiksi ilmestyneen pyhä kas­tetta käsittelevän teoksensa. Tä­män Hedbergin kastekirjan, joka on jäänyt pahasti unohduksiin, on nyt jokin aika sitten Lauri Koskenniemi ansiokkaasti suomentanut.

 

Koskenniemi selostaa alussa olevassa johdannossaan kirjan syntyhistoriaa. Historiallisen taus­tan muodostaa Hedbergin enti­sen työtoverin, pastori Anders Wibergin, kääntyminen baptisti­seen oppiin. 1852 Wiberg julkaisi kirjan nimeltä Hvilken bör dö­pas? Och varuti bestär dopet? Tä­tä Wibergin kastetta käsittelevä teosta ja sen sisältämää baptistis­ta kasteoppia vastaan Hedberg suuntaa nyt esiteltävänä olevan teoksensa.

 

Hedbergin kirja on hyvin po­leeminen. Tekijän pääväite voidaan ilmaista esimerkiksi seu­raavilla sanoilla, jotka Hedberg on lainannut sen aikaisesta A. G. Rudelbachin lausunnosta: ”Tä­män (baptismin) harhan ytime­nä on eittämättä päättäväinen ja pysyvä kirkon sakramenttiopin kieltäminen. Sitä mukaa kuin oi­vallamme sakramenttien sisällön, tajuamme tämän kieltämisen suuren vaaran. Sillä niitä ympä­röivän ja niiden läpi kuuluvan sa­nan vuoksi sakramentit eivät ole vain Jumalan armon ja laupeu­den merkkejä. Ne eivät ole vain uskoamme vahvistavia välineitä, vaan sellaisia pelastuksen välinei­tä, joiden kautta Herra Kristus yhdistää meidät valtakuntaansa ja itseensä. Ne ovat sanan saarnan ja Hengen viran ohella kolmin­kertainen todistus maan päällä (1.Joh. 5:8). Sen kautta Kristuk­sen kirkko elää ja on liikkeellä, taistelee ja saavuttaa täyttymyksensä. Joka siis hyökkää sakra­menttien olemuksen ja niiden si­sällön kimppuun, se purkaa Kristuksen kirkon” (s. 27). Linjassa tämän lausunnon kanssa Hedberg itse sanoo kirjansa en­simmäisessä luvussa: “Samalla kun baptismi uutterasti kauniilta näyttävällä tavalla pyrkii toimittamaan sakramentin muodollisesti oikealla tavalla, se itse asiassa - mikäli siitä riippuu - yrittää hävittää jumalallisten sakramenttien sisimmän olemuksen” (s. 30). Alusta loppuun saakka Hedberg toistaa tämän väitteensä: Uudelleenkastajat tyhjentävät kasteen sen oikeasta sisällöstä, vaikka ovat niin tarkkoja kasteen toimittamisen muodosta. Uudelleenkastajat tekevät kasteesta lain teon, uuden ympärileikkauksen, josta pätee se, mitä Herran apostoli Galatalaiskirjeessä varoittaen sa­noo evankeliumin väärentäjistä.

 

Hedberg perustaa sanottavan­sa ennen kaikkea Raamatun kas­tetta koskeviin kohtiin. Tämän lisäksi hän vetoaa monessa yhteydessä Lutheriin sekä kirkkoisiin ja myös luterilaisen ortodoksian teologeihin kuten Martin Chemnitziin tai Abraham Caloviukseen. Ne Raamatun kohdat., joita Hedberg tarkemmin selittää, ovat Joh.3:5, Tiit.3:5, Room.6:3-4, Kol.2:11-12, Gal.3:27 ja Ef.5:25-27. Hedberg osoittaa, että baptismi tulkitsee ratkaisevasti toisin ne kohdat., joissa Raamattu selvästi puhuu kasteen merkityk­sestä. Kun Jeesus Joh.3:5:ssa pu­huu uudestisyntymisestä vedestä ja Hengestä, yrittävät uudelleenkastajat. selittää asian niin, ettei Jeesus varsinaisesti puhuisi vedestä vaan ainoastaan Hengestä jne. Näin baptistit selit­täessään veden tarkoittavan vettä vain vertauskuvallisesti, ovat jou­tuneet Hedbergin mielestä sa­maan harhaan kuin reformoidut. Tiit.3:5:n, jossa apostoli puhuu uudestisyntymisen pesosta, Wi­berg vääristää omalla käännöksel­lään, joka ei tee oikeutta alkutekstille.

 

Baptistinen raamatun tulkinta johtaa Hedbergin mukaan siihen, että kastetta ei pidetä uudestisyntymisen sakramenttina eli välttämättömänä pelastukseen (s. 60). Uudelleenkastajat lukevat Raamattua ennalta omaksumansa käsityksen ohjaamina. Tämä käsitys on Hedbergin mielestä tämä: “Baptismi haluaa käsittää Kristuksen ainoastaan Hengen välityksellä, mutta ei tahdo tietää mitään olennaisesta yhteydestä häneen, joka ei ole ainoastaan tosi Jumala, vaan myös Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitsyt Marjasta syntynyt tosi ihminen. Selvästi sanottuna me emme kasteessa ole saaneet. vain hänen lahjojaan vaan hänet itsensä. Sik­si pyhä apostoli ei todista vain si­tä, että olemme kasteessa puke­neet päällemme Kristuksen (Gal.3:27), vaan myös, että olemme siinä hän en kanssaan haudatut ja hänen kanssaan herätetyt (Kol.2:12)... Herran ja hänen uskovan seurakuntansa välinen yhteys ei ole vain hengellinen, vaan samanaikaisesti olennainen yhteys. Tämän perusta on uudesti synty­misen pesussa ja sitä ylläpitää ja ravitsee Kristuksen ruumiin ja ve­ren sakramentti. Tämä ei vähimmässäkään määrin vähennä sa­nan arvoa ja merkitystä uskolle. Päinvastoin tätä edellytetään, py­hittäähän vain Jumalan sana ja asetus näkyvät aineet Jumalan to­dellisiksi sakramenteiksi ja uskos­sa tähän samaan Jumalan sanaan ne oikein vastaan otetaan. Vasta sitten kun olemme käsittäneet sakramenttien varsinaisen olemuksen ja niiden ehdottoman välttä­mättömyyden kristillisen elämän todellisena syntymisenä ja kehit­tymisenä, voimme oikein tajuta tohtori Rudelbachin sanoihin sisältyvän totuuden: ”Baptismin harha murtaa perustukset” (s.60-61).

 

Sitaatit tuovat ilmi Hedbergin kirjan keskeisen sisällön. Jo vuon­na 1844 Hedberg tuo voimak­kaasti esiin sen Lutherin opetuk­sen, ettei Jumalaa voida käsittää eikä häneen voida tarttua ilman sitä pukua, johon hän verhoutuu -ilman lihaan tullutta Kristusta sekä ilman sanaa ja sakramentte­ja. Tähän Lutherille keskeiseen opetukseen yhtyen Hedberg nä­kee, että uudelleenkastajat juuri tavoittelevat paljasta Jumalaa. Siksi he haluavat käsittää Kristuk­sen vain Hengen välityksellä. Mutta tällä tavalla Kristuksen tosi ihmisyys tulee kielletyksi; koko kristologia pirstoutuu. Luterilai­nen kirkko sen sijaan tähdentää sakramenttien merkitystä juuri tästä syystä. Sakramenttien väli­tyksellä syntyy “ei vain hengellinen vaan hengellis-ruumiillinen olennainen yhteys Herran ja hä­nen seurakuntansa välillä”. Siksi sakramenttien pääsisältö on Jee­sus Kristus, Jumala ja ihminen. Ei siis ihme, että Hedberg näkee sa­nomattoman suuren kuilun luterilaisen ja baptistisen opin välillä.

 

Väärinkäsitysten välttämiseksi on tarpeen korostaa sitä, että Hedberg ei suinkaan mitätöi us­kon merkitystä! Hänen linjansa käy hyvin ilmi esimerkiksi sivuilla 83-84. Rooman kirkkoa vastaan Hedberg muistuttaa, että sakramenttien pelastava vaikutus edel­lyttää uskoa. Hedbergin päämaali on kuitenkin baptismi, jonka harha piilee siinä, että se kumoaa pyhien sakramenttien olemuksen ja tekee ne näin tyhjän veroisiksi vertauskuviksi.

 

Kirjan sisällöstä on syytä maini­ta vielä erikseen teoksen viimei­nen luku (s. 214-270). Siinä Hedberg käsittelee Mt.28:18-20:n ja Mk16:15-16:n va­lossa kysymystä lapsikasteesta ja lapsen uskosta. Vakuuttavasti Hedberg osoittaa, että juuri lapsikaste on Raamatun oman to­distuksen mukaisesti kaikkein paras ja varmin kaste ja että uudes­tikastajien raamatuntulkinta on itsensä kanssa ristiriidassa.

 

Hedbergin rikassisältöiseen ja väkevähenkiseen kirjaan toivoisi mahdollisimman monen tutustu­van ja syventyvän. Hedberg osoit­taa syvällisellä tavalla, mitä rikkai­ta aarteita puhtaaseen Jumalan sanaan perustuva luterilaiseen oppiin sisältyy. Erityisesti ne, jot­ka kipuilevat kastekysymyksen kanssa, voisivat saada selvyyden tässä tärkeässä kysymyksessä pe­rehtymällä Hedbergin opasta­mana Raamatun omaan ope­tukseen. Tällaista opetusta me kipeästi tarvitsemme omassa kirkossamme! Hedbergin kirja osoittaa meille miten kalvinilaishenkinen opetus, jos me annamme sille sijaa, vie meiltä sakramenttien rikkaudet, jopa itse Kristuksen, ja kumoaa koko luterilaisen opin.

 

 

Hannu Lehtonen